Tutkimus: UNESCOn kulttuuriperintölistaus muuttaa paikallista politiikkaa
Taideyliopiston tutkimuksen mukaan kaustislaisen viulunsoiton pääsy UNESCOn ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon muutti Kaustisen paikallispoliitikkojen suhtautumista kulttuuriin. UNESCOn mainetta halusivat hyödyntää kaikki puolueet huolimatta niiden aiemmista asenteista kulttuurirahoitusta kohtaan.
Kaustislainen viulunsoitto pääsi UNESCOn ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2021. Taideyliopiston tutkijat Outi Valo ja Heidi Henriikka Mäkelä tutkivat sitä, miten UNESCO-status muutti Kaustisen kuntapolitiikkaa, poliittisia puhetapoja ja kulttuuriin liittyviä investointeja.
Valo ja Mäkelä perehtyivät Kaustisen kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen pöytäkirjoihin vuosilta 2016–2023 sekä paikallislehti Perhonjokilaakson uutisointiin samoista päätöksistä ja keskusteluista.
Lähtökohtana kulttuurimäärärahojen leikkaukset
Ennen kuin Kaustisella päätettiin hakea aineettoman kulttuuriperinnön kansainvälistä luettelointia, kunnan molemmat pääpuolueet, Keskustapuolue ja Perussuomalaiset, esittivät leikkauksia kulttuurisektorille.
Erityisesti Perussuomalaiset ehdottivat toistuvasti leikkauksia esimerkiksi Kansantaiteenkeskuksen tukeen sekä Pro Kaustisen ja Kansanmusiikki-instituutin rahoitukseen.
Ennen vuoden 2017 kuntavaaleja valtuustossa käytiin keskustelua siitä, missä määrin Kaustisen kunnan tulisi tukea kulttuuria. Keskustelun käynnisti osaltaan perussuomalaisten kuntavaaliehdokas, joka totesi MTV3:n uutislähetyksessä, että kunnan varoja pitäisi kohdentaa kansantanssin lisäksi myös muihin toimintoihin ja että Kansantaiteenkeskuksen rakennus näytti hänen mielestään perunakellarilta.
Vaalitulos oli pettymys Perussuomalaisille, jotka odottivat parempaa menestystä mielipidemittausten perusteella. Puolue näki tappionsa taustalla useita syitä, joista yksi oli kulttuuria koskenut julkinen keskustelu.
“Kaustislainen kansantaidetoiminta yhdistetään usein kansalliseen, keskiluokkaiseen tai hyvin paikalliseen identiteettiin. Näiden piirteiden voisi olettaa puhuttelevan erityisesti Perussuomalaisia, mutta puolueen kuntavaaliehdokkaat eivät nostaneet niitä poliittisten viestiensä kärkeen”, toteaa kansanmusiikin lehtori Heidi Henriikka Mäkelä Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta.
Valon ja Mäkelän mukaan syynä saattoi olla Keskustan ja Kaustisen kansanmusiikkijuhlien pitkä ja läheinen yhteys: Perussuomalaisille oli poliittisesti tärkeää erottautua Keskustasta eikä korostaa samoja tavoitteita paikallispolitiikassa.
“Ruotsissa Perussuomalaisia muistuttava populistinen Ruotsidemokraatit-puolue on ainakin valtakunnan tasolla tukenut ruotsalaista paikallista kansanmusiikkia ja vaatinut sille lisää julkista rahoitusta monikulttuuristen ohjelmien sijaan.”
UNESCO-prosessi lisäsi kulttuuriperinnön merkitystä kuntapolitiikassa
Tutkimuksen mukaan UNESCO-prosessin aikana ja erityisesti sen jälkeen kulttuuriperintö alkoi näyttäytyä kunnallisessa päätöksenteossa menoerän sijaan kunnan elinvoiman, imagon, matkailun ja tulevaisuuden voimavarana.
UNESCO-prosessin ollessa kesken vuosina 2018–2020 kulttuuriperinnön merkityksestä vallitsi vielä ristiriitaisia näkemyksiä. Erityisesti Perussuomalaiset eivät pitäneet musiikkiperintöä omana asianaan, ja kulttuurisektorin rahoituksen leikkaamista ehdotettiin toistuvasti.
Tutkijat kuvaavat, miten aineettomaan kulttuuriperintöön liittyvä keskustelu alkoi kuitenkin vähitellen muuttaa poliitikkojen käyttämää kieltä sekä jopa kylän rakennettua ympäristöä. Liikenneympyrään sijoitettu suuri viulunmuotoinen veistos on Valon ja Mäkelän mukaan konkreettinen ilmentymä kulttuuriperintöön liittyvistä arvoista ja yhteisön arkeen ja elinympäristöön vaikuttavasta kunnallisesta päätöksenteosta.
Vuonna 2018 kunnan strategiaan kirjattiin ensimmäistä kertaa käsite “elävä perintö”. Sen jälkeen termi alkoi esiintyä toistuvasti kuntastrategiassa, talousarvioissa, toimintakertomuksissa sekä matkailun ja kulttuurin kehittämissuunnitelmissa.
“Sen sijaan termiä ‘aineeton kulttuuriperintö’ käytettiin hyvin vähän. Tulkitsemme, että ‘elävä perintö’ oli poliitikoille helpompi, myönteisempi ja tulevaisuuteen suuntautuva käsite”, Valo sanoo.
Kaikki puolueet alkoivat hyödyntää UNESCO-statusta
Siinä missä ennen UNESCO-prosessia Perussuomalaiset oli innokkain puolue leikkaamaan kulttuurista, kansainväliseen aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon pääsemisen jälkeen puolue alkoi vedota UNESCO-tunnustukseen päätöksenteossa. Perussuomalaiset ehdottivat jopa, että jokainen Kaustisella syntyvä lapsi saisi kunnan lahjoittaman viulun.
Tutkijoiden mukaan tämä osoittaa, että UNESCO-statukseen liittyvä symbolinen arvo huomattiin nopeasti myös niiden poliitikkojen keskuudessa, jotka eivät aiemmin olleet erityisen kiinnostuneita kulttuuriperinnöstä.
Suhtautuminen rahoitukseen ei muuttunut
Vaikka kulttuuriperinnön merkitys kasvoi, suhtautuminen sen kustannuksiin pysyi ristiriitaisena.
Tutkijoiden mukaan poliitikot halusivat mielellään käyttää UNESCO-statusta imagon rakentamisessa, matkailun edistämisessä ja kunnan markkinoinnissa. Samaan aikaan investoinnit ja ylläpitokulut herättivät edelleen vastustusta. Erityisesti Kansantaiteenkeskuksen rahoitus aiheutti jatkuvia kiistoja.
Tutkimus osoittaa, että kulttuuriperinnöstä tuli paikallisen vallankäytön ja poliittisen kilpailun väline.
“UNESCO-tunnustus toi kaustislaiselle viulunsoitolle sellaista symbolista arvoa, jota kaikki puolueet halusivat tavalla tai toisella hyödyntää. Myös puolueet, jotka aiemmin vastustivat kulttuurirahoitusta, voivat omaksua perintöpuheen, kun UNESCO-brändin arvo tunnistetaan”, Valo toteaa.