Vanha musiikki on intohimoni ja minusta on ihanaa oppia joka päivä jotain uutta, sanoo viulisti Marco Elefante

Vanhan musiikin opiskelija Marco Elefante suoritti opintoja Taideyliopiston avoimessa yliopistossa ja hyväksiluki niitä myöhemmin tutkintoonsa. Syksyn 2023 vanhan musiikin väyläopintoihin haetaan 30.3.–20.4.2023.

Marco Elefante
Kuva: Petteri Hentilä

Kuka olet ja miten päädyit opiskelemaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan?

Olen italialainen viulisti ja muutin Suomeen seitsemän vuotta sitten. Olen hakenut useamman kerran Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan. Syksyllä 2021 pääsin vihdoin opiskelemaan vanhan musiikin maisteriohjelmaan. Ennen Sibelius-Akatemiaan pääsyä opiskelin musiikkipedagogiksi Metropoliassa.

Olet suorittanut jo ennen Sibelius-Akatemiaan sisään pääsyäsi runsaasti opintoja avoimessa yliopistossa ja hyväksi lukenut niitä tutkintoosi. Kertoisitko tarkemmin?

Vanha musiikki on ollut pitkään yksi tärkeimmistä kiinnostuksen kohteista elämässäni, mutta käytännössä minulla ei ole ollut juuri mahdollisuutta opiskella sitä syvemmin. Metropoliassa opiskellessani minulla oli jonkin verran barokkiviulutunteja, mutta Taideyliopiston avoimen yliopiston kurssit mahdollistivat perusteellisemman perehtymisen vanhaan musiikkiin.

Avoimessa yliopistossa minulla oli mahdollisuus ottaa sekä teoriatunteja että kamarimusiikkiprojekteja. Mielestäni teoriatunnit  olivat minulle hyvin tärkeitä, silllä teorian opiskelu auttoi minua kehittämään myös soittoani. Kamarimusiikkiprojektien kautta minulla on ollut mahdollisuus tutustua muihin opiskelijoihin.

Koska suoritin todella paljon kursseja avoimen yliopiston kautta, minun ei ensimmäisenä opiskelusyksynäni tarvinnut osallistua niin monille kursseille kuin luulin.

Millainen oli Sibelius-Akatemian pääsykokeesi?

Pääsykoe oli todella jännittävä, koska korona-aikana se pidettiin etänä. Videokuvasin ohjelmistoni, minkä lisäksi minulla oli haastattelu ja primavista zoomissa. Videokuvaaminen oli yllättävän haastavaa ja minusta tuntui, että itse kuvaamista pitäisi harjoitella enemmän. En ole koskaan aikaisemmin kuvannut videota pääsykoetta tai mitään muutakaan tarkoitusta varten.

Mieleenpainuvimpia kursseja tai projekteja opintojen aikana?

Barokkiakatemian viikonloppukurssit Kallio-Kuninkalassa ovat olleet mukavimmat kurssit avoimen yliopiston kautta. Kyseisillä kursseilla on sekä avoimen opiskelijoita että Sibelius-Akatemian tutkinto-opiskelijoita. Kurssit ovat olleet erityisen hyödyllisiä, sillä viikonlopun aikana soittamiseen on saanut keskittyä aivan rauhassa. Muiden kurssilaisten kanssa on ollut mukava viettää myös vapaa-aikaa. Kunkkulassa on myös todella hyvää ruokaa!

Millainen on tyypillinen opiskelupäiväsi?

Yleensä aamuisin minulla on aikaa harjoitella omaa ohjelmistoani ja keskellä päivää minulla on soitto- tai teoriatunteja. Syyslukukaudella olen myös soittanut muiden opiskelijoiden tutkintokonserteissa, ja ennen konsertteja oli toki harjoituksia. Minulla on myös yksi pedagogiikan harjoitusoppilas, jota opetan kerran viikossa.

Mikä on opiskelussa parasta?

Vanha musiikki on intohimoni, ja minusta on ihanaa oppia joka päivä jotain uutta. Minusta on todella mukava soittaa muiden ihmisten kanssa.

Mikä on ollut opiskelussa haastavinta?

Käyn opintojen ohessa töissä ja haastavinta on löytää tarpeeksi vapaa-aikaa lepäämiseen.

Minkä vinkin antaisit tuleville hakijoille?

Ei kannata luovuttaa! Jos et saa koulupaikkaa ensimmäisellä kerralla, avoimen yliopiston kurssit ovat erinomainen mahdollisuus kerryttää osaamista.

Millaisia urasuunnitelmia ja -haaveita sinulla on?

Toivon, että jonain päivänä voisin elättää itseni musiikilla. Minusta olisi mukava soittaa orkesterissa ja kamarimusiikkiyhtyeessä. Myös opettajana toimiminen kiinnostaa minua todella paljon. Ihanteellisessa kuvitelmassa voisin tehdä molempia.

Uusia polkuja avoimesta – hae vanhan musiikin väyläopintoihin ja kesän 2023 kursseille 20.4. mennessä

Vanhan musiikin opinnoista on ensimmäistä kertaa koottu väyläopinnot lukuvuodelle 2023–2024. Hakuaika syksyllä alkaviin vanhan musiikin opintoihin on 30.3.–20.4.2023. Samaan aikaan haetaan avoimen yliopiston kesän 2023 opintoihin. Tutustu vanhan musiikin väyläopintoihin ja niiden hakuohjeisiin.

Taideyliopiston avoin yliopisto tarjoaa monipuolisen valikoiman musiikin, kuvataiteen, teatterin ja tanssin opintoja sekä runsaasti yrittäjyys- ja työelämäopintoja – myös kesällä. Avoimen yliopiston kursseilla voit tutustua taiteen korkeakouluopintoihin, täydentää ammatillista osaamista tai harrastaa taidetta parhaiden asiantuntijoiden opetuksessa.

Kesällä 2023 voit opiskella avoimessa yliopistossa muun muassa roolin rakentamista näyttelijänä, äänen muodostusta, ooppera- ja jazzlaulua sekä kohtauksen ohjaamista. Opetustarjonnasta löytyy myös taidepedagogiikkaa sekä taidealalle soveltuvia yrittäjyys- ja työelämäopintoja.

Taideyliopiston alumnit, jotka ovat valmistuneet 1.8.2020 jälkeen, voivat täydentää opintojaan maksutta Taideyliopiston avoimen yliopistossa. Lue lisää jatkuvan oppijan opinto-oikeudesta.

Tutustu muihin avoimen yliopiston opiskelijoihin