Annu Vertanen

Introduktion

Professori Annu Vertanen (s. 1960) on kansainvälisesti tunnustettu kuvataiteilija, jonka teoksia on ollut esillä ympäri maailmaa. Vertasella on pitkäaikaista opetuskokemusta muun muassa Tukholman kuninkaallisessa taidekorkeakoulussa, Yhdysvalloissa Virginian ja Wyomingin yliopistoissa, Kuvataideakatemiassa sekä Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa.

Opetuksessaan Vertanen haluaa painottaa nykytaidegrafiikan monipuolisuutta informaation ja sisällön kantajana: kyse ei ole pelkästään esteettisistä valinnoista vaan myös viestimisestä, sisällön välittämisestä katsojalle. Tällöin sekä teollinen että käsin painaminen ovat teosten mahdollisia toteutustapoja, joskin keskenään hyvin eri luonteisia.

Vuonna 2014 Vertanen voitti Art in Print -lehden kansainvälisen Prix de print -kilpailun teoksella Breathing Touch – Hengittävä kosketus. Hänelle myönnettiin kuvataiteen valtionpalkinto 2014. Perusteluissa kiiteltiin hänen ansioitaan taidegraafisen ilmaisun monipuolisena kehittäjänä ja laajentajana.