Kaarlo Hildén lukuvuoden 2026-2027 avajaisissa: ”Vapauden ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä”
Kaarlo Hildén painotti avajaispuheessaan 10.9.2026, että yliopistojen oikeutta toimia vapaan ajattelun kehtoina haastetaan monesta suunnasta. On tärkeää varmistaa, että oma kulttuurimme luo parhaan maaperän mielikuvitukselle, rohkeudelle ja uteliaisuudelle.
Arvoisat avajaisvieraat, hyvät taideyliopistolaiset, ärade gäster, dear audience,
Aloitan vähän nolosti kertomalla pukeutumisvaikeuksistani tänä aamuna. Rehtorina pukeutumisetikettiin kuuluu joitakin erikoisia piirteitä, kuten nämä käädyt.
Mietin, onko vähän cringeä laittaa tällainen bling-bling -ketju kaulaan? Ja miten perinteinen vallan symboli sopii yhteen taide- ja akateemisen maailman kriittisyyteen rakenteita ja institutionaalista valtaa kohtaan? Epävarmuus pakotti lukemaan käätyjen historiasta ja symboliikasta. Jaan teille jotakin oppimastani.
Keskiajan yliopistokaupungeissa opiskelijat ja opettajat olivat usein muukalaisia vailla paikallisia kansalaisoikeuksia. Ehkä he olivat vähän samaan tapaan lainsuojattomia kuin nykyiset freelance-taiteilijat ja rahoitushakukierteessä olevat akateemiset pätkätyöläiset. Suojellakseen itseään paikallisten hallitsijoiden mielivallalta, keskiajan opettajat ja opiskelijat järjestäytyivät ammatillisiin kiltoihin rinnastettaviksi yhteisöiksi.
Näin syntyi yliopistoautonomian perusta: yhteisö neuvotteli itselleen paavilta tai keisarilta erivapauksia, joista merkittävin oli privilegium fori eli oikeus omaan sisäiseen toimivaltaan.
Kun rehtori puki käädyt ylleen, hän ei edustanut kuningasta tai kirkkoa, vaan opettajien ja opiskelijoiden yhteisöä, vapaata tiedettä ja taidetta.
Toisin kuin piispalla tai feodaaliherralla, rehtorin valta nousi alhaalta päin – opiskelijoiden ja opettajien yhteisöltä itseltään. Rehtorin ensisijainen tehtävä oli toimia yhteisön puolustajana ja ylläpitää sisäistä järjestystä.
Rehtorin työnkuva on siis muuttunut aika vähän. Omaa yhteisöä sekä tieteen ja taiteen vapautta pitää puolustaa, ehkä kovempaa kuin koskaan. Eikä tarve sisäisen järjestyksen ylläpitämiseenkään ole mihinkään hävinnyt.
Looking into the symbolism of the rector’s chains also revealed that their structure contains a message.
The chain reminds us that the rector is only one momentary link in a long tradition of education. It also reminds us of the importance of the community: every student, every professor, every researcher, cleaner, administrator and expert is one of the links in this chain and forms a community that bears the name of Uniarts Helsinki. The chain is not whole unless each of its links is connected to another.
At this point, I would like to address my words to the new students of Uniarts Helsinki. Welcome to our community. Each of you is an important part of the chain. Make Uniarts Helsinki your own.
Käädyt ovat yleensä raskaat ja ihan tarkoituksella. Näissä käädyissä on 1.3 kiloa painoa. Tämä raskaudentuntu hartioilla on konkreettinen muistutus viran vastuusta ja velvollisuuksista. Vallan ei kuulu olla kevyttä kantaa.
Voin vakuuttaa, että raskauden tunnetta esiintyy arjessa kyllä ilmankin käätyjä, mutta hyvä muistutus silti.
Vastuun toinen puoli on vapaus. Olemme määritelleet tämän yhteisissä arvoissamme näin:
”Vapaus arvona merkitsee, että turvaamme taiteen, opetuksen ja tutkimuksen riippumattomuuden ja tilan etsiä, kokeilla ja ilmaista myös toisin.”
Vapaus on arvo, jonka edistämiseksi yliopistot alkujaan luotiin. Keskiajan yliopistoissa jokainen opiskelija aloitti opintonsa artes liberalesista, vapaiden ihmisten taidoista. Nämä kielen, logiikan ja maailmankaikkeuden ymmärtämisen taidot pyrkivät tekemään ihmisestä vapaan. Ei vapaan tekemään mitä tahansa, vaan vapaan ajattelemaan itsenäisesti, harkitsemaan moraalisesti ja osallistumaan yhteisön ohjaamiseen.
Vapaa ihminen oli siis se, jota omat ajatusmallit eivät vanginneet; joka osasi katsoa maailmaa useammasta näkökulmasta. Vaikka keskiajan yliopistot olivat yhä syvästi sidoksissa katoliseen kirkkoon, niiden suojatut muurit loivat Eurooppaan uudenlaisia älyllisiä vapaa-alueita.
Tällaisia älyllisiä vapaa-alueita Eurooppaan totisesti tarvitaan tässä monella tapaa järjettömässä ajassamme.
Yliopistojen oikeutta toimia vapaan ajattelun kehtoina haastetaan monesta suunnasta. Pelkkä muurien rakentaminen suojaksi ulkoisia uhkia vastaan ei riitä. Yhtä tärkeää on kääntää katse sisäänpäin ja varmistaa, että oma kulttuurimme luo parhaan maaperän mielikuvitukselle, rohkeudelle ja uteliaisuudelle.
Vapauden ylläpitäminen vaatii meiltä jatkuvaa työtä sen eteen, että jokainen yhteisömme jäsen uskaltaa ajatella itsenäisesti ja osallistua yhteisömme ohjaamiseen.
Kriittisyys voi kääntyä haluttomuudeksi kuunnella toisia ja samanmielisyyden vaatimus voi vaientaa. Yhteisöllisyys voi kaventua sisäänpäin lämpiävyydeksi. Kun osaamme haastaa ensin omia ennakko-oletuksiamme ja avautua ulospäin, olemme valmiita haastamaan toisiamme ja maailmaa ympärillämme. Kuten arvoissamme todetaan: me rakennamme yhteisöä, jossa eri tavoin maailmaa katsovat ihmiset uskaltavat kokeilla, oppia ja tehdä taidetta – ja kohdata toisensa turvallisesti.
För Konstuniversitetet är den svenskspråkiga gemenskapen och kulturen en omistlig del av vår identitet. Våra svenskpråkiga program är en levande länk till den findlanssvenska och nordiska konstnärliga gemenskapen och en öppen dörr till nya perspektiv. När vi värnar om flerspråkigheten och mångfalden i konsten, bygger vi samtidigt ett samhälle där fler röster hörs.
Kykyämme pysyä luovina ja uteliaina uhkaa nuorten mielenterveyden ja tulevaisuususkon rapautuminen. YTHS:llä tehdään vuosittain yli 30 000 hoidon tarpeen arviointia mielenterveyssyistä. Ahdistusdiagnoosien määrä on kasvanut 40 prosenttia vuoden 2023 jälkeen.
Vaikka opiskelijoiden suorituspaineet ovat kasvaneet, en usko työmäärän olevan ongelmien juurisyy. Ahdistuksen taustalla on pikemminkin epävarmuus siitä, mihin tehty työ johtaa – mikä mieli ja merkitys uurastuksella lopulta on maailmassa, joka on niin monella tapaa rikki.
Tämän sukupolven harteille on sälytetty kohtuuton tehtävä: heidän on itse keksittävä oikeutus olemassaololleen ja kuviteltava maailma uudelleen sellaiseksi, että sen eteen on mielekästä ponnistella.
Visiomme – Taideyliopisto luo tulevaisuuksia – tarttuu tähän haasteeseen. Me haluamme tarjota ympäristön, jossa voi pysähtyä epävarmuuden äärelle ja kysyä vaikeita kysymyksiä; synnyttää taiteen kautta uusia tarinoita ja luoda merkitystä maailmaan, joka on kadottamassa sen. Onnellisuutemme ei lopulta ole kiinni omien tarpeittemme tyydyttämisestä, vaan siitä, että voimme omalla työllämme ja luovuudellamme tehdä toisten elämästä merkityksellisempää. Taide on siihen väkevä väline.
Mental health is a serious matter, but fighting it doesn’t always require a heavy heart. A recent Harvard University study looked for the factors that build a young person’s flourishing and well-being. The results showed that one factor stood above all others as the most powerful. Any guesses on what it was?
It was laughter. The results showed that laughing with peers had the strongest correlation with overall well-being. And if you think about it, it makes sense. You can only share a light, genuine laugh when you feel safe. It requires a community built on trust.
They also found that when teachers use humour, students thrive more. Which makes me realize I really should have hired a comedy writer for this speech. So, even if I’m short on jokes today: please, force a laugh every now and then. Statistically speaking, you are literally improving your own health.
Se ei ainakaan naurata, että sekä yliopistoja ja opiskelijoita pusketaan suorittamaan yhä lujempaa. Yliopistojen tutkintokohtainen rahoitus on 10 vuodessa laskenut n. 30 prosenttia ja ammattikorkeakouluissa vielä enemmän. Taloudellinen paine on johtanut kilpajuoksuun siinä, miten halvalla tutkintoja voidaan järjestää. Kokonaisia tutkintoja järjestetään etäopetuksena.
