Musiikkia ja filosofiaa: luonnon ja musiikin kosketuskohtia
Musiikinteorian kytköksistä luontoon
Luentokonsertin sisällöstä
Ajatuksella, että luonto on musiikin olennainen perusta, on ikiaikaiset juuret länsimaisessa musiikinteoriassa. Varhainen pythagoralaisuus n. 500 eaa. loi puitteet antiikin ja keskiajan ”sävelsysteemiorientoituneelle” (Carl Dahlhaus) musiikinteorialle, joka voitiin abstraktiudessaan kytkeä taivaankappaleiden (”sfäärien”) harmoniaan ja ihmisen psykofyysiseen luontoon. Sävelsysteemit korvautuivat uuden ajan musiikinteoriassa ”teosorientoituneella” ajattelutavalla, ja samalla musiikinteorian luontoproblematiikka sai uusia ulottuvuuksia. Aiheesta kirjoitettiin paljon 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. Monet 1800-luvun teoreetikot pyrkivät perustelemaan duuri-mollitonaalisuuden ”luonnollisuutta” akustiikan, fysiologian tai psykologian avulla. Aikakauden tutkijoista Hermann von Helmholtz, joka – toisin kuin musiikinteoreetikkojen enemmistö – oli ammattimainen luonnontieteilijä, suhtautui varauksellisesti yksiviivaisiin luontoideoihin: hänen mukaansa luonto antaa meille vain rajat, joiden sisällä musiikki voi saada monenlaisia ilmenemismuotoja. 1900-luvun alun uusi musiikki tarjosi keskustelulle uudenlaisia sytykkeitä. Hugo Riemannin ja Paul Hindemithin kaltaisten säveltäjä-teoreetikoiden pyrkimykset todistaa musiikin – ja erityisesti duuri-mollitonaalisuuden – ”luonnollisuutta” saivat 1900-luvun alun uuden musiikin rinnalla väistämättä konservatiivisen luonteen. Uuden musiikin puolestapuhuja, Frankfurtin koulukunnan keskeinen jäsen Theodor W. Adorno katsoi puolestaan, että musiikilla ei ole mitään olennaista kytköstä luontoon: musiikin materiaali on ”läpikotaisin historiallista”.
-Matti Huttunen
Musiikkiosuus on suunniteltu Riemannia ja Adornoa sivuten. Mozart oli yksi Riemannin suosikkisäveltäjistä ja hän käytti Mozartin teoksia esimerkkinä teoreettisissa kirjoituksissaan. Mozartia ja hänen tapaansa käyttää muotoa, rytmiä ja melodiaa on kuvattu luonnonlakien näkökulmasta täydelliseksi. Riemann ja Reger muodostivat tärkeän voimaparin, vaikka eivät olleetkaan keskenään sovussa elämän loppupuolella. Riemannin ajatus ekspressiivisestä esityksestä, jonka mukaan jokainen fraasi ja motiivi sisältävät aina sekä agogista että dynaamista vaihtelua, kiteytyy Regerin musiikin ilmaisussa. Regerin aikalainen, Sigfrid Karg-Elert laajensi ilmaisuaan lainaten piirteitä mm. ranskalaisesta impressionismista. Näin hänestä tuli vakavahenkisessä ja perisaksalaisessa riemannilaisessa kontekstissa riemastuttava yllätys. Samalla tavalla yllättävä on ranskalaisen koulun nuorena kuollut mestari Jehan Alain, jonka Preludi ja fuuga kumartaa kaikessa orientalisessa musiikillisessa universumissaan kohteliaasti ja itseasiassa melko syvään Wienin toisen koulukunnan suuntaan sekoittaen eri koulukuntia pelottavalla tavalla toisiinsa. Mitähän Alain olisi saanut aikaan tämän tyylin saralla, jos olisi saanut elää. Musiikilliseen osuuteen sisältyvät Paul Hindemithin urkusonaatti ja Arnold Schönbergin Zwei Fragmente der Sonate für Orgel kytkeytyvät 1900-luvun kiistoihin musiikin luontoperustasta ja uuden musiikin oikeutuksesta.
