Taideyliopisto 10 vuotta
Taideyliopisto viettää 10-vuotisjuhlaa vuonna 2023. Juhlavuosi huipentuu 22. syyskuuta lukuvuoden avajaisiin ja Uniarts Fest -taidefestivaaliin.

Taideyliopisto perustettiin vahvistamaan taiteen asemaa
Vuonna 2013 Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyivät Taideyliopistoksi. Uusi yliopisto sai erityistehtäväkseen vahvistaa taiteen asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää.
-
Taideyliopisto kasvanut 10 vuodessa taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainväliseksi edelläkävijäksi – 10-vuotispäivää juhlitaan 22. syyskuuta
Taideyliopisto viettää 10-vuotisjuhlaa vuonna 2023. Juhlavuosi huipentuu syyskuussa lukuvuoden avajaisiin ja Uniarts Fest -taidefestivaaliin.
-
Akatemioiden pitkät perinteet
Taideyliopiston kolmen akatemian juuret ovat syvällä suomalaisen taidekoulutuksen ja taiteen historiassa. Vaikka Taideyliopisto yliopistona on nuori, ulottuvat akatemioiden historiat 1900-luvun taitteeseen.
-
Sibelius-Akatemian esittelyvideo vuodelta 1946
Miltä meno musiikinopiskelijoiden arjessa näytti 1940-luvulla?
Juhlavuoden tapahtumatärpit
Taideyliopiston juhlavuosi keskittyy katsomaan tulevaisuuteen, jossa taide tulee jatkossakin olemaan osa merkityksellistä elämää. Katso alta tapahtumatärpit kevään 2023 osalta. Lista päivittyy vielä Teatterikorkeakoulun tapahtumien osalta.
-
Time and Space exhibition 2023 vol. 1 & 2
Tila-aikataiteiden opetusalueen kaksiosaiseen ryhmänäyttelyyn osallistuu opiskelijoita ja opettajia.
-
This Coming Together
Toni Elg, Maija Fox, Maija Käyhkö, Pedro Riva, Eero Tiittula, Sakari Vinko, Man Yau & Xiao Zhiyu
-
Kuvan Kevät 2023
Taideyliopiston Kuvataideakatemian maisterinäyttely
-
Soikoon! Uusia ensembleteoksia
Sävellysopiskelijoiden uusia ensembleteoksia kirjoittaja- ja dramaturgiopiskelijoiden teksteihin.
-
Sibelius-Akatemian Sinfoniaorkesteri: Romeo ja Julia
Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin konsertissa kuljetaan William Shakespearen jalanjäljissä.
-
Sibelius-Akatemian ooppera: The Telephone & A Dinner Engagement
Sibelius-Akatemian ooppera tuo näyttämölle Brittiläistä sekä Italialaista oopperaa.
-
Mä oon kuitenki lapsi
Funny Phases -työryhmä esittää kokemuksia 10-13-vuotiaiden lapsuudesta 2020-luvun Helsingissä.
-
today it suits me
Sanoja ja lauseita, jotka syntyivät ulkonäön, tekstiilin, omien ajatusten ja sosiaalisen median kommenttien yhdistelmänä.
-
Suljetut ovet
Kolme hahmoa mahdottomassa olosuhteessa. Pakoon ei pääse, ei itseään eikä muita. Toisten katseen alla on vain selviydyttävä ja löydettävä tapa jatkaa eteenpäin.
Juhlavuoden päätapahtumat
Juhlavuosi huipentuu Taideyliopiston lukuvuoden avajaisiin perjantaina 22. syyskuuta Sörnäisten kampuksella. Samana iltana kampuksella järjestetään yleisölle avoin taidefestivaali Uniarts Fest.
-
Lukuvuoden avajaiset 2023–2024
Tervetuloa juhlistamaan Taideyliopiston lukuvuoden avajaisia perjantaina 22.9.2023!
-
Uniarts Fest -taidefestivaali
Ohjelma tarjoaa mahdollisuuden tutustua kaupungin tuoreimpaan taiteeseen maksuttomasti ja matalalla kynnyksellä.
Onnittele kymmenvuotiasta Taideyliopistoa lahjoituksella
-
Lahjoitus taiteelle
Lahjoitus voi olla alkusysäys taiteilijan elämänmittaiselle uralle. Tulevaisuuden mestarit versovat Taideyliopistossa. Tukemalla nuoria taiteilijoita rikastat suomalaista kulttuurielämää ja vahvistat taiteen tulevaisuutta.