Tärkeäksi kansalliseksi tavoitteeksi on asetettu korkeakoulutettujen määrän nostaminen nykyisestä vajaasta 40 prosentista 60 prosenttiin heikon talouskehityksen pelastamiseksi, mutta yksikään puolue ei ole esittänyt tähän massiiviseen lisäkoulutukseen rahoitusta. Keskustelu pyörii sen sijaan indeksijäädytysten ympärillä.
Jos yliopistoindeksi pidetään jäädytettynä yhdenkin hallituskauden ajan inflaation ollessa 3-4 % tasolla, se syö Suomen yliopistokentän rahoituksesta vähintään 250 miljoonaa euroa. Se vastaa sitä, että pyyhkisimme kartalta kokonaisen Turun yliopiston kokoisen yksikön.
Tutkintojen määrän kasvattaminen ei korjaa tilannetta, jos samalla niiden tuottama osaaminen heikkenee. Leikkausten ja tutkintomäärien nostamisen yhdistelmä on kaikkein huonoin ratkaisu tilanteessa, jossa koulutuksen laadusta on jo jouduttu tinkimään, ja opiskelijoiden mielenterveys ja henkilöstön jaksaminen ovat muutenkin koetuksella.
Taideylipiston arvon korostavat taiteilijaksi kasvamisen prosessin luonnetta, johon tehostaminen sopii huonosti: ”Taidon oppiminen ja sen huippuunsa virittäminen on pitkäjänteinen, herkkä ja vaativa prosessi… se vaatii aikaa ja toistoa, tilaa kokeilla sekä rohkeutta kohdata keskeneräisyys.”
Oikeastaan meidän tulisi lopettaa itseruoskinta laskevien PISA-tulosten äärellä ja keskittyä vain kunnianhimoisesti sivistystehtävän hoitamiseen. YksikäänKun nuori kehittyy tasapainoisesti, seuraavat mittaritkin perässä. Mutta yksikään koulutuksen tehokkuusmittari ei pysty tunnistamaan inhimillistä kasvua tai sivistyneisyyttä. Mittarit kertovat vain, miten nopeasti juoksemme, mutta ne eivät kerro, mihin olemme menossa.
Snellman määritteli yli sata vuotta sitten sivistyksen prosessiksi kohti parempaa ihmisyyttä. Ihmisen tuli itse muodostaa omassa ajassaan tärkeät kehittymisen tavoitteet. Snellmania lainaten “yksilön tiedot ovat täysin tyhjän päällä eivätkä ansaitse sivistyksen nimeä, jos ne eivät ole itsenäisesti hankittua, ajateltua ja yksilölliseksi kokonaisuudeksi muokattua tietoa.”
Tätä sanomaa kannattaa pohtia vakavasti tässä tekoälyn ajassa. Mitä suuremmaksi teknologian kyvykkyys kasvaa, sitä enemmän tarvitaan inhimillistä viisautta sitä ohjaamaan.
Meidän tehtävämme sivistysyhteisönä on synnyttää tätä viisautta. Meidän on varmistettava, että uusi sukupolvi ei opi vain vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin, vaan oppii kysymään kriittisesti, millaisia tarpeita ylipäätään on arvokasta palvella.
Oppii mielikuvitusta ja eettistä arvostelukykyä tiedon omaksumisen rinnalla.
Oppii vahvistamaan yhteisöllisyyttä, kriittistä ajattelua ja itsetuntemusta.
Oppii luomaan väkevän herkkää taidetta, joka kolahtaa, nyrjäyttää, ilahduttaa ja itkettää. Oppii kuvittelemaan maailmaa toisenlaiseksi ja kohtaamaan toinen ihminen herkkyydellä, johon algoritmi ei koskaan pysty.
Juuri tämän tehtävän vuoksi minä pukeudun tänään näihin käätyihin. En edustaakseni institutionaalista valtaa, vaan puolustaakseni tehtäväämme, meidän yhteisöämme, arvojamme sekä taiteen ja tieteen vapautta.
Muistetaan pitää kiinni toisistamme – jokaisesta ketjun lenkistä – ja nauraa välillä yhdessä niin itsellemme kuin tälle hullunkuriselle maailmalle. Sillä tulevaisuuksia pystyy luomaan vain yhteisö, joka on riittävän vahva ollakseen avoin ja tarpeeksi viisas ollakseen ottamatta itseään liian vakavasti.
Hyvää alkanutta lukuvuotta.