Liedin kansainväliset tähdet saapuvat opettamaan Sibelius-Akatemiaan 

Muun muassa Graham Johnson ja Natasha Loges vierailevat Sibelius-Akatemiassa lukuvuonna 2023–2024 osana kansainvälistä vierailijaohjelmaa.

Vieraileviksi taiteilijoiksi on kutsuttu Lied-maailman vakiintuneita huippuammattilaisia; esimerkiksi pianisti Graham Johnson on vaikuttanut laulun kenttään valtavasti vuosikymmeniä kestäneen kansainvälisen uran aikana. 

Opettamaan saapuu myös nuorempia taiteilijoita, jotka ovat rakentaneet uraansa 2020-luvulla. 

“Esimerkiksi professori Natasha Loges auttaa opiskelijoita löytämään ’unohdettuja’ säveltäjiä, näyttää heille, kuinka soveltaa erilaisia ​​tutkimusmenetelmiä ja esittelee opiskelijoille uutta ohjelmistoa, kertoo kurssin koordinaattori ja Sibelius-Akatemian Lied-musiikin lehtori Keval Shah.  

Muita arvostettuja vieraita ohjelmassa ovat Lydia Brown, Malcom Martineau, Topi Lehtipuu, Louise Alder, Theodore Platt ja Roderick Williams. 

Kahdeksan Lied-duoa pääsee osallistumaan näiden maailmantähtien opetukseen vuoden mittaisella kurssilla, joka huipentuu päätöskonserttiin Ison-Britannian Helsingin suurlähetystössä.  

”Kurssin yhtenä tavoitteena on tarjota opiskelijoille mahdollisuus verkostoitua monipuolisten asiantuntijoiden kuten pianistien, laulajien, musiikkitieteilijöiden, festivaali- ja konserttijärjestäjien sekä tuotannon ja rahoituksen kanssa työskentelevien ammattilaisten kanssa”, täsmentää Shah. 

Opetuksessa perehdytään ranskalaiseen, saksalaiseen ja englantilaiseen lauluperinteeseen, kuratointiin ja omien ohjelmaideoiden esittelyyn sekä ohjelmiston tutkimukseen ja ohjelmasuunnitteluun.  

Ammatillisia taitoja suoraan kansainvälisestä työelämästä 

Kansainvälisen vierailijaohjelman lähtökohtana on tarjota myös uusia ideoita tulevien ammattilaisten taiteelliseen osaamiseen – esimerkiksi luovaan ohjelmistosuunnitteluun, ohjelmiston tutkimukseen sekä autenttisen ja yksilöllisen taiteellisen ilmaisun kehittämiseen.
 
”On valtavan hyödyllistä tukea opiskelijoiden oman luovan äänen kehittymistä ja tarjota heille tiloja, joissa he voivat ottaa omistajuutta omasta taiteellisesta tekemisestään ja kasvaa omilla tavoillaan”, Shah sanoo. 

Opiskelijat toivottavat kansainväliset vaikutteet avosylin tervetulleiksi 

Shah on huomannut, että opiskelijat suorastaan kaipaavat mahdollisuuksia työskennellä uusien opettajien kanssa ja saada ideoita eri kulttuureista ja käytännöistä tulevilta taiteilijoilta. Näin he voivat hioa taitojaan ja kehittyä taiteilijoina ympäristössä, joka on täynnä ideoita ja vaikutteita.  

Myös yleisö pääsee osittain seuraamaan vierailevien taiteilijoiden opetusta paikan päälle. Yhteistyö Helsinki Seriös -kamarimusiikkikonserttisarjan kanssa tarjoaa tilaisuuden kuulla heitä myös konserteissa.  
 
”Olen iloinen siitä, että opiskelijamme haluavat tarttua tilaisuuksiin päästä yhtistyöhön näin merkittävien taiteilijoiden ja kouluttajien kanssa! Laulumusiikin esittäminen ja arvostus on muuttumassa 2000-luvun alkuvuosikymmeninä. Meidän opettajien tehtävä on varmistaa, että opiskelijamme ovat mukana tässä kehityksessä – se osoittaa, että taidemuoto on todella elävä ja se on jännittävää!”, Shah iloitsee.

Sibelius-Akatemian kansainvälinen vierailijaohjelma

Opetusvierailut ovat osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuoden 2019 alussa käynnistynyttä kansainvälistä vierailijaohjelmaa. Se on Sibelius-Akatemian koulutusta täydentävä ohjelma, johon kutsutaan oman erityisalueensa johtavia taiteilijoita eri puolilta maailmaa. He työskentelevät Sibelius-Akatemian opiskelijoiden ja opettajien kanssa periodimuotoisesti, pääsääntöisesti vuoden tai kahden vuoden jaksoissa. Ohjelman perustamista ovat tukeneet Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Lue uutisia kansainvälisestä vierailjaohjelmastamme