Wieniläinen modernismi

Wieniläinen modernismi -symposium 27.10.2021 kokoaa yhteen taiteentutkimuksen asiantuntijoita sekä musiikin että muidenkin taiteiden alalta.

Wieniläinen modernismi -symposium
Wieniläinen modernismi -symposium (Kuva: Royalty-Free) Wieniläinen modernismi -symposium (Kuva: Royalty-Free)

Wien oli 1900-luvun alkupuolella yksi merkittävimmistä modernin musiikin, kirjallisuuden ja muun taiteen keskuksista. Musiikin alalla niin kutsuttu uusi Wienin koulukunta (tai ”toinen Wienin koulukunta”), jonka jäseniä olivat mm. Arnold Schönberg, Alban Berg ja Anton Webern, toteutti historiallisesti syvällekäyvän tonaalisuuden vallankumouksen, minkä seurausilmiöksi Schönberg kehitti 1920-luvun vaihteen tienoilla dodekafonian. Wieniläinen modernismi syntyi tradition ja innovaation puristuksessa tavalla, joka avasi ihmisen identiteettiä ja siitä käytävää keskustelua uudella tavalla ilmentyen mm. Sigmund Freudin kirjoituksissa.

Lisätavoitteena on koota seminaarin pohjalta ensimmäinen suomenkielinen wieniläistä modernismia useiden taiteenalojen näkökulmasta käsittelevä tietokirja, jolle haetaan rahoitusta erikseen.

Suomenkielinen seminaari kokoaa yhteen taiteentutkimuksen asiantuntijoita sekä musiikin että muidenkin taiteiden alalta. Järjestäjinä ovat Taideyliopiston Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulu sekä Taideyliopiston Historiafoorumi. 

Ohjelma

10.00 Avaus (Leena Eilittä & Matti Huttunen)

10.20 Sami Pihlström: Wienin piiri (Zoom-etäesitys)

11.00 Marcus Castrén: Wienin toinen säveltäjäkoulukunta: lähtökohtia, pääpiirteitä, kehityskuluja

11.30 Irmeli Hautamäki: Kandinsky ja Schönberg modernista maalaustaiteesta ja musiikista 

12.00 Lounas (omakustanteinen)

13.00 Esa Kirkkopelto: Puhuva musiikki ja Wienin avantgarde (Zoom-etäesitys)

13.30 Juha-Heikki Tihinen: Unelmia kokonaistaideteoksesta ja tiedostamattoman näkyjä: kuvataiteen modernismista Wienissä

14.00 kahvitauko

14.30 Leena Eilittä: Yksilöitymisprosesseista wieniläisen modernismin kirjallisuudessa

15.00  Matti Huttunen & Eveliina Sumelius-Lindblom: Schönberg ja ”materiaalin tendenssi”: näkökulmia wieniläiseen modernismiin ja taiteelliseen tutkimukseen

15.30 Lopetus ja loppukeskustelu (Markus Mantere)

Esiintyjien abstraktit

Marcus Castrén: Wienin toinen säveltäjäkoulukunta: lähtökohtia, pääpiirteitä, kehityskulkuja

Luennossa tarkastellaan kolmen itävaltalaisen säveltäjän, Arnold Schönbergin (1874–1951), Anton von Webernin (1883–1945) ja Alban Bergin (1885–1935) muodostaman Wienin toisen koulukunnan syntyolosuhteita, ominaislaatua ja merkitystä.

Alussa sivutaan lyhyesti koulukunnan musiikin teoreettisia piirteitä, mutta painopiste on kokonaisvaltaisessa tarkastelussa. Ajallisesti kolmikon uudistustyö sijoittuu vaiheeseen, jota leimaa monien muidenkin tieteen ja taiteen alojen vallankumoukselliset virtaukset. Sävellajisidonnaisuudesta luopuminen toi heille kuvainraastajan leiman, vaikka he itse näkivät uudistuksen olevan loogista seurausta musiikin sisäisestä kehityksestä ja korostivat perinteen tuntemisen tärkeyttä. Tästä huolimatta he osallistuivat musiikistaan käytävään keskusteluun tavalla, josta ei toisinaan puuttunut myöskään propagandistisia sävyjä.

Poliittiset tapahtumat vaikuttivat Wienin toisen koulukunnan maineeseen ja asemaan poikkeuksellisen dramaattisesti. Natsit julistivat heidän musiikkinsa rappiotaiteeksi ja Schönberg joutui lähtemään maanpakoon. Paradoksaalisesti tämä näkymättömiin painaminen kääntyi heidän edukseen, kun sodan jälkeinen nuorten säveltäjien muodostama Darmstadtin koulukunta löysi heidän ajattelunsa ja tulkitsi heidän syrjäytyneisyytensä kulttuuripoliittisen ryvettymättömyyden valossa. Wieniläiskolmikosta tuli uuden, raivoisan radikaalin musiikillisen ajattelun isoisiä, vaikka tuo ajattelu ei alkuperäisessä muodossaan kovin kauan kestänytkään.

Lopuksi tarkastellaan Wienin toisen koulukunnan musiikin nykyistä asemaa, sen säveltäjien vaikutusta oman aikamme säveltäjäkuvaan sekä nykyisen säveltäjäkunnan psykologista asennetta wieniläiskollegojensa perintöä kohtaan. Niin ikään sivutaan kysymystä vallitsevan ajanhengen (Zeitgeist) heijastumisesta säveltäjien ajatteluun ja heidän musiikkiinsa.

Leena Eilittä: Yksilöllistymisprosesseista wieniläisen modernismin kirjallisuudessa

Esittelen esitelmässäni Carl Gustav Jungin ideaa ihmisen yksilöllistymisestä ja pohdin sen avulla wieniläisen modernismin kirjallisuudessa kuvattuja kehityksen kriisejä. Jungin idea yksilöllistymisestä (Individuation) tarkoittaa psyykkisiä muutos- ja kehitysprosesseja, jotka sisältävät mm. ihmisen kyvyn avautua persoonallisuuden anima/animus -puolelle sekä tietoisuuden herättämistä tukahdutetulle, jonka sisällön Jung kokoaa varjon (Schatten) käsitteen alle. Jungin filosofiassa ja psykologiassa yksilöllistymisprosessin pohja on arkkityypeissä, jotka ovat struktuurinomaisia perittyjä elementtejä ja joita on havaittavissa erityisesti unissa ja kulttuuriperinnössä. Esitelmäni tarkoitus on osoittaa, että Jungin filosofian huomiointi avaa wieniläisessä modernismissa kuvattuja identiteetin kriisejä uudessa perspektiivissä. Esimerkiksi Richard Beer-Hofmannin Der Tod Georgs -romaanissa (1900) kuvattu kehitys näyttäytyy Jungin filosofian valossa muutosprosessina, jossa päähenkilö lähestyy persoonansa feminiinistä puolta (anima) ja kykenee samalla avaamaan tukahdutettua tietoisuuttaan (Schatten) sekä löytämään läheisemmän suhteen ekologisesti kuvattuun luontoon. Tämän kehityskulun avulla protagonisti pystyy löytämään itsestään arkkityyppisen kokemuksen tason, jonka myötä hän tulee tietoiseksi omasta juutalaisesta taustakulttuuristaan. Muita analyysin kohteena olevia teoksia esitelmässäni ovat mm Arthur Schnitzlerin Leutnant Gustl (1897) ja Hugo von Hofmannsthalin Der Brief (1900).    

Irmeli Hautamäki: Kandinsky ja Schönberg musiikin ja kuvataiteen suhteesta

Wassily Kandinskyn ja Arnold Schönbergin tuttavuus ja ajatusvaihto alkoi, kun Kandinsky oli kuullut 1911 Münchenissä pidetyssä konsertissa Schönbergin musiikkia, pianoteoksia, lauluja ja kaksi ensimmäistä jousikvartettoa. Musiikki kuulosti silloisesta yleisöstä hätkähdyttävän uudelta ja ekspressiiviseltä ja teki suuren vaikutuksen Kandinskyyn, joka oli tehnyt jo täysin ei-esittäviä maalauksia ns. Improvisaatioita ja Kompositiota. Kandinsky pohti tähän aikaan kuumeisesti värien ja muotojen ’kieltä’ yrittäen kehittää niitä koskevaa teoriaa, jonka lähtökohtana oli, että värin ja muodon yhdistelmillä on sointi (Klang) ja eri väreillä on niille ominainen äänensävy (Ton). Kandinskya kiinnosti näiden harmonisoiminen tai järjestäminen ja siksi hän otti yhteyttä Schönbergiin, jonka uudesta harmoniateoriasta (Harmonielehre) oli juuri julkaistu katkelma. Kandinskya kiinnosti Schönbergin ekspressionistisessa musiikissa ja uudessa harmoniaopissa dissonanssien käyttö, joka antoi musiikille uusia ilmaisullisia mahdollisuuksia.

Myös Kandinsky pyrki omassa taiteessaan mahdollisimman suureen ilmaisevuuteen, hän ei uskonut mihinkään väriharmoniaan vaan käytti vastakkaisia värisävyjä (Ton) saadakseen aikaan dissonantteja, hätkähdyttäviä kokemuksia. Schönberg selitti kirjeessään Kandinskylle, etteivät dissonanssit musiikissa periaatteessa eroa konsonansseista; ne ovat vain etäisiä konsonansseja, niistä voi tulla analyysin myötä konsonansseja. Nämä olivat tuon ajan taideajattelussa ’vallankumouksellisia’, uusia ajatuksia, joista varsinkin Kandinsky oli innostunut. Schönberg oli myös maalari, hän vertasi modernia maalaustaidetta musiikkiin. Hänen mukaansa maalaustaiteen ei tarvinnut jäljitellä esineitä, esineet olivat maalareille vain stimuluksia, joiden pohjalta voi lähteä improvisoimaan, samalla tavoin kuin säveltäjä. Schönbergin ja Kandinkyn yhteistyö ulottui myös kuvataiteeseen, sillä Kandinsky esitteli Schönbergin maalauksia Der Blaue Reiter -näyttelyissä.

