Näyttelijät Alma Pöysti ja Elias Salonen: Nuorissa on teatterin tulevaisuus
Alma Pöystille ja Elias Saloselle opiskeluaikaiset opintomatkat ulkomaille ovat olleet olennainen osa taiteilijaksi kasvamista. Ilman apurahoja reissut olisivat jääneet tekemättä.
Kolmen viikon opintomatka Los Angelesiin ja sukellus metodinäyttelemisen alkeisiin. Tanssi- ja laulutunteja. Muun muassa tällaisiin tarkoituksiin näyttelijät Elias Salonen ja Alma Pöysti ovat saaneet apurahoja opiskeluaikanaan tai uransa alkuvaiheessa.
Kaksikon mukaan stipendien merkitystä nuorelle näyttelijälle ei voi korostaa liikaa. Ne mahdollistavat ammatillisen osaamisen syventämisen ja vaikutteiden ammentamisen maailmalta.
Saloselle kurssi Lee Strasberg Instituutissa Los Angelesissa viimeisenä opiskeluvuotena oli kokemus, joka toi uusia työkaluja ja itseluottamusta. Lisäksi se näytti, millaisia mahdollisuuksia maailmalla voisi olla.
– Olin 27-vuotias, ja lähdin ensimmäistä kertaa yksin reissuun ulkomaille. Jännitti ja pelotti. Lopulta tuli ihan voittajafiilis, kun selvisin. Mieleen on jäänyt etenkin, miten itseluottamus kasvoi kohisten, kun esitin monologia englanniksi natiivien keskellä.
Instituutissa kurssilaiset paneutuivat metodinäyttelemisen alkeisiin. Mielikuvaharjoituksissa he tunnustelivat esimerkiksi, miltä tuntuu käydä suihkussa tai haukata omenaa.
– Antoisin oppi oli kuitenkin viisivaiheinen käsikirjoituksen analysointitekniikka, jota olen käyttänyt sittemmin kaikissa kameratöissäni. Sen avulla tunnen tarkkaan jokaisen kohtauksen taustan ja tunnelman. Harvoinhan kuvaukset etenevät kronologisessa järjestyksessä.
Maailmalta saa verkostoja ja vaikutteita
Alma Pöysti oli opiskeluaikoinaan puoli vuotta työharjoittelussa Göteborgissa legendaarisessa lasten ja nuorten Backa Teaterissa. Lisäksi hän teki lyhyemmät opintomatkat Islantiin ja Berliiniin.
– Opiskelin 2000-luvun alussa. Tuolloin meille opiskelijoille painotettiin kansainvälisyyden merkitystä. Suomi on niin pieni maa, että meillä ei ole varaa jäädä vain Itämeren tälle puolen. Jos niin teemme, homehdumme omaan kuplaamme. Ulkomaanmatkat antavat vaikutteita ja tuovat perspektiiviä omaan tekemiseen, Pöysti kertoo.
Matkoilla hän sai seurata, kuinka taiteilijat muissa maissa tekivät työtään. Työharjoittelu opetti, miten jo naapurissa Ruotsissa teatterikulttuuri on hyvin erilaista kuin meillä.
Matkoilta on aina myös kotiintuomisia. Ulkomailta saadut kokemukset ja opit leviävät laajalle, kun matkalainen jakaa niitä kollegoilleen kotiin palattuaan.
Salonen kertoo omalla opintomatkallaan ymmärtäneensä, että näyttelijöiden huolet ja haaveet ovat kaikkialla melko samanlaisia. Samanlaista on myös itse työ.
– Tajusin, että kyllähän sitä voisi ulkomaillakin työskennellä. Sittemmin olenkin tehnyt rooleja Tukholmassa Dramatenissa. Lyhyt kolmen viikon opintomatka madalsi kynnystä tarttua tällaiseen tilaisuuteen, Salonen sanoo.
Merkityksellisiä ovat myös matkoilla karttuvat verkostot. Alma Pöysti on edelleen tekemisissä yli parinkymmenen vuoden takaisten Göteborgin kollegoidensa kanssa. Vuosien mittaan kansainväliset produktiot ovat tuoneet yhteen vanhoja tuttuja.
Oppia koko ura
Ilman apurahoja moni laulutunti jäisi pitämättä ja kurssi käymättä.
Pöysti ajattelee, että aivan uran alusta lähtien näyttelijän pitää koko ajan syventää ja kehittää ammattitaitoaan.
– Näyttelijä ei ole koskaan valmis. Hän on itse vastuussa ammattitaidostaan. Osaamista pitää kehittää koko uran ajan. Jos unohtaa uuden opettelun, sementoituu helposti paikalleen.
Salonen tähdentää, että apurahan turvin voi hankkia aivan uuden taidon. Hän viittaa opiskelutoveriinsa, joka stipendin saatuaan opetteli nollasta soittamaan pianoa.
Nuorissa on teatterin tulevaisuus
Pöysti ja Salonen kannustavat tukemaan teatterialan opintoja.
– Meidän alallamme ei mene taloudellisesti kauhean hyvin, toisaalta samaan aikaan etenkin kamerapuolen tuotantoja myydään Suomesta ulkomaille enemmän kuin koskaan. On täysin mahdollista, että Suomesta tulee vielä Ruotsin ja Tanskan kaltainen elokuvamaa. Se edellyttää kuitenkin satsausta kansainvälisyyteen jo opintojen aikana, Salonen ajattelee.
Pöysti puolestaan tähdentää, miten nuorissa tekijöissä on suomalaisen teatterin tulevaisuus.
– Tekoälyn aikakaudellakin teatteri on kuin käsityötä. Koneet eivät korvaa näyttelijöitä. Meistä tekijöistä, nuorista ja vanhoista, on kiinni, miten taidelajimme kehittyy, Pöysti summaa.
Teksti: Anu Vallinkoski