Arabianranta, neljäs

|
Blogg

Arabianranta, kolmas

 

Donnie & Joe Emerson – Baby valuu kuulokkeistani tajuntaani Arabianrannassa, se on myös viimeinen kappale, jota loopilla kuuntelin Berliinissä viimeisinä päivinä.   https://www.youtube.com/watch?v=ONIJXHvoynw

 

Viimeisenä iltanani tarkoituksenani oli työskennellä vapaaehtoisena ja esiintyä Berliinissä yli kymmenen vuotta sitten organisoiduissa solibileissä ”Queer Gala”. Homma kääntyikin kuumeeseen, lähtöahdistukseen, jäämisahdistukseen, eksistentiaalisuuteni kysymysmerkkiin, stressiin opinnäytteeni näyttämisestä suomalaiselle yleisölle.

 

Asuin silloin tällöin kahden henkilön kanssa, jotka tätä gaalaa järjestävät. Sain eturivin paikan tästä savuisen antifasistisen klubin huteran lavan edestä, jossa transsukupuoliset silloiset kämppäkaverini tallustelivat upouudella esityksellään. He olivat vuoranneet muun muassa 17 kenkälaatikkoa punaisella paperilla ja miimisesti esittivät rakentavansa niistäkin jotakin seinää, toheloivansa, kuolevansa useaan otteeseen, asettavansa sähköisen laitteiston toistensa sisuksiin ja muuttuvansa kyborgiksi. Toki itkin - taas – ja mietin, minkälaista rohkeutta täällä ilmassa leijailee, minkälainen ihmisten yhteen kokoamisen voima tällaisella on, mutta miten minulla ei olisi mitään paikkaa astua enää tuolle lavalle. En voinut olla ajattelematta mitä taideyliopiston viisi vuotta on havainnointikyvylleni tehnyt, jo-muuttuneelle intohimolleni, katseelleni, unelmilleni tai kyvyilleni ja tiedoilleni saavuttaa näitä unelmia.
 

Tapahtumahan jää taloudellisesti tappiolle, on järjestetty DIY-asenteella ja on täysin amatöörivoittoinen lava. Mutta se kokoaa valtavan määrän taiteilijoita, toimijoita ja lbgtqia kategorioihin identifioituvia henkilöitä, jotka jakavat ei-kaupallisia, äärivasempia, solidaarisia ja anarkistisia - tai muutokseen suuntautuvia arvoja. Seuraavan itkun sai aikaan vuosia dervissitansseja harjoitellut henkilö, joka liian pienellä lavalla kompastui ainakin kaksi kertaa ja tönäisi mikin maahan yleisöön. Kultaisen paljetin heijastumien muodostaessa kattoon puroja mietin, miten paljon suuremman lavan tämä henkilö ansaitsisi.

 

Berliinin suurimpia antimia itselleni oli nähdä lukuisia vähemmistöjen organisoimia tapahtumia, keho- ja seksipositiivisia bileitä, solibileitä, kiipeilytapahtumia vain queereille, systeeminvastaisia tai sen muutokseen suuntaavia tukitapahtumia. Vierailin tämänkaltaisissa tapahtumissa reilusti enemmän kuin nykytaiteen tai ammattitaiteilijoiden järjestämissä tapahtumissa. Kävin toki museoissa, joissain näyttelyissä, Uferin useissa tanssi- ja esitystaiteen esityksissa, Berlinalessa yms, mutta en täyttänyt haavettani siitä, että hahmottaisin Berliinin taidepiiriä tai siellä tapahtuvaa liikehdintää. Tähän syynä on ähky, närästys, viihtymisen puute, rahan puute, alituinen tunne siitä miten paljon ääneen lausumattomia kysymyksiä ilmassa leijuu.

 

 

Mietin mitä tapahtuu nyt, kun palaan tarkastelemaan Teatterikorkeakoulun henkeä, hetkiä ja muutoksia. Mietin missä määrin tarkastella, missä määrin osallistua tässä maailmassa, ja miten nämä toiminnot voisivat vuorotella. Etsin jotakin toimivaa välimaastoa, jossa etäältä tarkasteleminen ei tarkoittaisi välttelemisen toimintaa, etuoikeutta olla osallistumatta tai pelkoa, ja jossa osallistuminen voisi tarkoittaa kriittistä uppoutumista, tekoja kohti pieniä muutoksia.

 

I wake up in the morning and I wonder
Why everything’s the same as it was
I can’t understand, no, I can’t understand
How life goes on the way it does

Why does my heart go on beating
Why do these eyes of mine cry
Don’t they know it’s the end of the world
It ended when you said goodbye

 

-        Skeeter Davis, The end of the world

 

 

 

 

-------- ---------- ---------

 

laskeutumisia Teatterikorkeakoululla 1.3, 4.3 & 6.4 klo 18. Tori. Ilmainen. Voi tulla ja mennä miten mielii.