Väitöstutkija Päivi Rissanen: Toimintakulttuurien ja työhyvinvoinnin kehittäminen on tuottavaa myös taidealalla
”Vaikka orkestereilla on pitkä historia, niissä perinteisesti vallinnutta toimintakulttuuria ei enää pidetä itsestäänselvyytenä: sitä tutkitaan, sanoitetaan ja kehitetään”, toteaa sosiaalipsykologi, Sibelius-Akatemian väitöstutkija Päivi Rissanen.
Orkesteri on työpaikkana vaativa ja konservatiivinenkin, ja orkesteriympäristön tuottaman stressin on todettu heikentävän muusikoiden työhyvinvointia. Rissanen tarkastelee väitöstutkimuksessaan, miten orkesterien hierarkkista toimintakulttuuria voitaisiin kehittää muusikon ammatillista toimijuutta ja jaksamista silmällä pitäen. Hän on myös osa tutkimusryhmää, joka tutkii musiikinopiskelijoiden ja muusikon ammatissa työskentelevien hyvinvointia.
“Tavoitteena voi tämän päivän työelämässä olla orkesteriyhteisö, joka tavoittelee korkeaa taiteellista lopputulosta ja samalla tunnistaa jokaisen muusikon yksilöllisen osaamisen sekä ruokkii motivaatiota”, hän toteaa.
Lapsesta asti solistiseen tekemiseen kasvatettu – työelämä voikin olla jotain muuta
Rissanen on urapolullaan työskennellyt viulistina erilaisissa orkestereissa ja työrooleissa sekä kotimaassa että ulkomailla.
“Muusikkona työskennellessäni kiinnostuin yhä enemmän ryhmädynamiikasta ja niistä erilaisista sosiaalisista ilmiöistä, joita orkestereissa ihmisten välille syntyy.”
Viulistina Rissanen kasvoi samaan traditioon kuin suuri osa klassisista muusikoista: sellaiseen, jossa lapsesta saakka opetellaan ensisijaisesti omaa solistista ilmaisua ja musiikin tulkintaa. Jos soittajan ammatillinen polku vie orkesteriin, maailma ja suhde soittamiseen saattaakin näyttäytyä toisenlaisena.
Rissanen toivoo, että hänen tutkimuksensa avaa orkesterityötä sekä realistisesti että kunnioittavasti – työpaikkana, jossa vakiintuneita toimintatapoja kannattaa ja tulee kehittää. Hän muistuttaa, että tämä ei vie mitään pois taiteen tekemisestä tai taiteellisesta lopputuloksesta vaan päinvastoin voi vahvistaa sitä ja säästää orkesterin ja kaikkien työntekijöiden resursseja.
”Taidealalla tarvittaisiin työelämän kehittämistä ja työelämätaitoja siinä missä muillakin aloilla. Esimerkiksi äänenjohtajaksi työllistyvä tarvitsee soittotaidon lisäksi myös taitoja tiimin johtamiseen. Lisäksi orkestereiden arkeen kaivattaisiin tilaa purkaa, pohtia ja korjata toimintaa vertaispohjaisesti. Tälle ei perinteisesti ole varattu aikaa eikä siihen näin ollen ole myöskään opittu ja totuttu.”
Muusikot ovat asiantuntijoita, joilla on valtavasti annettavaa
Pitkän muusikon uransa jälkeen Rissanen alkoi tutkimustyön ohella tehdä yhteistyötä orkestereiden kanssa toimintakulttuurin kehittäjänä, työnohjaajana ja työyhteisösovittelijana. Kokemus on osoittanut, miten paljon potentiaalia muusikoilla on ja miten paljon enemmän sitä voitaisiin työyhteisöissä hyödyntää.
“Muusikoilla on valtavasti hiljaista tietoa ja oman työnkuvansa ulkopuolista osaamista, mutta rakenteet ja toimintamallit eivät välttämättä kannusta niiden käyttöön. Ajattelen, että orkesterikin voi olla työyhteisö, jossa muusikoiden asiantuntijuutta hyödynnetään nykyistä laaja-alaisemmin. Kaikilla tulisi myös hyvinvoinnin ja motivaation näkökulmasta olla mahdollisuus vaikuttaa omaan ja yhteiseen työhön.”
Rissanen tekee yhteistyötä myös Sibelius-Akatemian orkesterikoulutuksen kanssa viedäkseen asioita eteenpäin opiskelijoiden parissa. Vuoropuhelu koulutuksen ja ammattiorkesterien välillä onkin nyt aiempaa aktiivisempaa ja tuottaa uusia työelämätuulia myös opintoihin.
“Mietimme, mitä työelämätaitoja orkesteriyhteisöissä ja eri rooleissa tarvitaan – esimerkiksi vuorovaikutus- ja tunnetaitoja sekä itsetuntemusta. Opiskelijat ovat näistä teemoista myös todella kiinnostuneita.”
Suomi on edelläkävijä musiikkikoulutuksen opiskelijalähtöisyydessä ja työelämävalmiuksissa, mutta joissakin muissa maissa nämä teemat ovat täysin uusia musiikin opiskelijoille.
“Opiskelijakunta on kansainvälistä. Osa nuorista hämmästelee sitä, että tällaisista asioista puhutaan. Toisaalta toiset ovat jo erittäin tiedostavia. Tämä moninaisuus tekee keskustelusta rikkaan.”
Psykologisen turvallisuuden merkitys tunnistetaan orkestereissakin yhä paremmi
Väitöstutkimuksessaan Rissanen tarkastelee muusikkojen välistä johtajuutta sekä psykologista turvallisuutta osana orkesterien toimintakulttuuria. Käsitteenä psykologinen turvallisuus on herättänyt orkestereissa sekä mielenkiintoa että vastustusta.
“Osa muusikoista on helpottuneita ja toteaa, että vihdoinkin näistä asioista puhutaan. On myös niitä, jotka ajattelevat, että olemme täällä vain soittamassa.”
Rissasen mukaan tämä jakolinja kulkee usein, vaikkei aina, sukupolvien välillä.
“Vanhemmalle polvelle toimintakulttuurista tai työelämätaidoista ei ole puhuttu koulutuksessa eikä juuri työelämässäkään. Nuorilla taas on jo työelämään tullessaan usein hyvät vuorovaikutus- ja tunnetaidot sekä paljon uudenlaista osaamista. Heille onkin hyvä antaa työyhteisöissä tilaa vaikuttaa asioihin.”
Muiden alojen työelämässä psykologisen turvallisuuden rakentaminen nähdään menestystekijänä. Rissanen haaveilee vastaavanlaisesta kehityksestä myös taideorganisaatioissa.
Rissanen toteaa, että toimintakulttuurin kehittäminen ja työhyvinvoinnin tukeminen edellyttävät työelämätaitoisuuden ohella myös orkesterityön rakenteiden ja toimintamallien tarkastelua. Näin voidaan huolehtia siitä, että muusikot kokevat työnsä mielekkäänä työtehtävästä ja positiosta riippumatta.
“Ihmiset ovat motivoituneita ja voivat hyvin, kun he kokevat, että heillä on merkitystä ja heitä arvostetaan ammattilaisina, että he kuuluvat joukkoon ja voivat vaikuttaa omaan työhönsä. Kun muusikko voi hyvin, se näkyy ja kuuluu myös korkealaatuisena lopputuloksena yleisölle.”