Kuvan Kevät 2023 täyttää Myllyn taiteella touko-kesäkuussa

Touko-kesäkuussa Taideyliopiston Kuvataideakatemian Mylly-rakennus täyttyy maisteriopiskelijoiden taiteesta. Kuvan Kevät -maisterinäyttelyssä nähdään tänä vuonna huomattava määrä performanssiteoksia ja tapahtumallista taidetta sekä ei-perinteisiä esitystapoja omaksuvia teoksia.

Tänä vuonna Kuvan Kevät -maisterinäyttelyssä taiteellista työskentelyään esittelee 43 opintojaan viimeistelevää kuvataiteilijaa Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta. Näyttely järjestetään 6.5.–4.6. toista kertaa uudessa Mylly-rakennuksessa Taideyliopiston Sörnäisten kampuksella. Näyttelyn taiteilijat hyödyntävät uteliaasti Myllyn tiloja, ja Kuva/Tila-gallerian lisäksi teoksia on esillä rakennuksen muissa kerroksissa sekä yleisöltä tavallisesti suljetussa Majakka-tilassa vanhan viljasiilon huipulla. 

Maisterinäyttelyssä nähdään tänä vuonna useita performansseja sekä tapahtumallisia ja osallistavia tai tällaisia elementtejä sisältäviä teoksia. Hetkellisyyden ja kehollisuuden ohella voi havaita materiaalien uutta etsivää käyttöä. Näyttelyn taiteilijat havainnoivat tarkasti ja eri kulmista, ottavat osaa maailmoihin tai vetäytyvät, tekevät kokeita, uneksivat, ovat kriittisiä, leikkivät, vahvistavat tai kyseenalaistavat uskomuksia, muodostavat suhteita ja kokoavat ryhmiä.

Osana näyttelyä järjestetään sunnuntaina 28.5. tapahtumapäivä, jonka ohjelmassa on performanssien ohella muun muassa liikkuvan kuvan esityksiä. 

“Tämän vuoden Kuvan Kevät esittelee monipuolisesti Kuvataideakatemian opiskelijoiden taiteellista työskentelyä. Kuten aina, näyttelyn vahvuus on teosten laaja kirjo ja erilaiset lähestymistavat. Tällä kerralla mukana on huomattava määrä tapahtumia ja performansseja sekä teoksia, jotka omaksuvat ei-perinteisiä esitystapoja. Minua itseäni ilahduttaa se, että opiskelijat kokevat, että he voivat tuoda yhä enemmän katoavaa taidetta Kuvan Kevääseen”, sanoo tämän vuoden näyttelyn vastuuopettaja, kuvanveiston lehtori James Prevett. 

Kuvan Kevät on Taideyliopiston Kuvataideakatemian järjestämä vuotuinen opinnäytenäyttely, johon osallistuu kuvataiteen maisterin tutkintoa viimeisteleviä taiteilijoita Kuvataideakatemian neljältä opetusalueelta: maalaus, kuvanveisto, taidegrafiikka ja tila-aikataiteet. Näyttelyllä ei ole yhteistä teemaa, vaan jokainen osallistuja esittelee opinnäytteessään omaa taiteellista työskentelyään. Taiteilijoiden itsenäisestä taiteellisesta ajattelusta syntyy moninaisia näkökulmia ja tekniikoita esittelevä kokonaisuus. 

Kuvan Kevät 2023 -näyttelyyn osallistuvat taiteilijat: 

Baran Caginli, Alyssa Coffin, Lennart Creutzburg, Lin Da, doğa, Sofia Haapamäki, Katriina Haikala, Jemiina Halonen, Laura Hetemäki, Lotta Hurnanen, Juliana Hyrri, Vieno Järventausta, Benjamin Kassinen, Tanja Koljonen, Siiri Korhonen, Ville Koskinen, Kolya Kotov, Kaisla Kyyhkynen, Eeva Lietonen, Laura Lohiaita, Laura Lowe, Mette Matilda, Liina Mäki-Patola, Sanna Nissinen, Axel Oey, Tommi Pasanen, Sergei Pavlov, Anna Pekkala, Sirkku Rosi, Janne Saarinen, Leena Saarinen, Maryam Sajedi, Milja Ilona Salonen, Alex Schellong, Tanja Silvestrini, Ida Stenros, Barbara Tenuta, Henri Tuominen, Mimma Tuomisalo, Salla Valle, Christine Valtonen, Eetu Vekki, Niina Villanueva 

Kuvan Kevät – Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisterinäyttely 6.5.–4.6.2023 

Kuva/Tila sekä muita tiloja Myllyssä, Sörnäisten rantatie 19, 00530 Helsinki. Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 11–18 (suljettu helatorstaina 18.5.). Vapaa pääsy.