Academy Winds: Ilmestyksiä ja taikalintuja 

Academy Winds -orkesteri esiintyy yhdessä urkusolisti Aleksanteri Walliuksen kanssa

Academy Windsin konsertin avaa Einojuhani Rautavaaran Konsertto puhaltimille vuodelta 1950 – eräänlainen ideoiden aarreaitta, jonka esittämiseen saimme luvan säveltäjän puolisolta. Teosta ei ole kantaesityksen jälkeen esitetty, koska se on ollut esityskiellossa.

Toisena teoksena kuullaan Rautavaaran harvoin esitetty urkukonsertto Annunciations (1976). Teoksessa Musiikkitalon uudet uljaat urut soivat yhdessä ison puhallinorkesteriin ja solistisen vaskikvintetin kanssa. 

”Ison puhallinorkesterin ja konsertoivan vaskikvintetin yhdistäminen akustiseen sukulaiseen, urkuihin, merkitsi sen sointispektrin moninkertaistamista ja siten mahdollisuutta jännittävien äänimaailmoiden rakentamiseen”, kuvaili Einojuhani Rautavaara teostaan. 

Konserton solistina loistaa jo useassa kilpailussa palkittu urkutaiteilija Aleksanteri Wallius

Konsertin toisen puoliajan aloittaa Gustav Holstin Hammersmith. Holst rakasti Lontoon Thamesin rannalle levittäytynyttä Hammersmithin kaupunginosaa, josta vuonna 1930 syntynyt sävellys sai otsikkonsa. Säveltäjää kiehtoivat alati muuttuvat joki ja kaduilla kulkevat joukot. Aamuisin asteltiin isoihin tehtaisiin ja iltaisin huvitusten ja elämysten perässä. Sävellyksessä joki on kadulla kulkevien joukkojen tausta.         

Konsertin päättää Igor Stravinskin rakastetusta Tulilintu-baletista tehdyn orkesterisarjan puhallinorkesteriversio. 

Ohjelma

  • Rautavaara: Konsertto puhaltimille
  • Rautavaara: Annunciations
    VÄLIAIKA
  • Holst: Hammersmith
  • Stravinski: Tulilintu-sarja

Esiintyjät

  • Academy Winds
  • Petri Komulainen, kapellimestari
  • Aleksanteri Wallius, urut

Lisätietoja: Anna Rombach, anna.rombach@uniarts.fi

Academy Winds

Sibelius-Akatemian puhallinensemble Academy Winds on kausittain kokoontuva orkesteri. Se sai nykyisen muotonsa vuonna 2012, kun puhallinkapellimestariluokan lehtoriksi tullut Peter Ettrup Larsen käynnisti toiminnan. Academy Windsin siipien alla toimivat erilliset vaski- ja puupuhallinyhtyeet Academy Brass ja Academy Woodwinds.

Soittajat valitaan orkesterisoitinten opiskelijoiden keskuudesta 4-6 päivän harjoitusperiodeille, jotka huipentuvat julkiseen konserttiin. Työskentelyn aikataulu jäljittelee ammattiorkestereiden harjoitusjaksoja. Academy Windsin toimintaa koordinoi puhallinkapellimestarikoulutuksen lehtori Petri Komulainen.

Mannerheimintien peruskorjaus

Peruskorjauksen aikana kulku Musiikkitalolle Mannerheimintien suunnasta hankaloituu. Suosittelemme varaamaan saapumiseen riittävästi aikaa ja käyttämään mahdollisuuksien mukaan Kansalaistorin puoleista sisäänkäyntiä. Tämän hetken tiedon mukaan Mannerheimintien sisäänkäynti pysyy myös käytössä koko remontin ajan, mutta jalankulkureitit voivat olla ajoittain haastavia.

Suosittelemme seuraamaan tietyömaan virallisia tiedotuskanavia, joista löytyy ajantasaisin tieto.

Ajankohta

2.3.2024 klo 16:00 – 17:40

Sijainti

Musiikkitalon Konserttisali

Mannerheimintie 13a

00100 Helsinki

Musiikkitalo

Liput

23-34€

Osta liput

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet