Scenkonst med i lärande (SMIL)

Scenkonst med i lärande (SMIL) on kehittämis- ja tutkimushanke, jossa tutkitaan esittävien taiteiden tuomista osaksi peruskoulun ja esiopetuksen oppimisympäristöä. Hanketta rahoittaa Svenska kulturfondenin SKAPA-rahasto.

Esittely

Hankkeessa tarkastellaan esittävien taiteiden eli teatterin, draaman, tanssin, sirkuksen ja sanataiteen toteuttamista esiopetuksessa ja peruskouluissa.

Hankkeessa luodaan malli siitä, kuinka esittävät taiteet voidaan integroida koulun oppimisympäristöön. Keskeinen tulos on opetussuunnitelmaehdotus esittävien taiteiden opettamisesta esiopetuksessa ja peruskouluissa. Lisäksi hanke tuottaa opetusmateriaalia esittäviin taiteisiin.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä pedagogien, taiteilijoiden, tutkijoiden ja opetusinstituutioiden välillä. SMIL-hankkeessa panostetaan myös opetushenkilökunnan esittävien taiteiden osaamisen kehittämiseen.

Kehittämis- ja tutkimusympäristö on ensisijaisesti Maalahden kunnassa (esiopetus ja perusopetus) Pohjanmaalla. Hankkeen tavoitteena on toteuttaa ja laajentaa opetusta muihin kuntiin/kouluihin, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan hankkeeseen.

SMIL-hankkeen ulkopuolisina tarkastajina toimivat tanssitaiteen tohtori Tone Pernille Østern, taideaineiden didaktiikan professori painottaen tanssi sekä Gun Oker-Blom, ent. Opetushallituksen johtaja.

SMIL-hankkeen rahoittaa Svenska Kulturfondenin Skapa-ohjelma.

SMIL-hanke on jatkoa vuonna 2022 toteutetulle esittävien taiteiden koulutuksen visio 2030 -hankkeelle ja 2023 päättyneelle Wasa Teaterin TIU-projektille.

Yhteystiedot

Hankkeen nimi

Scenkonst med i lärande (SMIL)

Ajankohta

01/2023-12/2026

Rahoittaja

Svenska kulturfonden

Tiimi

Ville Sandqvist, Nina Dahl-Tallgren, Annika Fredriksson

Yhteistyökumppanit

Yrkeshögskolan Novia, Barn- och Ungdomsstiftelsen, Malax kommun, Åbo Akademi, Utbildningsstyrelsen, Helsingfors Universitet

Vastuuorganisaatio

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu