Musiikin tohtorikoulutus

Tarjoamme tohtoriopiskelijoille kolme koulutuslinjaa: taiteilijakoulutus, tutkijakoulutus ja soveltajakoulutus.

Musiikintohtoreita promootiokulkueessa sinisissä musiikintohtorin hatuissaan Musiikkitalon ulkopuolella.

Miksi meille?

Meiltä valmistuu korkeatasoiseen luovaan ja kriittiseen työskentelyyn kykeneviä asiantuntijoita, jotka toimivat vaativissa taiteen, tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen tehtävissä itsenäisesti ja yhdessä toisten kanssa. Musiikin tohtorit toimivat myös yhteiskunnallisina vaikuttajina eettisesti kestävän tulevaisuuden puolesta.

Sisältö ja tavoitteet

Tohtorintutkintoja voi suorittaa global musicin, klassisen musiikin, kirkkomusiikin, musiikin historian, teorian, sävellyksen, kansanmusiikin, jazzin, musiikkiteknologian, taidehallinnon tai musiikkikasvatuksen alalla. Koulutus järjestetään kahdessa tohtorikoulussa, DocMusissa (klassisen musiikin osaston tohtorikoulu) ja MuTrissa (musiikkikasvatuksen, jazzin ja kansanmusiikin osaston tohtorikoulu).

Tohtorikoulutus antaa valmiuksia monenlaisille taiteilijanurille, opetus-, tutkimus- ja kehittämistehtäviin sekä erilaisille yhteiskunnallisen toiminnan sektoreille. Tohtorialumnimme toimivat esimerkiksi seuraavissa tehtävissä: tutkimushankkeen johtaja, akatemiatutkija, tutkija, taiteilija, läänintaiteilija, muusikko, kapellimestari, korrepetiittori, kulttuurijohtaja, laulaja, säveltäjä, professori, yliopistonlehtori, lehtori, opettaja, rehtori ja asiantuntija.

Musiikin tohtorin tutkinto on mahdollista suorittaa kolmella koulutuslinjalla:

  • Taiteilijakoulutuksessa toteutetaan temaattisesti yhtenäinen taiteellis-tutkimuksellinen opin- ja taidonnäyte.
  • Tutkijakoulutuksessa opintojen pääpaino on tieteellisessä tutkimuksessa ja sitä täydentävissä tutkimusosaamista vahvistavissa opinnoissa.
  • Soveltajakoulutuksen opinnoissa erikoistutaan tiedollisesti ja taidollisesti johonkin musiikkialan kysymykseen ja tähän liittyvään kehittämistyöhön. Tutkinto voi olla joko tieteellinen tai taiteellinen.

Musiikin tohtorin tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä. Tutkintoon kuuluu 165 opintopisteen laajuinen opin- ja taidonnäyte sekä tukiopintoja 75 opintopisteen verran. Lisensiaatin tutkinnon kokonaislaajuus on 150 opintopistettä, josta opin- ja taidonnäytteen osuus on 75 op ja tukiopintojen 75 op.

Jos kiinnostuksesi kohdistuu esittävään säveltaiteeseen, sävellykseen, musiikinteoriaan tai kirkkomusiikkiin ja jos tohtoriprojektisi liittyy tyylillisesti länsimaisen taidemusiikin perinteeseen antiikin musiikista uusimpaan uuteen, silloin opintojen suorituspaikaksi kannattaa valita Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulu. Jos taas kiinnostuksesi kohdistuu global musiciin, jazziin, kansanmusiikkiin, musiikkikasvatukseen, musiikkiteknologiaan tai taidejohtamiseen ja yrittäjyyteen, silloin opintojen suorituspaikka on Sibelius-Akatemian MuTri-tohtorikoulu.

Taiteilijakoulutus

Taiteilijakoulutuksessa toteutetaan temaattisesti yhtenäinen taiteellis-tutkimuksellinen opin- ja taidonnäyte.

Taiteilijakoulutuksen erityisinä tavoitteina on tuottaa opiskelijalle

  • kyky taiteellisesti korkeatasoiseen ja näkemykselliseen ilmaisuun,
  • kyky käsitteellisesti selkeään tiedontuotantoon
  • kyky uuden tiedon tuottamiseen taiteellisten ja tieteellisten metodien ja teorioiden kautta
  • kyky rakentavaan vuorovaikutukseen taideyhteisössä, akateemisessa maailmassa ja muussa yhteiskunnassa.

Taiteilijakoulutuksessa suoritettavan jatkotutkinnon opin- ja taidonnäyte on temaattisesti yhtenäinen, tutkimuksellinen kokonaisuus, joka koostuu taiteellisista osioista, kirjallisesta osiosta ja yhteenvedosta. Hakijan tulee määritellä osioiden tavoitteet, sisältö, laajuus ja keskinäinen suhde jatkotutkintosuunnitelmassa osana hakemustaan. Jatkotutkintosuunnitelmaa päivitetään tohtoriopintojen edetessä.

  • Opin- ja taidonnäytteen taiteelliset osiot voivat olla esimerkiksi konsertteja, sävellyksiä, taiteellisia produktioita, liturgioita, äänitteitä, verkkoaineistoja tai videoita. Osioiden laajuus vastaa tohtorintutkinnossa vähintään kahta ja enintään neljää (lisensiaatintutkinnossa enintään kahta) konserttiohjelmaa tai muuta taiteellista kokonaisuutta.
  • Opin- ja taidonnäytteeseen kuuluu lisäksi kirjallinen osio, joka voi olla joko monografiamuotoinen tutkielma, vastaava monimediainen tutkimusteksti tai koostua vähintään yhdestä vertaisarvioidusta tutkimusartikkelista. Kirjallinen osio muodostaa yhdessä muiden opin- ja taidonnäytteen osioiden kanssa tutkimuksellisen kokonaisuuden.
  • Yhteenvedossa raportoidaan koko opin- ja taidonnäytteen tavoitteet, viitekehys, osiot ja niiden keskinäinen yhteys, tulokset sekä pohdinta tulosten merkityksestä. Jos kirjallinen osio on monografia, yhteenvetoon kuuluvat asiat sisällytetään siihen. Jos kirjallinen osio on artikkelimuotoinen, yhteenveto on erillinen raportti.

Lisäksi tutkintoon kuuluu taiteellisia, tutkimuksellisia ja muita tutkintoon soveltuvia yliopistotasoisia tukiopintoja vähintään 75 opintopisteen verran. Opintojen vastuuohjaajan kanssa tukiopinnoista siten, että ne kattavat seuraavat oppimisalueet:

  • Työskentely taiteilijana
  • Syvällinen musiikillinen sivistys ja tarvittavat tutkimustaidot
  • Keskeiset työelämätaidot, kuten viestintä- ja vuorovaikutustaidot sekä itsetuntemus ja yhteisöllisyys

Tutkijakoulutus

Tutkijakoulutuksen erityisinä tavoitteina on tuottaa opiskelijalle

  • kyky korkeatasoiseen tiedon tuottamiseen
  • kyky vuorovaikutukseen akateemisissa yhteisöissä ja laajemmin
  • kyky integroitua osaksi kansainvälisen tutkijayhteisön toimintaa sekä
  • kyky vahvistaa tieteellisen tutkimuksen asemaa

Tutkijakoulutuksen opin- ja taidonnäyte on väitöskirja. Se on omaan itsenäiseen tutkimukseen perustuva, uutta tieteellistä tietoa sisältävä yhtenäinen esitys Sibelius-Akatemiassa edustetulta tutkimusalalta. Lisäksi tutkijakoulutuksen mukaisesti suoritettavaan tohtorin tutkintoon kuuluu tutkijana kouluttautumista tukevia tiedollisia ja taidollisia yliopistotasoisia opintoja.  

Tutkijakoulutuksen mukainen väitöskirja on laajuudeltaan 165 op ja se voi olla joko monografia tai artikkeliväitöskirja. Lisensiaatintutkinnossa opin- ja taidonnäyte on lisensiaatintutkimus, jonka laajuus on 75 op. Myös se voi olla monografia tai koostua artikkeleista.

Artikkeliväitöskirjaan / artikkeleista koostuvaan lisensiaatintutkimukseen tulee kuulua yhteenvetoraportti, jossa esitetään tutkimuksen tavoitteet, ongelma, menetelmä ja tulokset. Yhteenvedon lisäksi siihen tulee kuulua 3–7 (väitöskirja) tai 2–5 (lisensiaatintutkimus) referee-käytäntöä noudattavassa tieteellisessä julkaisusarjassa julkaistua tai julkaistavaksi hyväksyttyä, samaa ongelmakokonaisuutta käsittelevää artikkelia, joissa tekijän on oltava ensisijainen kirjoittaja ja väittelijän itsenäinen osuus on osoitettavissa. Artikkelien lukumäärä määräytyy tutkimusprojektin luonteen ja artikkelien laatimisen edellyttämän työmäärän mukaan. Tutkimuksen tekijän on annettava kirjallinen selvitys osuudestaan yhteisjulkaisuihin samalla kun tutkimus jätetään esitarkastettavaksi.