Matti Huttunen & Eveliina Sumelius-Lindblom: Schönberg ja materiaalin tendenssi: näkökulmia wieniläiseen modernismiin ja taiteelliseen tutkimukseen 

Esitelmämme käsittelee eräitä Arnold Schönbergin tuotannon piirteitä lähtökohtanaan Theodor W. Adornon käsite ”materiaalin tendenssi”. Tavoitteenamme on valottaa sekä ”materiaalin tendenssin” käsitettä että Schönbergin musiikkia uudesta näkökulmasta, jota kutsumme ”näyttämiseksi musiikintutkimuksen menetelmänä”. 

Adornon musiikkifilosofian yksi päämääristä oli musiikkiteoksen sisäisen yhteiskunnallisuuden selvittäminen – musiikin yhteiskunnallisen ”salakirjoituksen” avaaminen. Yksi tällaisen tutkimuksen keskeisistä käsitteistä on ”materiaalin tendenssi”, josta Adorno kirjoittaa mm. teoksessaan Philosophie der neuen Musik (1949). Hänen mukaansa musiikin materiaaliin ei sisälly mitään luonnon antamaa, vaan materiaali on läpikotaisin historiallinen ja yhteiskunnallinen ilmiö. Kirjassaan Adorno kontrastoi Schönbergin edustaman ”edistyksen” ja Igor Stravinskyn harjoittaman ”restauraation” toisiaan vasten. Erityisesti Schönbergin niin kutsuttu vapaa-atonaalinen kausi, joka alkoi vuosien 1907–1908 tienoilla ja jatkui dodekafonian keksimiseen saakka 1920-luvun vaihteessa, edusti Adornolle oikeanlaista materiaalin ilmenemistä musiikissa. 

Esitelmämme ideana on ”näyttää” videoesityksen avulla, miten materiaalin tendenssi toteutuu Schönbergin vapaa-atonaalisessa tuotannossa, tässä tapauksessa pianoteoksessa Sechs kleine Klavierstücke op. 19 (1911).  

Pyrimme osoittamaan, että näyttäminen on perusluonteinen tapa saavuttaa tietoa musiikista ja että näyttämisellä on merkitystä myös taiteellista tutkimusta koskevissa keskusteluissa. Ideamme tueksi on löydettävissä filosofisia näkemyksiä, joiden toivomme syventävän ja selkiyttävän päämääriämme. Näyttämisestä puhutaan Ludwig Wittgensteinin filosofiassa, ja se on yhteensopiva myös Adornon tietokäsityksen kanssa. Adorno halusi filosofiassaan toteuttaa siirtymän idealismista materialismiin, mikä hänen tapauksessaan merkitsi subjektin tulkitsemista fyysiseksi (somaattiseksi) olioksi. Keskeinen idea on ”objektin ensisijaisuus” ja siihen kytkeytyvä, pitkälti kehollinen kokemus, ei idealismille ominainen objektien sovittaminen valmiisiin käsitteisiin tai tiedon johtaminen ”ensimmäisistä” periaatteista. Näyttämisen avulla voidaan konkretisoida ”materiaalin tendenssin” kaltaista käsitettä ja sen yhteyttä Schönbergin musiikkiin. 

Esa Kirkkopelto: Puhuva musiikki ja Wienin avantgarde

Yritän tässä lyhyessä esitelmässä muodostaa hypoteesin musiikin ja kielen vuorovaikutuksesta taidelajien kehityksessä. Pyrin Nikolaus Harnoncourtin kautta perustelemaan yhtymäkohdan Karl Kraussin kielikokeilujen, Schönbergin Pierrot Lunairen (samoin kuin eräiden muiden toisen Wienin koulun sävellysten) välillä ja ymmärtämään sitä kautta siirtymää vapaampaan kompositionaaliseen ajatteluun viime vuosisadan modernismissa.

Sami Pihlström: Wienin piiri

Esittelen alustuksessani Wienissä 1920–30-luvulla vaikuttaneen filosofisen (ja yleisemmin tieteellisen) ryhmän Wienin piirin (der Wiener Kreis) filosofiaa. Wienin piiri voidaan laajassa mielessä lukea osaksi ”wieniläistä modernismia” ja asettaa saman aikakauden taiteellisten suuntausten rinnalle. Ryhmän keskeisiä hahmoja olivat muiden muassa Moritz Schlick, Otto Neurath ja Rudolf Carnap, ja sen filosofiset lähtökohdat perustuivat suurelta osin kaikkein tunnetuimman ja merkittävimmän wieniläisfilosofin Ludwig Wittgensteinin varhaisteokseen Tractatus logico-philosophicus (1921), vaikkei Wittgensteinia itseään voida lukea piirin jäseneksi.

Wienin piiri jatkoi yhtäältä klassisen empirismin perintöä mutta toisaalta kehitti loogiseksi empirismiksi (tai loogiseksi positivismiksi) kutsuttua ajattelusuuntausta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun modernin logiikan ja modernin luonnontieteen edistysaskeleiden pohjalta. Wienin piirin merkitys 1900-luvun tieteenfilosofialle ja yleisemmin analyyttisen filosofian kehitykselle oli aivan ratkaiseva. Piirin ajattelijoiden työn ytimessä oli pyrkimys asettaa rajat mielekkäälle tieteelliselle kielelle ja sulkea mieletön metafysiikka tieteen ulkopuolelle. Wienin piiri hajosi sekä sisäisiin jännitteisiin että poliittiseen kehitykseen – eräänlaisena kulminaationa piirin johtohahmon Schlickin murha Wienin yliopiston päärakennuksessa vuonna 1936. Wienin piirin jälkivaikutus angloamerikkalaisessa filosofiassa oli huomattava osin siksi, että johtavat wieniläisfilosofit pakenivat natseja, esim. Carnap Yhdysvaltoihin ja Karl Popper (lopulta) Britanniaan. Wienin piiri oli myös suomalaisen 1900-luvun filosofian kehityksessä merkittävä, koska Eino Kaila oli piirin eräänlainen ulkojäsen ja toi Suomeen sen edustaman ”tieteellisen filosofian”.

Juha-Heikki Tihinen: Unelmia kokonaistaideteoksesta ja tiedostamattoman näkyjä – kuvataiteen modernismista Wienissä

Käsittelen esitelmässäni sitä, miten wieniläisessä modernistisessa kuvataiteessa ilmenee laaja kiinnostus sitä kohtaan, miten työskennellä tiedostamattoman kanssa ja miten luoda teoksia, joissa yhdistyisi sekä henkilökohtainen että yleisinhimillinen. Taidemaalari Gustav Klimtin (1862–1918) Wienin yliopistoon toteuttamat maalaukset aiheuttivat skandaalin ja samoin kävi myös Klimtin suojatin Egon Schielen (1890–1918) teosten. Molempien teoksia kutsuttiin pornografisiksi.

Pohdin sitä, miten henkilökohtaisen kokemuksen ja sisäisten näkyjen merkitys on ollut keskeistä ja miten sitä heijastelevat teokset ovat herättäneet keskustelua. Henkilökohtaisen alueelle kuului myös seksuaalisuus, jota käsittelevät omassa tuotannossaan niin Sigmund Freud (1856–1939) kuin Klimt ja Schiele. Kaikkien heidän tuotannossaan ilmenee monipuolinen pohdinta modernin ja arkaaisen välillä. Tämä ilmenee esimerkiksi vuoropuheluna antiikin ja modernin välillä, mitä analysoin myös esityksessäni.

Käsittelen myös lyhyesti wieniläisen fin-de-sièclen suhdetta tieteen ja taiteen yhteyksiä korostavaan ajatteluun. Analysoin tässä yhteydessä lyhyesti Klimtin Wienin yliopiston maalaussaraa ja sen pyrkimystä löytää tieteenalojen luonnehdintoja. Sen ohella tarkastelen omakuvien ja mielentutkimuksen yhteyksiä ja molempien kiinnostusta seksuaalisuuden merkitystä kohtaan niin psykoanalyysissa kuin Schielen omakuvissa.

Ilmoittautuminen

Tapahtumaan ilmoittatuminen päättyy 25.10.2021 klo 16.

Voit osallistua symposiumiin joko paikan päällä Teatterikorkeakoululla (Auditorio 1) tai etänä Zoomissa.

Lisätietoja: Johanna Rauhaniemi, johanna.rauhaniemi@uniarts.fi

Järjestelytoimikunta

FT Markus Mantere (markus.mantere@uniarts.fi)

FT Matti Huttunen (matti.huttunen@uniarts.fi)

DPhil Leena Eilittä (leena.eilitta@helsinki.fi)

Ajankohta

27.10.2021 klo 10:00 – 16:00

Sijainti

Teatterikorkeakoulun päärakennus Kookos

Haapaniemenkatu 6

00530 Helsinki

Liput

Maksuton tapahtuma on avoin kaikille kiinnostuneille.

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet