Vieraileva professori Emmanuel Ceysson tarjoaa tuoreita näkökulmia maailman huippuorkestereista

Emmanuel Ceysson kuvattuna harpun kielten välistä.
Heikki Tuuli

Harpputaiteilija Emmanuel Ceysson nimitettiin hiljattain Los Angelesin filharmonikkojen harpistiksi ja hän on työskennellyt urallaan myös muun muassa Opéra National de Parisin orkesterissa. Ceysson on yksi Sibelius-Akatemian vuosille 2019-2022 nimitetyistä vierailevista professoreista. Hän kävi ensimmäisen kerran opettamassa vuonna 2019, ja tänä syksynä hän opettaa harppuopiskelijoitamme kahteen otteeseen; kerran verkossa ja kerran paikan päällä Helsingissä, missä hän myös pitää konsertin.

Ceysson tuo Sibelius-Akatemiaan osaamista maailman arvostetuimmilta konserttilavoilta ja orkestereista. Vierailujensa aikana hän tutustuttaa opiskelijoita harpunsoiton ja ammattilaisuuden eri osa-alueisiin. Opetukseen osallistuu niin nuoria aloittelijoita kuin ammattiopiskelijoitakin kaikkialta Suomesta. Ensimmäisen vierailunsa aikana Ceysson kävi läpi orkesterityöhön tarvittavia taitoja.

”Sibelius-Akatemiassa on hyvät mahdollisuudet soittaa ja harjoitella, hyvä sijainti ja aktiivinen harpunsoiton vastuuopettaja, joten puitteet ovat upeat. Myös mahdollisuudet yhteistyöhön samassa rakennuksessa työskentelevien orkesterien kanssa ovat poikkeuksellisia,” Ceysson toteaa.

Hyvän muusikkouden kolme tukipylvästä

Ceyssonin mukaan hyvällä muusikolla on sekä tarvittavat tekniset taidot että älykkyys ilmaista musiikillisia ideoitaan. Hän toteaa, että muusikkona menestymiseen tarvitaan kolme peruspilaria. On oltava hyvä solisti – tunnettava oma instrumenttinsa ja opittava olemaan oma itsensä esiintymislavoilla. On myös opittava soittamaan muiden kanssa – niin kamarimusiikkikokoonpanoissa kuin orkesterissakin.

”Harppu on orkesterisoitin, joka voi tavallaan jäljitellä koko orkesteria. Se on samalla edelleen tietyllä lailla marginaalinen instrumentti, jota ei vielä tunneta kovin hyvin. Käytännössä maailmalla ei ole harpisteja, jotka tekisivät uransa vain solisteina. Siksi ammattiharpistilla on oltava kokemusta myös orkesterityöstä.”

Kolmanneksi ammattilaisen on kyettävä opettamaan. Ceyssonille opettaminen on omien taitojen välittämistä muille ihmisille; sopeutumista toiseen, tietoisuutta siitä, mitä on tekemässä ja samalla toisen huomioimista.

”Opettajana tavoitteeni on ohjata opiskelijoita eteenpäin tekemättä samoja virheitä kuin ehkä itse on tehnyt. Tavoitteena on aina olla kokonaisvaltaisesti hyvä muusikko”.

Vierailevana professorina Ceysson voi sitoutua Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan lyhyen jakson sijaan useaksi vuodeksi. Tämä tarjoaa opettajalle mahdollisuuden saada pidemmän aikavälin näkökulmaa yksittäisen opiskelijan kehitykseen. Sibelius-Akatemialle voi jo olla kehitysprosessin alku se, että yliopiston oma harpun vastuuopettaja on jatkuvasti läsnä ja seuraa kansainvälisen vierailijan opetusta.

”Uskon, että ajatustenvaihtomme on hyödyllistä paitsi minulle, myös yliopistolle. Harppu ja harpistit ovat olleet pitkään varjossa mutta nykypäivänä, sosiaalisen median aikakaudella, meitä houkutellaan jatkuvasti valokeilaan. Luulen kuitenkin, että jos haluaa olla hyvä muusikko, on pidettävä itsensä hieman jopa poissa median parrasvaloista. Loppujen lopuksi maineella ei ole merkitystä. Tärkeää on, että olet uskollinen yleisölle ja itsellesi muusikkona.”

Katso tunnelmia Emmanuel Ceyssonin ensimmäisestä vierailusta Taideyliopistossa