-Jan Lehtola
Ohjelma
Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Fantasie f-Moll KV 608
Ein Orgel Stück für ein Uhr
Arnold Schönberg (1874–1951): Zwei Fragmente der Sonate für Orgel (1941)
- 1. Molto moderato
- 2. Allegretto
Max Reger (1873–1916) Neun Stücke op.129
Präludium und Fuge h-Moll
Sigfrid Karg-Elert (1877–1933): Trois Impressions, op. 72
II Clair de lune
Jehan Alain (1911–1940): Prélude et fugue (1935)
Paul Hindemith (1895–1963): Sonata III
- 1. “Ach Gott, wem soll ich’s klagen”
- 2. “Wach auf, mein Hort”
- 3. “So wünst ich ihr”
Esittäjistä
Jan Lehtola
Jan Lehtola on opiskellut urkujensoittoa Helsingissä (Olli Porthan ja Kari Jussila), Amsterdamissa (Jacques van Oortmerssen ja Jean Boyer), Stuttgartissa (Ludger Lohmann), Lyonissa (Louis Robilliard) ja Pariisissa (Naji Hakim). Lehtola valmistui Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolta musiikin maisteriksi ja suoritti urkujensoiton A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin 1998. Lehtola antoi Sibelius-Akatemian ensikonsertin Kallion kirkossa 2000. Musiikin tohtorin tutkinnon hän suoritti 2005, ja sen aihe oli Oskar Merikanto eurooppalaisten vaikutteiden välittäjänä Suomessa. Lehtola työskentelee yliopistonlehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä. Jan Lehtola on esiintynyt urkukonsertein, kamarimuusikkona ja orkestereiden solistina kotimaan lisäksi Euroopassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.
Matti Huttunen
Matti Huttunen on musiikintutkija, jonka kiinnostuksen kohteita ovat musiikin aate- ja oppihistoria, musiikkifilosofia ja esittävän säveltaiteen historia. Hän opiskeli musiikkitiedettä ja teoreettista filosofiaa Turun yliopistossa ja väitteli tohtoriksi musiikkitieteen alalta vuonna 1993. Hän on toiminut mm. Helsingin Konservatorion musiikinhistorian lehtorina ja yliopettajana sekä Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen tutkimuksen professorina. Huttunen on julkaissut useita kymmeniä artikkeleita suomalaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä, ja häneltä ilmestyy piakkoin esseekokoelma Musiikki, aatteet, historia: Tekstejä 1990-2022. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin Pro musica -säätiön tunnustuspalkinto.
Lisätiedot: Eveliina Sumelius-Lindblom, eveliina.sumelius-lindblom@uniarts.fi
Musiikkia ja filosofiaa -luentokonserttisarja
Keväällä 2023 seitsemännen kerran toteutettavan Musiikkia ja filosofiaa -luentokonserttisarjan teemana on ”musiikin ja luonnon kosketuskohtia”. Sarja pyrkii löytämään uusia näkökulmia tänä päivänä paljon esillä olevaan luontoproblematiikkaan. Sarjassa annetaan tilaa ajankohtaiselle ilmasto- ja luonnonsuojelulle, mutta musiikin ja luonnon suhdetta tarkastellaan myös historian, musiikintutkimuksen ja filosofian näkökulmista. Sarja järjestetään Helanderin säätiön ja DocMus-tohtorikoulun tuella ja tilaisuudet toteutetaan Sibelius-Akatemian tilojen ohella Oodissa, Hakasalmen huvilassa ja Ateneumissa. Tapahtuman sisällön on laatinut työryhmä FT Matti Huttunen, MuT Päivi Järviö ja MuT Eveliina Sumelius-Lindblom.
Mannerheimintien peruskorjaus
Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.
Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.
