Sibelius-Akatemian vierailevaksi klassisen sellomusiikin professoriksi Andreas Brantelid ja lehtoriksi Joona Pulkkinen

Pulkkinen ja Brantelid aloittavat tehtävissään 1.8.2022.

Tanskalais-ruotsalainen Andreas Brantelid on opiskellut Kronberg Academy -kamarimusiikkiakatemiassa Saksassa ja Tukholman kuninkaallisessa musiikkikorkeakoulussa. Brantelidin taiteellinen ura on erittäin aktiivinen ja kansainvälinen; hän on esiintynyt eri puolilla maailmaa nimekkäiden orkestereiden kanssa ja voittanut uransa aikana myös monia sellokilpailuja ja -palkintoja. Brantelid toimii lehtorina ja sello-osaston johtajana Malmön musiikkikorkeakoulussa ja opettaa myös mestarikursseilla. Myös Sibelius-Akatemiassa Brantelid on vieraillut opettamassa useita kertoja. Brantelidin kausi vierailevana professorina (50 %) on kaksivuotinen, optiona yksi jatkovuosi.  

Joona Pulkkinen on valmistunut musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta ja on opiskellut myös muun muassa Classe d’Excellence de Violoncelle -ohjelmassa Pariisissa Gautier Capuçonin ohjauksessa. Hän on työskennellyt Tampere filharmonian 1. soolosellistinä vuodesta 2014 ja sijaisena useassa muussa suomalaisessa orkesterissa. Pulkkinen on esiintynyt lukuisien orkesterien solistina sekä Suomessa että ulkomailla. Vuodesta 2017 Pulkkinen on toiminut Tampereen orkesteriakatemian vastuuopettajana. Lisäksi hän on ollut tuntiopettajana Tampereen ja Jyväskylän ammattikorkeakouluissa. Sellomusiikin lehtorin tehtävä on toistaiseksi voimassa oleva, kokoaikainen tehtävä. 

”Olemme hyvin iloisia saadessamme Joonan ja Andreaksen mukaan opettajakuntaamme. Heidän energinen pedagoginen otteensa vahvistaa entisestään Sibelius-Akatemian kansainvälisestikin tunnettua selloluokkaa”, toteaa Sibelius-Akatemian klassisen musiikin osaston varadekaani Markus Utrio

Sellomusiikin lehtorin tehtävää haki 28 hakijaa, joista 12 osallistui lokakuussa järjestettyyn soveltuvuuden arviointiin.  

Lisätietoja

Markus Utrio
Varadekaani
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
markus.utrio@uniarts.fi