Toisen(laisia) kohtaamisia – vihasta myötätunnolla ja queer-pakolaisuudesta

Elina Izarra lähestyy näytelmässään vihaa myötätunnolla. Vera Boitcovan performanssi kysyy, mitä koti tarkoittaa queer-pakolaisille.

Elina Izarran ohjaama Vihan jälkeen -esitys on Turun kaupunginteatterin ohjelmistossa. Kuva: Satu Kemppainen

”En usko siihen, että vihaan kannattaa vastata vihalla. Uskon kuuntelun ja kohtaamisen voimaan”, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun väitöskirjatutkija, käsikirjoittaja ja teatteriohjaaja Elina Izarra sanoo.

Näytelmässään Vihan jälkeen – esitys myötätunnon mahdollisuudesta Izarra tutkii vihaa eri näkökulmista. Sekä vihaa kokeneiden että sitä levittäneiden motiiveja lähestytään esityksessä myötätunnon kautta.

”Näytelmä on eräänlainen kaleidoskooppi aiheeseen. Halusin kuvata mahdollisimman monia eri näkökulmia ja siirtyä poispäin binääristä ajattelusta”, Izarra kertoo.

Siskosten Jaanan ja Lilin kautta avautuu kaksi erilaista ikkunaa maailmaan. Lili on kokenut pienestä asti vihaa ja rasismia, jolta taas ulkonäöltään valtavirtaan sulautuva Jaana on välttynyt.

Vihan jälkeen pyörii parhaillaan Turun kaupunginteatterissa ja nähdään myöhemmin Porin Rakastajat-teatterissa. Izarra kertoo, että idea näytelmään alkoi itää mielessä, kun hän teki valokuvaaja Katja Tähjän kanssa yhteisprojektia. He haastattelivat projektiin DNA-testin tehneitä ihmisiä. 

Haastattelujen myötä Izarra havahtui siihen, että mitä enemmän ihmisillä oli juuria muuallakin kuin Suomessa, sitä enemmän heillä oli myös kokemuksia siitä, että heihin oli kohdistettu vihaa. Tämä oli Izarralle tuttua, sillä hänellä itsellään on juuret kahdella eri mantereella – Suomessa ja Latinalaisessa Amerikassa.

”Olin ollut niiden ikävien kokemusteni kanssa melko lailla yksin. En ollut koskaan ajatellut, että tarttuisin tähän kokemukseen taiteessani. Niiden haastattelujen myötä tuli sellainen olo, että en voi enää katsoa sivuun”, Izarra kertoo.

Izarra ja Tähjä halusivat lähteä selvittämään tarkemmin, mistä viha kumpusi ja miten siitä voi päästä eroon. He alkoivat haastatella vihaa kohdanneita ja levittäneitä ihmisiä, tutkijoita ja vihasta luopuneita. Nämä haastattelut kulkevat Izarran esityksen pohjavireenä.

Taustalla tutkimus roolittamisesta

Esitys on osa tohtorikoulutettava Izarran roolittamiseen liittyvää väitöstutkimusta. Näytelmässä Izarra on pyrkinyt tietoisesti purkamaan oletettuja rooliodotuksia, jotka ovat vakiintuneet osaksi näyttämötaidetta ja joita mediarepresentaatiot edelleen vahvistavat.

”Pyrin ohjaajana välttämään tyyppiroolittamista. Pohdin tutkimuksessani sitä, miten yhteiskunnallista draamaa voi tehdä ilman että mustat ja ruskeat ihmiset asetetaan uhripositioon.”

Izarra on Vihan jälkeen -näytelmän roolittamisessa ottanut lähtökohdakseen sen, että kuka tahansa voi esittää ketä tahansa. 

”Olen käyttänyt tässä niin sanottua käsitteellistä roolittamista, mikä tarkoittaa sitä, että näyttelijä valikoituu rooliin oletettua identiteettiään vastaan”, Izarra kertoo.