Lisäksi tutkintoon kuuluu tutkimuksellisia ja muita tutkintoon soveltuvia yliopistotasoisia tukiopintoja vähintään 75 opintopisteen verran.

Opintojen vastuuohjaajan kanssa sovitaan 75 opintopisteen tukiopintoista siten, että ne kattavat seuraavat oppimisalueet: 

  • Oman työn aihealueen opinnot 
  • Yleiset alan tutkimusopinnot 
  • Tutkijan ammattiin kohdentuvat ja työelämävalmiuksia antavat opinnot

Soveltajakoulutus

Soveltajakoulutus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää tutkimuksen keinoin musiikkiin liittyviä käytäntöjä ja välineitä. Kehittämisen tarve pohjaa omaan kokemukseen ja kiinnostukseen sekä musiikin muuttuvien toimintaympäristöjen tarpeisiin. Kehittämistyön tuloksena syntyy innovaatioita ja uusia toimintatapoja.

Soveltajakoulutuksen erityisinä tavoitteina on tuottaa opiskelijalle 

  • korkeatasoiset tieteelliset/metodiset/pedagogiset/taiteelliset/ tekniset valmiudet, 
  • kyky korkeatasoisten uusien menetelmien, valmiuksien, aineistojen ja välineiden kehittämiseen, 
  • kyky tiedon keräämiseen, kriittiseen arviointiin, tuottamiseen ja soveltamiseen, 
  • kyky toimia yhteistyössä kotimaisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa omalla alallaan ja myös nämä ylittäen sekä 
  • kyky viestiä työnsä tuloksista erilaisille yleisöille. 

Soveltajakoulutuksen mukainen tutkinto voi olla joko tieteellinen tai taiteellinen.  

Koulutuksen sisältö

Tutkinnon sisällöllinen ydin on nimeltään kehittämiskohde. Opin- ja taidonnäyte muodostuu kehittämiskohteeseen liittyvistä tuotoksista sellaisella tavalla, joka on tarkoituksenmukainen kehittämiskohteen luonteen kannalta. 

Soveltajakoulutuksessa suoritettavan tohtorintutkinnon opinnäytteen laajuus on  tohtorintutkinnossa 165 op, lisensiaatintutkinnossa 75 op. Opinnäytteeseen kuuluvat 

a) Kehittämisprojekti, jonka tulokset ovat  

  • immateriaalisia (näkemyksiä, tietoja ja taitoja, osaamista ja valmiuksia) ja 
  • materiaalisia (konsertteja, levytyksiä, nuottimateriaaleja, opetusmateriaalia, verkkomateriaalia, menetelmiä, ohjelmia) 

b) Kuvaus kehittämisprojektin tulosten koettelemisesta ja saadun tiedon hyödyntämisestä  

c) Kehittämistyön vaiheita kuvaava yhteenvetoraportti 

Lisäksi tutkintoon kuuluu tutkimuksellisia ja muita tutkintoon soveltuvia yliopistotasoisia tukiopintoja vähintään 75 opintopisteen verran. Soveltajakoulutuksen tukiopinnot voivat olla taiteellisia tai tutkimuksellisia. 

Opintojen vastuuohjaajan kanssa sovitaan 75 opintopisteen tukiopintoista siten, että ne kattavat seuraavat oppimisalueet: 

  • Tohtorihankkeen aiheeseen liittyvät opinnot 
  • Yleiset soveltamis- ja kehittämistyöhön liittyvät opinnot
  • Työelämävalmiuksiin liittyvät opinnot 

Opettajat

Opettajamme ovat alansa parhaita asiantuntijoita. Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa vierailee säännöllisesti kansainvälisiä huippuammattilaisia.

Tutustu opiskelun arkeen

Hakuohjeet

Tavoitetutkinto ja -aika

Tohtori

Hakukohteet

Musiikin tohtoriohjelma

Hakuaika

Seuraava hakuaika on tammikuussa 2024. Opinnot alkavat elokuussa 2024.

Hakukielet

englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi) Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

Tohtorikoulutuksessa ei ole lukuvuosimaksua.

Vastuuopettaja

  • Tuuli Talvitie

    Varadekaani, Sibelius-Akatemia
    +358509118897
    tuuli.talvitie@uniarts.fi

Yksikkö

Sibelius-Akatemia