Musiikinteoria, kandidaatti ja maisteri

Hanki valmiudet toimia syvällistä musiikin tuntemusta vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Miksi meille?

Saat valmiudet toimia syvällistä musiikin tuntemusta vaativissa asiantuntijatehtävissä yhdessä maailman parhaista esittävien taiteiden yliopistoista. Opiskelu valmistaa sinut osallistumaan keskusteluun musiikkiyhteisössä ja muussa yhteiskunnassa. Musiikinteoreetikot työskentelevät musiikin asiantuntijan ja vaativissa musiikkipedagogin tehtävissä opettajina, toimittajina, tutkijoina ja muusikkoina.

Sisältö ja tavoitteet

Musiikinteorian koulutuksen ytimessä ovat satsioppi, musiikkianalyysi, soitinnus ja instrumenttiopinnot. Kandidaattivaiheessa opintoihisi kuuluu lisäksi säveltapailun sekä musiikinhistorian opintoja. Maisterivaiheessa syvennyt opinnoissasi musiikin tutkimukseen ja oman tutkimusaiheesi tuntemusta syventäviin opintoihin.

Sävellyksen ja musiikinteorian pääaineopintoihin hakevat arvioidaan eri valintaryhmissä. Hakija voi hakea samana vuonna molempiin pääaineisiin. Koulutuksen lähtötaso edellyttää Sibelius-Akatemian muita koulutusohjelmia parempia perusvalmiuksia musiikinteoriassa ja säveltapailussa sekä laajaa länsimaisen taidemusiikin tuntemusta. Sävellyksen pääaineeseen hakevilta edellytetään myös luovaa musikaalisuutta.

Ai­kam­me musii­kin -luen­to­sar­ja

Nuottimerkintöjä

Taideyliopiston Sibelius-Akatemian sävellyksen ja musiikinteorian aineryhmän oma luentosarja.

Opettajat

Opettajamme ovat alansa parhaita asiantuntijoita. Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa vierailee säännöllisesti kansainvälisiä huippuammattilaisia. Monet opettajistamme ovat myös tunnettuja tutkijoita.

Tohtorikoulutus

Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opintoja esimerkiksi musiikin alan tohtoriohjelmassa ja suuntautua tieteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintona tohtorintutkinnon.

Hakuohjeet

Tavoitetutkinto ja -aika

Musiikin maisteri (MuM)
5,5 vuotta

Hakuaika

Tähän koulutukseen haetaan tammikuun 2024 yhteishaussa. Opinnot alkavat syksyllä 2024.

Hakukielet

englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi) Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville, englanniksi opiskeleville opiskelijoille 5000 €.
Lue lisää lukuvuosimaksusta

Vastuuopettaja

  • Minna Holkkola

    Lehtori, musiikinteoria, Sävellyksen ja musiikinteorian koulutusohjelma, Sibelius-Akatemia
    +358505296492
    minna.holkkola@uniarts.fi
  • Lauri Suurpää

    Professori, musiikinteoria, Sävellyksen ja musiikinteorian koulutusohjelma, Sibelius-Akatemia
    +358407104256
    lauri.suurpaa@uniarts.fi

Yksikkö

Sibelius-Akatemia

Kysy hakemisesta

siba.hakijapalvelut@uniarts.fi