Aihetta lähestytään myös yhteiskunnallisen roolittamisen kautta, mikä tarkoittaa sitä, että näyttelijä valikoituu tiettyyn rooliin sen mielikuvan mukaan, mitä media ja yhteiskunta meille syöttävät tietyn näköisestä tai ikäisestä ihmisestä.

Artikkeli jatkuu kuvan alapuolella.

Vera Boitcova ja Elina Izarra

Performanssi queer-pakolaisuudesta

Performanssitaiteilija ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun tohtoriopiskelija Vera Boitcova sukeltaa performanssissaan Queer Enough queer-maahanmuuttajien ja -pakolaisten kokemukseen. Performanssi on tohtoriopiskelija Boitcovan väitöstutkimuksen ensimmäinen taiteellinen osuus, ja sitä esitetään Teatterikorkeakoulussa 21.–22.1.

Performanssissaan Boitcova käsittelee queer-maahanmuuttajien kokemusta kodin löytämisestä vieraassa paikassa sekä toiseuden ja yhteenkuuluvuuden kokemuksia. Boitcova kertoo, että esityksessään hän käsittelee ennen kaikkea tämän kokemuksen performatiivisuutta.

”Performatiivisuudella tarkoitan sitä, että monien queer-pakolaisten ja -maahanmuuttajien, itseni mukaan lukien, on jatkuvasti rekonstruoitava identiteettiään, elämäntapaansa ja persoonallisuuttaan, jotta ne sopisivat siihen narratiiviin, jota heiltä usein odotetaan.”

Boitcova huomasi, että queer-maahanmuuttajien ja -pakolaisten kokemuksessa kyse ei ole vain kodin ja yhteenkuuluvuuden löytämisestä, vaan itsensä sopeuttamisesta sellaiseen muottiin, että voi tulla hyväksytyksi uudessa ympäristössään. 

Koti queer-yhteisöstä

Pietarista kotoisin oleva Boitcova kertoo olleensa suuren osan elämästään maahanmuuttaja. Hän on asunut yhteensä 15 vuoden ajan muualla kuin Venäjällä. Pidempiä aikoja hän on viettänyt Yhdysvalloissa, Britanniassa, Kiinassa ja Suomessa.

Väitöskirjatutkimustaan varten Boitcova halusi selvittää, minkälaisia kokemuksia muilla samankaltaisissa tilanteissa elävillä oli. Hän haastatteli queer-maahanmuuttajia ja -pakolaisia useissa eri maissa, erityisesti Britanniassa ja Ranskassa.

Boitcovan esitys heijastaa hänen henkilökohtaisia kokemuksiaan, sillä hän on ollut jo pitkään queer-maahanmuuttaja ja sanoo, että hänestä saattaa tulla myös queer-pakolainen. Taiteilija kertoo lähteneensä lopullisesti Venäjältä sen jälkeen, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainassa helmikuussa 2022. 

”En voi enää palata Venäjälle aiemman poliittisen toimintani ja queer-identiteettini vuoksi”, Boitcova kertoo.

Maahanmuuttajana eri maissa hän kertoo löytäneensä kodin queer-yhteisöistä.

”Queer-yhteisöt ovat olleet minulle paikkoja, joissa olen kokenut olevani lähimpänä kotia.”

Boitcovan väitöstutkimuksessa on kolme eri osuutta, jotka etenevät suuremmasta pienempään. Ensimmäinen osuus käsittelee queer-pakolaisuutta EU:n alueella, seuraavassa osuudessa hän tulee käsittelemään queer-pakolaisuutta Suomessa ja kolmas osuus on henkilökohtainen tutkielma Boitcovan omista kokemuksista.

Elina Izarran näytelmää Vihan jälkeen – esitys myötätunnon mahdollisuudesta esitetään Turun Kaupunginteatterissa tammi-helmikuussa 2025.

Vera Boitcovan performanssi Queer Enough on nähtävillä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Kookos-rakennuksen näyttämöllä tiistaina 21.1. klo 18.00 ja keskiviikkona 22.1. klo 19.00.

Teksti: Susanna Bono
Kuvat: Satu Kemppainen, Eeva Anundi