Taide näyttää, mitä voisi olla
Taide ei vain heijasta olemassa olevaa, vaan sen kautta voi suuntautua sitä kohti, mihin haluaisimme mennä ja millaisia vaihtoehtoja meillä on, kirjoittaa taiteilija ja tutkija Pilvi Porkola.
Arkikielessä sana utopia viittaa ihanneyhteiskuntaan. Puhekielessä sanalla tuntuu usein olevan myös hieman epäilyttävä kaiku; kun joku puhuu utopioista, se tarkoittaa yleensä jotain mahdotonta. Sana utopistinen viittaa ihanteelliseen haavekuvaan, joka on epärealistinen ja usein jollain tapaa jopa naurettava.
Nykyisessä utopiatutkimuksessa utopia ymmärretään laajemmin. Sen sijaan, että tutkijat määrittelisivät utopian selvärajaiseksi ihanneyhteiskunnan kuvaksi, sillä viitataan käsitteeseen ja niihin keinoihin, joiden avulla yhteiskunnallista muutosta voidaan tarkastella. Brittiläinen sosiologi Ruth Levitas kirjoittaa, että utopiat kertovat meille siitä, mitä kaipaamme ja mitä kohti haluaisimme mennä. Utopia voi olla yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivää toimintaa ilman, että päämäärää on määritelty tarkasti. Utopia käsitteen avulla voi siis tarkastella keinoja, joiden avulla pyritään kohti jotain parempaa, jotain, joka ei ole vielä täällä.
Toinen, niin ikään brittiläinen tutkija, Davina Cooper puolestaan kirjoittaa arkipäivän utopioista. Tällä hän viittaa erilaiseen arkiseen, usein yhteisölliseen toisin tekemiseen, jonka tarkoituksena on kyseenalaistaa yhteiskunnan normeja. Arkipäivän utopiat eivät siis ole haavekuvia jossain tulevaisuudessa, vaan konkreettisia toisin tekemisen tapoja, jotka vaikuttavat yhteisöjen elämään ja kertovat myös laajemmin siitä, että yhteiskunta ei ole vain yhdenlainen tai pysähtynyt, vaan maailmaa muutetaan koko ajan.
Taitelijat pohtivat usein omassa työssään yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia. Taiteessa luodaan tilaa tarkastella asioita odottamattomista näkökulmista ja näytetään välähdyksiä siitä, mitä voisi olla. Taiteessa yhteiskunnallinen pohdinta on usein ruumiillista ja transformatiivista: se ei pyri vain lisäämään tietoisuutta, vaan taiteessa on mahdollisuus luoda kokemuksia, jotka muuttavat yleisöään.
Taide ei vain heijasta olemassa olevaa, vaan sen kautta voi suuntautua tulevaan, eli mitä kohti haluaisimme mennä ja millaisia vaihtoehtoja meillä on. Toisin kuin politiikassa, jossa keskustelu rakentuu usein vastakkainasetteluille ja asiat esitetään vaihtoehdottomina, taide mahdollistaa tulevaisuusorientoituneen ajattelun: spekulaation, kuvittelun, kokeilun ja hapuilun.
Taiteessa on mahdollisuus luoda kokemuksia, jotka muuttavat yleisöään.
Esityksessäni Sohva – Keskusteluja utopioista (Todellisuuden tutkimuskeskus 2024) kutsuin kahdeksan vierasta – taiteilijoita, tutkijoita, aktivisteja – keskustelemaan kanssani yhteiskunnallisesta muutoksesta. Sohvakeskustelut toteutettiin eri puolilla Helsinkiä julkisessa tilassa niin Kansalaistorilla kuin Keskuspuistossakin. Keskustelut käsittelivät yhteiskunnallisia aiheita laajasti: aktivismia, pedagogiikkaa, hoivaa, demokratiaa, kaupunkisuunnittelua ja taiteen ja politiikan yhteenkietoutumisia. Samalla kun keskustelimme, grillasimme vegaaninakkeja, kirjoitimme postikortteja, söimme kakkua tai korjasimme sohvan. Ajatuksena oli, että utopioista voi puhua arkisen tekemisen ohella ja siten luoda muutokselle tilaa.
Ennen kaikkea yhteiskunnallisen muutoksen edellytys on, että uskomme muutoksen olevan mahdollista. Taiteilija-tutkijana ja opettajana ajattelen, että tämä on kysymys, jota meidän tulee edistää myös taiteilijapedagogiikassa. Aikana, jolloin taiteen merkitystä vähätellään, tämä on todellinen haaste: Miten vahvistaa opiskelijoiden uskoa taiteelliseen toimijuuteen, jolla on myös yhteiskunnallista merkitystä? Millaista tulevaisuuteen suuntautuvaa, mahdollisen pedagogiikkaa voimme tehdä?

Pilvi Porkola on taiteilija ja yliopistotutkija, joka työskentelee Taideyliopiston Tutkimusinstituutisssa. Hänen tutkimuksensa käsittelee taiteen opettamisen poliittisuutta. Porkola on myös yksi ”Arkipäivän utopiat Poliittinen mielikuvitus ja vaihtoehtoiset tulevaisuudet” (Gaudeamus 2026) kirjoittajista yhdessä Suvi Salmenniemen ja Hanna Ylöstalon kanssa.