KuvAn Tutkimuspäivät 2025

Keskiviikko 10.12.2025 (suomeksi, tulkkaus suomi-englanti Zoomissa)

Maalaus = vä(ä)rin kirjoitus?   

Paikka: Valkoinen studio, Kuvataideakatemia (Mylly, Sörnäisten rantatie 19, Helsinki) 
Vastaava: Siiri Haarla, professori, maalaus, Kuvataideakatemia, Taideyliopisto

Symposiumi kokoaa yhteen filosofien, taiteilijoiden ja tutkijoiden ajatuksia väristä, maalauksesta ja kielestä. Miten maalaus voidaan ymmärtää kielenä? Miten sanoilla voi tavoittaa värin? Miten väri kirjoittaa maalauksia? Miten väri on olemassa? Julia Kristevan mukaan maalaus-kieli analogia hajoaa, kun värille koitetaan löytää paikka kielen rekisteristä. (Giotton ilo) Maalauksen kielessä jotain menee aina vikaan, ja jää väliin, – mitä siinä halkeamassa syntyy? Onko maalaus värin väärinkirjoitus?

Tilaisuuden puhujat ovat Martta Heikkilä, Riikka Stewen, Aki Turunen, Maria Matinmikko, Harald Arnkil ja Siiri Haarla. 

Ohjelma

• 9.00 –9.15 Kahvitauko
• 9.15–9.30 Aloitussanat  
• 9.30–10.15 Martta Heikkilä: Korvaamaton väri
• 10.15–11.00 Siiri Haarla: Maalarin mu(i)stelmat 
• 11.00–11.45 Riikka Stewen: Väri vapauden ja (vallan)kumouksen äärellä 
• 11.45 –12.45  Lounastauko
• 12.45 –13.30 Aki Turunen: Maalauksellisia polttimoita
• 13.30–14.15  Maria Matinmikko: Essee värin liepeillä, liehuu  
• 14.15–14.45  Kahvitauko
• 14.45– 15.30 Harald Arnkil: Väri ei ole kieli 
• 15.30–16.00 Loppukeskustelu ja paneeli  

Puhujat ja abstraktit

Martta Heikkilä: Korvaamaton väri 
Onko väriä mahdollista nimetä? Filosofi Jacques Derridan esittämän kysymyksen valossa pohdin, miten puhua käsitteellisesti väristä, joka ei koskaan esiinny vain teoreettisesti. Sen sijaan väri näkyy: se ilmenee havainnossa aina materiaalisesti, ja jokaisella värillä on oma paikallissävynsä, jonka näemme juuri sen omassa paikassa muiden värien joukossa – esimerkiksi maalauksissa. Mitä Derrida tarkoittaa kirjoittaessaan, että väriä ei voi ilmaista sanoin, vaan maalaus on aina tilassa, jossa väri ja muoto sekä ovat erillisiä että samalla säilyvät toisistaan erottamattomina? Samankaltaisten kysymysten äärellä on ehkä Wassily Kandinsky kirjoittaessaan abstraktista maalauksesta teoksessa Taiteen henkisestä sisällöstä: “Kun kuulee sanan punainen, ei tällä punaisella ole ajatuksessamme mitään rajoja. On tarvittaessa pakotettava itsensä kuvittelemaan ne.”

Dos. Martta Heikkilä on estetiikan tutkija ja yliopistonlehtori Helsingin yliopistossa.

Siiri Haarla: Maalarin mu(i)stelmat
Mistä taidemaalari saa värinsä ja mitä ne välittävät katsojalle? Väriä tutkiessa on vaikeaa rajata yksityistä ja yleistä, sillä värit, jotka ovat mitä syvimmin minun, ovat myös sinun, ja siksi niiden kieli on jaettavissa. Palettini värit ovat kokoelma elämän jättämiä värillisiä jälkiä. Maalaan väreillä, joille on rakentunut elämänkulussa merkitys, ja kun näin on käynyt, ei niitä voi enää palauttaa mihinkään tehdasasetuksiin. Henkilökohtainen värihistoriani on sidottu kulttuurisin sitein ihmiskunnan ja taiteen historiaan ja luonnonlait rajaavat sen. Maalaukset ovat väreillä kirjoitettuja muistelmia ja kipeitä, kirjavia mustelmia.

Siiri Haarla (S.1986) on taidemaalari ja maalaustaiteen professori. Hän on valmistunut Kuvataideakatemiasta maisteriksi ja tekee parhaillaan väitöstutkimusta väreistä maalauksen kielenä. Haarla on pitänyt näyttelyitä Suomessa muun muassa Tm-galleriassa ja Forum Boxissa. Hänen teoksiaan on HAM:in, Valtion taideteostoimikunnan, Emo-säätiön ja Timo Miettisen kokoelmissa.

Riikka Stewen: Väri vapauden ja (vallan)kumouksen äärellä
Väri on kulttuuriin ja historiaan sidottu, mutta samalla kaikki sovinnaisuudet purkautuvat värikokemuksessa. Julia Kristevalle väri on khoran merkityksessä paikka, jossa subjektiviteetti muotoutuu ja jossa se voi myös syntyä uudelleen. Giotton ilo -kirjoituksessa Kristeva tuo yhteen psykoanalyyttisen ja semioottisen tulkinnan siitä, mitä väri merkitsee kulttuurille ja subjektille.

Riikka Stewen on taidehistorioitsija ja kirjoittaja, joka toimii opettajana Kuvataideakatemiassa. Tutkimustyössä häntä kiehtoo taiteen ja filosofian läheisyys sekä ajatus materiaalisesta olemisesta olentojen yhteisyyden lähtökohtana.

Aki Turunen: Maalauksellisia polttimoita
Havaintoja ilmiöistä, jotka valaisevat maalauspohjan valkoisuuden väreiksi: Havaintoja alkemiasta, niveltävien taidehistoriallisten suuntausten painavuudesta, kaupunkikuvan ja maalausten värisoinnun yhteydestä, Leonardon työpäiväkirjoista; kuvajärjestyksestä, venetolaisista kellotauluista sekä erilaisten sideaineiden salaisuuksista. Ajatuksia taiteilijan oman työn värillisyydestä.

Taidemaalari Aki Turunen (s. 1983) asuu ja työskentelee Helsingissä. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2011. Turunen on myös opiskellut maalaustaidetta Kööpenhaminan Kuninkaallisessa taideakatemiassa. Hänen teoksiaan on esitelty yksityis- ja ryhmänäyttelyissä Suomessa, esimerkiksi Helsinki Contemporaryssa ja Galleria Forum Boxissa, sekä kansainvälisesti SCHWARZ CONTEMPORARYssa Berliinissä ja Alice Folker Galleryssä ja Martin Asbæk Galleryssä Kööpenhaminassa. Hänen teoksiaan on muun muassa seuraavissa kokoelmissa: Nykytaiteen museo Kiasma, Saastamoinen säätiö, Timo Miettisen kokoelma, Lars Göran Johnssonin kokoelma Turun taidemuseossa, Kriket Foundation ja Neuer Berliner Kunstverein sekä Valtion taideteoskokoelma. Syksyllä 2021 Suomen Taideyhdistys myönsi Turuselle William Thuring -nimikkopalkinnon. Turunen opettaa maalaustaidetta tuntiopettajana Kuvataideakatemiassa ja Vapaassa Taidekoulussa.

Maria Matinmikko: Essee värin liepeillä, liehuu
Obsessio, synestesia, käännös, abstraktio, tapahtuma, maailman liha ja olosuhteet. Puheenvuorossaan Maria Matinmikko tarkastelee väriä kirjailijan näkökulmasta. Jos maalaus on värin väärinkirjoitusta, mitä kirjoitus silloin on? Kuinka väri näyttäytyy kirjailijoille; mitä kirjoitus tekee värille? Kuinka kirjoitus ja maalaus voivat asettua sisäkkäin tai puhua toisilleen?

“Ruumistaan liikuttamalla liikuttaa aikaa, nykyisyyttä. Kynttelikön kynttilät ovat käpristyneet. Sälekaihtimet tärisevät tuulessa. Tämäkin maalaus. Luujauhetta ja puuteria. Ei kukaan pure hampaitaan yhteen öisin turhan takia. Kieli, mustekalani ainoa lonkero.” (Maria Matinmikko, Värit)

Maria Matinmikon kirjallisuus kulkee lajityyppien rajoilla yhdistellen poeettista, filosofista ja yhteiskunnallista ajattelua eri tavoin. Hänen kahdessa viimeisimmässä kirjassaan SIIS NIIN, suuri ihmetys (2025, Siltala & Parvs) ja Valohämy – taide, maisema ja maailmanloppu (2023, Siltala & Parvs)teosmuoto laajenee valokuviin, maalauksiin ja piirroksiin. Aiemmin Matinmikko on julkaissut teokset Valkoinen (2012), Musta (2013), Värit (2017) ja Kolkka (2019). Hän on voittanut YLE:n Tanssiva karhu -runouspalkinnon ja Kalevi Jäntin palkinnon, runousyhdistys Nihil Interitin jakaman palkinnon ja Eliel Aspelin -palkinnon vuoden parhaasta taidekirjasta. Hän ollut ehdolla Helsingin Sanomien esikoiskirjakilpailussa ja kaksi kertaa Botnia-palkintoehdokkaana. Matinmikko on valmistunut Helsingin yliopistosta filosofian maisteriksi pääaineenaan estetiikka.

Harald Arnkil: Väri ei ole kieli
Väri ei ole kieli vaan hiljaisuuttaa, joka puhuttelee meitä, väittää taidemaalari ja väritutkija Harald Arnkil.  Länsimaisessa kulttuurissa ja filosofisessa traditiossa totuus ja ymmärrys liitetään kieliperustaiseen päättelyyn ja propositionaalisiin väitelauseisiin. Niissä kehollinen ja aistiperäinen tieto ovat alisteisessa asemassa. Kieli syntakseineen on tilaan ja aikaan sidottua ja yksisuuntaista; sen sijaan värin suhde aikaan ja tilaan on moniulotteinen. Maalaustakaan ei voida rinnastaa kieleen kuin vertauskuvallisesti. Arnkil on tutkinut mm. värin ja kielen suhdetta väitöskirjassaan Exploring Colour in Contemporary Art – Epistemic Boundaries and Artistic Practises, joka tarkastettiin Aalto-yliopistossa viime toukokuussa. Puheenvuorossaan Arnkil tarkastelee värin ja kielen suhdetta ranskalaisten filosofien Gilles Deleuzen, Jean-François Lyotardin ja Michel Henryn jälkiä seuraten. 

Harald Arnkil (s. 1954) on suomalainen taidemaalari, kirjoittaja, kääntäjä ja väritutkija. Arnkil opiskeli 1970-luvulla taidetta ja designia Englannissa. Palattuaan kotimaahansa vuonna 1975 hän valmistui vuonna 1979 taidemaalariksi Suomen Taideakatemian koulusta (nyk. Taideyliopiston Kuvataideakatemia). Arnkilin teoksia on esitelty useissa koti- ja ulkomaisissa näyttelyissä ja niitä on julkisissa ja yksityisissä taidekokoelmissa Suomessa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa. Arnkil opetti yli 30 vuoden ajan värioppia, piirtämistä ja maalausta Taideteollisessa korkeakoulussa ja Aalto-yliopistossa, johtaen myös sen yhteistä taideopetusta ennen eläköitymistään vanhemman yliopistonlehtorin toimesta syksyllä 2019. Harald Arnkil on julkaissut lukuisia tutkimusartikkeleita, joiden aiheina on väri taiteessa muotoilussa ja arkkitehtuurissa, ja on esittänyt tutkimustuloksiaan International Colour Association AIC:n konferensseissa ja muissa tutkijatapaamisissa. Vuosina 2010–12 hän osallistui pohjoismaiseen väriä, valoa ja tilaa koskevaan SYN-TES-tutkimusprojektiin, jonka tuloksena syntyi lukuisia tutkimusraportteja (https://www.konstfack.se/SYN-TES). Arnkilin julkaisuihin kuuluu myös taiteilijoille, muotoilijoille ja arkkitehdeille suunnattu oppikirja Värit havaintojen maailmassa (Taideteollinen korkeakoulu/Aalto-yliopisto 2007, 2008, 2011 ja 2021) sekä sen englanninkielinen versio Colours in the Visual World (Aalto-yliopisto 2013). Arnkilin nykytaiteen värejä koskeva väitöskirja Exploring Colour in Contemporary Art – Epistemic Boundaries and Artistic Practises tarkastettiin Aalto-yliopistossa toukokuussa 2025. Harald Arnkil on Suomen väriyhdistyksen perustajajäsen ja entinen puheenjohtaja, ja hän on ollut kansainvälisen Colour Literacy Project’in tiimin jäsen sen perustamisesta 2020 lähtien. harald@arnkil.net
www.arnkil.net
https://colourliteracy.org/