Uusia koronavirustapauksia ja altistumisia Töölön kampuksella, kasvomaskien käyttöön vahva suositus aina yliopiston tiloissa toimittaessa

Viikonlopun ja maanantaiaamun aikana Töölön kampuksella on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa.

rakseja vihreällä taustalla

Töölön kampuksen opiskelijoita ja henkilökuntaa on altistunut taudille. Kyseessä on todennäköisesti kaksi erillistä tartuntaketjua. Tartuntatautiviranomaiset ovat yhteydessä lähikontakteiksi tunnistettuihin henkilöihin ja heidät asetetaan karanteeniin. 

Koronatartuntoihin ja altistuksiin liittyen myös tiistain 29.9.2020 Tribuutti ystävyydelle -konsertti joudutaan perumaan. Lipun ostaneille toimitetaan ohjeet lippujen takaisinmaksusta. 

Suomessa ja maailmanlaajuisesti koronvirustartuntojen määrä on kasvussa. Myös HUSin alueella tartuntamäärät ja potilasmäärät ovat nousseet elokuun alusta alkaen. Pääkaupunkiseutu on siirtynyt epidemiassa kiihtymisvaiheeseen.  

Estääkseen koronavirustartuntojen leviämistä yliopisto on tiukentanut maskisuositustaan: maskia suositellaan vahvasti käytettävän aina yliopiston tiloissa toimittaessa, jotta yliopiston on mahdollista pitää tilansa auki kuluvan lukukauden aikana. Tiukentunut maskisuositus on voimassa välittömästi. Jos henkilöllä ei ole omaa maskia, sellaisen voi noutaa yliopiston pääkiinteistöjen (M-, N- ja R-talot, Kookos, Kuvataideakatemia) infotiskeiltä.  

Tunnista koronavirusoireet ja lataa Koronavilkku 

Koronavirustaudille tyypillisiä oireita ovat kuume, yskä, päänsärky, pahoinvointi, ripuli, lihaskipu, kurkkukipu, nuha, hengenahdistus ja haju- tai makuaistin menetys.  

Opiskelija, ota puhelimitse yhteyttä omaan terveyskeskukseen tai terveyskeskuspäivystykseen. Saat terveydenhuollon ammattilaiselta ohjeet, miten toimia. Helsinkiläiset ja espoolaiset voivat tehdä oirearvion ja ajanvarauksen testiin omaolo.fi -digipalvelussa. Uudenmaan asukkaat voivat tehdä oirearvion ja varata ajan näytteen ottoon Koronabotissa. Pyydämme ilmoittamaan positiivisesta tuloksesta myös puhelimitse Helsingin epidemiologiseen toimintaan

Henkilökunta voi ottaa yhteyttä myös työterveyshuoltoon.  

  • Digiklinikka   
  • OMATyöterveyspalvelu palvelee numerosta: 010 414 0777   
  • Vastaanottoajan voi varata numerosta: 010 414 0666 

Valtakunnallinen puhelinneuvonta (yleistä tietoa koronaviruksesta): p. 0295 535 535  

Helsinkiläisiä ja ulkomaalaisia vierailijoita palvelee myös koronavirusneuvonta numerossa 09 310 10024 (joka päivä klo 8-18). 

Läheisiä kontakteja erityisesti iäkkäisiin ja riskiryhmiin kuuluviin suositellaan vältettäväksi, kunnes negatiivinen testitulos on saatu, ja oireet ovat ohi. 

Suosittelemme Koronavilkun käyttöä. Sen voi ladata puhelimeen sovelluskaupasta tai osoitteesta koronavilkku.fi. Koronavilkku ei kerro asentamistaan edeltävistä altistustilanteista. Jos saat Koronavilkusta ilmoituksen mahdollisesta altistumisesta, sovellus antaa sinulle toimintaohjeita muun muassa testiin hakeutumisesta. On tärkeää, että pysyt kotona ja seuraat vointiasi seuraavan kahden viikon ajan, vältät ihmiskontakteja ja huolehdit hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Sovi vastuuopettajasi tai esihenkilösi kanssa etäopiskelun tai etätyön järjestelyistä. Voit palata kampukselle negatiivisen koronatestituloksen saatuasi. 

Katso myös

Median yhteydenotot

Eveliina Olsson 
viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja 
050 598 6492 
eveliina.olsson@uniarts.fi