Luentokonsertin sisällöstä
Ajatuksella, että luonto on musiikin olennainen perusta, on ikiaikaiset juuret länsimaisessa musiikinteoriassa. Varhainen pythagoralaisuus n. 500 eaa. loi puitteet antiikin ja keskiajan ”sävelsysteemiorientoituneelle” (Carl Dahlhaus) musiikinteorialle, joka voitiin abstraktiudessaan kytkeä taivaankappaleiden (”sfäärien”) harmoniaan ja ihmisen psykofyysiseen luontoon. Sävelsysteemit korvautuivat uuden ajan musiikinteoriassa ”teosorientoituneella” ajattelutavalla, ja samalla musiikinteorian luontoproblematiikka sai uusia ulottuvuuksia. Aiheesta kirjoitettiin paljon 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella. Monet 1800-luvun teoreetikot pyrkivät perustelemaan duuri-mollitonaalisuuden ”luonnollisuutta” akustiikan, fysiologian tai psykologian avulla. Aikakauden tutkijoista Hermann von Helmholtz, joka – toisin kuin musiikinteoreetikkojen enemmistö – oli ammattimainen luonnontieteilijä, suhtautui varauksellisesti yksiviivaisiin luontoideoihin: hänen mukaansa luonto antaa meille vain rajat, joiden sisällä musiikki voi saada monenlaisia ilmenemismuotoja. 1900-luvun alun uusi musiikki tarjosi keskustelulle uudenlaisia sytykkeitä. Hugo Riemannin ja Paul Hindemithin kaltaisten säveltäjä-teoreetikoiden pyrkimykset todistaa musiikin – ja erityisesti duuri-mollitonaalisuuden – ”luonnollisuutta” saivat 1900-luvun alun uuden musiikin rinnalla väistämättä konservatiivisen luonteen. Uuden musiikin puolestapuhuja, Frankfurtin koulukunnan keskeinen jäsen Theodor W. Adorno katsoi puolestaan, että musiikilla ei ole mitään olennaista kytköstä luontoon: musiikin materiaali on ”läpikotaisin historiallista”.
-Matti Huttunen
Musiikkiosuus on suunniteltu Riemannia ja Adornoa sivuten. Mozart oli yksi Riemannin suosikkisäveltäjistä ja hän käytti Mozartin teoksia esimerkkinä teoreettisissa kirjoituksissaan. Mozartia ja hänen tapaansa käyttää muotoa, rytmiä ja melodiaa on kuvattu luonnonlakien näkökulmasta täydelliseksi. Riemann ja Reger muodostivat tärkeän voimaparin, vaikka eivät olleetkaan keskenään sovussa elämän loppupuolella. Riemannin ajatus ekspressiivisestä esityksestä, jonka mukaan jokainen fraasi ja motiivi sisältävät aina sekä agogista että dynaamista vaihtelua, kiteytyy Regerin musiikin ilmaisussa. Regerin aikalainen, Sigfrid Karg-Elert laajensi ilmaisuaan lainaten piirteitä mm. ranskalaisesta impressionismista. Näin hänestä tuli vakavahenkisessä ja perisaksalaisessa riemannilaisessa kontekstissa riemastuttava yllätys. Samalla tavalla yllättävä on ranskalaisen koulun nuorena kuollut mestari Jehan Alain, jonka Preludi ja fuuga kumartaa kaikessa orientalisessa musiikillisessa universumissaan kohteliaasti ja itseasiassa melko syvään Wienin toisen koulukunnan suuntaan sekoittaen eri koulukuntia pelottavalla tavalla toisiinsa. Mitähän Alain olisi saanut aikaan tämän tyylin saralla, jos olisi saanut elää. Musiikilliseen osuuteen sisältyvät Paul Hindemithin urkusonaatti ja Arnold Schönbergin Zwei Fragmente der Sonate für Orgel kytkeytyvät 1900-luvun kiistoihin musiikin luontoperustasta ja uuden musiikin oikeutuksesta.
