Harmonikka, klassinen instrumentti, maisteri

Valmistu vaativiin solistin, kamari- tai orkesterimuusikon, sekä musiikkipedagogin tehtäviin yhteisöllisessä ja kansainvälisessä ilmapiirissä.

Opiskelija soittaa harmonikkaa

Miksi meille?

Sibelius-Akatemian klassisen harmonikan koulutusta pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä alallaan. Meidän alumnimme ovat esiintyneet jo vuosikymmeniä maailman isoimmilla konserttilavoilla, menestyneet lukuisissa kansainvälisissä kilpailuissa, sekä toimineet merkittävissä harmonikansoiton opetustehtävissä ympäri maailmaa.

Sisältö ja tavoitteet

Koulutuksen tavoitteena on löytää persoonallisuuttasi kunnioittava laaja ammattitaito ja sitä parhaiten palveleva yksilöllinen/henkilökohtainen opintokokonaisuus.

Koulutuksen ytimessä ovat monipuoliset, eri tyylilajit ja aikakaudet kattavat solistiset opinnot sekä laaja-alaiset pedagogiikan taidot. Lisäksi opiskelet kamarimusiikkia, yleismusiikillisia aineita ja viestintätaitoja sekä kehität työelämä- ja opiskelutaitoja. Opintojasi täydentävät säännöllisesti järjestettävät seminaarit ja mestarikurssit. Valinnaisina opintoina voit opiskella haluamiasi kursseja 30 opintopisteen verran. Voit valita esimerkiksi opettajan pedagogiset opinnot, jotka suorittamalla saat opettajan yleisen kelpoisuuden tai nykymusiikin esittämisen sivuainekokonaisuuden. Koulutustasi voit täydentää myös valitsemalla esimerkiksi jazzin, kansanmusiikin tai vanhan musiikin kursseja tai sävellys- ja sovitusopintoja.

Opintojaksoja on mahdollista valita myös Taideyliopiston muiden akatemioiden tarjonnasta sekä yhteisestä opetustarjonnasta.

Valmistuttuasi sinulla on tiedot ja taidot työskennellä esimerkiksi vaativissa solistitehtävissä, kamarimuusikkona tai pedagogina. Laajat musiikilliset yleissivistävät opinnot tarjoavat sinulle pohjan myös muunlaisiin urapolkuihin, rajoja ylittäviin kulttuurialan töihin kuten yhteistyöprojekteihin eri kulttuurilaitosten kanssa ja muihin musiikillista ja taiteellista asiantuntijuutta vaativiin tehtäviin.

Opetus tarjoaa yhteisöllisen ja kodinomaisen tunnelman mutta samalla kansainvälisen ilmapiirin, jota rikastuttavat sekä vaihto-opiskelijat että tutkinto-opiskelijat kaikkialta maailmasta.

Uusi opetussuunnitelma tulossa

Taideyliopistossa on käynnissä opetussuunnitelmatyöuudistus. Uusien opetussuunnitelmien mukainen opetus käynnistyy syyslukukauden alussa 2024. Huomioithan tämän tutustuessasi nykyiseen opintosuunnitelmaan.

Opettajat

Opettajamme ovat alansa parhaita asiantuntijoita. Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa vierailee säännöllisesti kansainvälisiä huippuammattilaisia.

Hakeminen

Taideyliopisto on yksi halutuimpia opiskelupaikkoja Suomessa. Tutustu aiempien vuosien hakijatilastoihin.

Tohtorikoulutus

Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opintoja esimerkiksi musiikin alan tohtoriohjelmassa ja suuntautua tieteellisiin, taiteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintoina lisensiaatin- ja tohtorintutkinnon.

Tutustu Sibelius-Akatemiasta valmistuneiden tohtorintutkintojen aiheisiin

Tavoitetutkinto ja -aika

Musiikin maisteri (MuM)
2,5 vuotta

Yksikkö

Sibelius-Akatemia

Hakukielet

englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi) Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville, englanniksi opiskeleville opiskelijoille 5000 €.
Lue lisää lukuvuosimaksusta

Hakuaika

Tähän koulutukseen haetaan tammikuun 2023 yhteishaussa. Opinnot alkavat syksyllä 2023.

Vastuuopettaja

  • Niklas Pokki

    Lehtori, piano, pianopedagogiikan vastuulehtori, Piano, harmonikka, kitara ja kantele, Sibelius-Akatemia
    +358503497708
    niklas.pokki@uniarts.fi
  • Veli Kujala

    Lehtori, harmonikka, Piano, harmonikka, kitara ja kantele, Sibelius-Akatemia
    +358505145515
    veli.kujala@uniarts.fi

Kysy hakemisesta

siba.hakijapalvelut@uniarts.fi