Photo: Forough Fami
Udk, riipuskelun harjoitus

Hermannplatz, ensimmäinen

|
Blogg

Heippa anonyymit

 

ja kenties olemattomat lukijat, jotka skrollaatte jotakin ruutua jossain päin maailmaa.

Ajattelin, että voisi olla mielekästä kirjoittaa reissustani tanssijantyön opintoihin ja takaisin, Berliinin lohkeilevista kaduista, lopputyön tekemisen yksinäisyydestä ja laskeutumisen harjoittelemisesta. Bloggaus ja instagramin haltuunotto tuntuu kummalliselta, jokin larppauksen elementti tässä on. Syön mandariinin ja aloitan:

 

Opiskelen Teatterikorkeakoulun viimeisenä maisterivuotenani Berliinissä UdK:n (Universität der Künste) yliopiston tanssitaiteen haaraan kuuluvan HZT:n (Hochschulübergreifendes Zentrum Tanz) laitoksessa SODA-ohjelmassa (Solo/Dance/Authorship) ensimmäisten vuosikurssilaisten kanssa. Luokkatoverini SODAssa ovat olleet Jorge, Ana, Bernardo, Minna, Kuba, Rhyannon, Jason. Dramaturgian professori ja tutkija Sandra Noeth on nyt vaihtoni loppuvaiheessa toiminut opinnäytteeni taiteellisen osion mentorina. Hain sodaan ensimmäisenä maisterisyksynäni ja ohjelmaan pääseminen sinetöi opinnäytteeni muodon soolotyöksi jo hyvin aikaisin. Olisin voinut myös viivästyttää valmistumistani ja tehdä opinnäytteeni jossakin selkeämmässä ryhmäteoksessa, selkämmässä positiossa, selkeämmällä logistiikalla. Halusin ja haluan kuitenkin valmistua ajallani, ajoissa, jo, vihdoin, viimeinkin.

Aloitin soolotyöni kuvittelemisen ja sen kanssa kitumisen elokuussa 2018 entisessä kotikaupungissani Turussa, Barker-teatterin residenssissä. Ahdistuneena yksinäisestä ”näin minut vain tempaistiin yksin studioon” -asenteestani johtuen kiipesin Barkerin katolle ja join lämpimäksi käyneen oluen. Koin lohtua kesää hohkaavista kattopelleistä. Ohikulkijat eivät nähneet kiipeilyharrastustani, ihmiset harvoin katsovat ylös mobiililaitteistaan. Olin asunut Espanjassa kesän ja menossa työharjoitteluun Grönlantiin. Muistan hetkeni katolla. Oli hyvin vaikeaa kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta joidenkin asioiden kanssa, jotka minulle ”tarjotaan” suhteessa työhöni tai taiteen kenttään. Oli hyvin vaikeaa olla lataamatta opinnäytteen ylle jotakin sellaista ajattelua, että siihen kulminoituisi kaikki opittu.

Soolotyö vieraassa maassa, vähäisellä verkoston tuella ja budjetilla, väsyneenä, irrallisena ja ujona, näyttämön kuitenkin sijaitessa Suomessa (Teakin hallimaisella torialueella) tuntui haastavimmalta lähdöltä, mitä pystyin kuvittelemaan. Esitys – tai minä itse - on painunut logististen ja byrokraattisten hirviöiden alle niin monta kertaa, että se lakkasi hengittämästä jossain kohtaa. Toisaalta, se on antanut olosuhteen, jonka kautta nähdä joitain asioita ja katsoa itseä. On pitänyt hyväksyä monta kertaa, että teen eri teosta, jota ensin kuvittelin tekeväni tai halusin tehdä.

En voi kuvitella parempaa itseohjautumisen vuotta mitä tämä vuosi itselleni on ollut. Friikkukentälle on kenties helpompaa tipahtaa sen jälkeen, kun on kerran joutunut luomaan uudet sosiaaliset piirit, oman treenirutiinin, oman budjettijärjestelmän ja -suunnitelman, oman viikkoaikataulun luomisen ja sen tuhoamisen ja haarukoinut vierasta kaupunkia lukuisine festivaaleineen. Teatterikorkeakoulun 9-17 valmiina tarjoiltavan kaavan jälkeen itseohjautumisen ja kiinnostuksen herääminen kohti muuta maailmaa oli itselleni jokseenkin helvetin haasteellista. Koin itseni kuitenkin onnekkaaksi, että sain kokeilla tämankaltaista harjoittelua esiintyjän positiosta käsin ja kouluaikanani.

 

Mitä kuvittelin tekeväni, mutta mitä huomasin tekeväni

-        aamutreeni (ei tapahtunut, sen sijaan, 3 h sähköpostittelua ja aikatauluttamista studioiden, mentoreiden ja presentaatioiden, Teakin torin pohjapiirustusten ja pianovuokrien välillä)

-        videoedintoinnin sijaan puhuin videoeditoinnista ja sen amatööriydestä

-        komposition ajattelemista istuen-ajatellen, sillä studiota ei ole, taaskaan

-        joogaa koiran kanssa lounaalla, jonka kämppikseni valmisti

-        opinnäytteen kirjoittamista

-        miten saada teoksesta ulos ainesta, jonkalaista se tirsuu ajatuksissani – kysymykseni kiertää kehää

-        VIHAAN TORIA -tunteeni, jota en osaa kääntää potentiaaliksi kiertää kehää

-        esityksen muoto ja päivämäärät -dilemma kiertää kehää

-        tuotantovarauksen ikuista muokkausta, kaikki maksaa liikaa – ajatukseni kiertää kehää

-        töiden etsimistä klubeilta, hoitotöitä, tanssit autismin kirjon henkilöiden kanssa (en puhu kieltä/pimeä palkka liian alhaalla)

-        budjetointia, DIY

-        iltameditaatio Neuköllnin yhteisöjohteisessa huoneessa

-        deitti, Movimienton leffateatterissa, joka sijaitsee uuden asuntoni alakerrassa, ostin kukkiakin (ei menty, riideltiin)

-        pyykkää ja tee parvisängyn laidalla leuanvetoja, jotta kiipeilykunto ei romahda (haha, ei)

 

 

- Laura Sorvari, tanssijantaiteen maisteri, 2. vuosikurssi, vaihto-ohjelmassa Berliinsissä SODAssa 2018-2019 talvilukukauden. Laskeutumisia teosta voi nähdä Berliinissä 8.2 ja 15.2, sekä Helsingissä Teatterikorkeakoulussa viikoilla 9-10 -