-Jan Lehtola
Ohjelma
Wolfgang Amadeus Mozart (1756–1791): Fantasie f-Moll KV 608
Ein Orgel Stück für ein Uhr
Arnold Schönberg (1874–1951): Zwei Fragmente der Sonate für Orgel (1941)
- 1. Molto moderato
- 2. Allegretto
Max Reger (1873–1916) Neun Stücke op.129
Präludium und Fuge h-Moll
Sigfrid Karg-Elert (1877–1933): Trois Impressions, op. 72
II Clair de lune
Jehan Alain (1911–1940): Prélude et fugue (1935)
Paul Hindemith (1895–1963): Sonata III
- 1. “Ach Gott, wem soll ich’s klagen”
- 2. “Wach auf, mein Hort”
- 3. “So wünst ich ihr”
Esittäjistä
Jan Lehtola
Jan Lehtola on opiskellut urkujensoittoa Helsingissä (Olli Porthan ja Kari Jussila), Amsterdamissa (Jacques van Oortmerssen ja Jean Boyer), Stuttgartissa (Ludger Lohmann), Lyonissa (Louis Robilliard) ja Pariisissa (Naji Hakim). Lehtola valmistui Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osastolta musiikin maisteriksi ja suoritti urkujensoiton A-tutkinnon erinomaisin arvosanoin 1998. Lehtola antoi Sibelius-Akatemian ensikonsertin Kallion kirkossa 2000. Musiikin tohtorin tutkinnon hän suoritti 2005, ja sen aihe oli Oskar Merikanto eurooppalaisten vaikutteiden välittäjänä Suomessa. Lehtola työskentelee yliopistonlehtorina Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikössä. Jan Lehtola on esiintynyt urkukonsertein, kamarimuusikkona ja orkestereiden solistina kotimaan lisäksi Euroopassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa.
Matti Huttunen
Matti Huttunen on musiikintutkija, jonka kiinnostuksen kohteita ovat musiikin aate- ja oppihistoria, musiikkifilosofia ja esittävän säveltaiteen historia. Hän opiskeli musiikkitiedettä ja teoreettista filosofiaa Turun yliopistossa ja väitteli tohtoriksi musiikkitieteen alalta vuonna 1993. Hän on toiminut mm. Helsingin Konservatorion musiikinhistorian lehtorina ja yliopettajana sekä Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen tutkimuksen professorina. Huttunen on julkaissut useita kymmeniä artikkeleita suomalaisissa ja kansainvälisissä yhteyksissä, ja häneltä ilmestyy piakkoin esseekokoelma Musiikki, aatteet, historia: Tekstejä 1990-2022. Vuonna 2017 hänelle myönnettiin Pro musica -säätiön tunnustuspalkinto.
Lisätiedot: Eveliina Sumelius-Lindblom, eveliina.sumelius-lindblom@uniarts.fi
Musiikkia ja filosofiaa -luentokonserttisarja
Keväällä 2023 seitsemännen kerran toteutettavan Musiikkia ja filosofiaa -luentokonserttisarjan teemana on ”musiikin ja luonnon kosketuskohtia”. Sarja pyrkii löytämään uusia näkökulmia tänä päivänä paljon esillä olevaan luontoproblematiikkaan. Sarjassa annetaan tilaa ajankohtaiselle ilmasto- ja luonnonsuojelulle, mutta musiikin ja luonnon suhdetta tarkastellaan myös historian, musiikintutkimuksen ja filosofian näkökulmista. Sarja järjestetään Helanderin säätiön ja DocMus-tohtorikoulun tuella ja tilaisuudet toteutetaan Sibelius-Akatemian tilojen ohella Oodissa, Hakasalmen huvilassa ja Ateneumissa. Tapahtuman sisällön on laatinut työryhmä FT Matti Huttunen, MuT Päivi Järviö ja MuT Eveliina Sumelius-Lindblom.
Mannerheimintien peruskorjaus
Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.
Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.