Valmiusryhmä päätti jatkaa nykyisiä koronalinjauksia 17.1.2021 asti

Taideyliopiston valmiusryhmä kokoontui perjantaina 18.12. keskustelemaan yliopiston koronalinjauksista tammikuun osalta. Nykyisiä koronalinjauksia päätettiin jatkaa sunnuntaihin 17.1. asti.

kahden henkilön jalat, joista toinen seisoo laatikon päällä

Tiivistelmä nykyisistä linjauksista:

  • Tilojen ulko-ovet ovat suljettuina, ja tiloihin pääsy on mahdollista ainoastaan henkilökohtaisella kulkuavaimella.
  • Opetus järjestetään lähtökohtaisesti kokonaan etäopetuksena.
  • Opetus, jota on mahdotonta tai kohtuuttoman vaikeaa järjestää etänä opintosuorituksen tekemiseksi, järjestetään maksimissaan 10 hengen lähiopetuksena. Lupaa opetuksen järjestämiselle lähiopetuksena on haettava yksikön johtajalta (dekaani tai avoimen kampuksen osalta opetuksen vararehtori) tai hänen valtuuttamaltaan henkilöltä. 
  • Jos yli 10 hengen lähiopetus tai opetukseen liittyvät harjoitukset sekä esitykset arvioidaan riskeistä huolimatta osaamistavoitteiden saavuttamisen kannalta välttämättömän kriittisiksi, on näiden järjestämiseen yliopiston tiloissa haettava lupa yksikön johtajalta (dekaani tai avoimen kampuksen osalta opetuksen vararehtori).
  • Taiteellinen toiminta jatkuu yliopiston tiloissa ilman ulkopuolista yleisöä.
  • Muu työskentely jatkuu pääsääntöisesti etänä.

Taideyliopiston nykyiset koronalinjaukset löydät kokonaisuudessaan uutisesta Koronaviruksen vaikutukset Taideyliopistoon, päivittyvä uutinen.

Valmiusryhmä kokoontuu seuraavan kerran torstaina 7.1. päättämään linjauksista, jotka ovat voimassa 18.1. alkaen. Tavoitteena on tehdä opetuksen ja taiteellisen toiminnan suunnittelua mahdollistavia päätöksiä niin pitkälle ajalle, kun se tilannekuvan mukaan on mahdollista.

Kirjaston palveluiden tarjoamista jatketaan rajoitetusti omatoimikirjastona tammikuun ajan

Kirjaston palveluiden tarjoamista jatketaan rajoitetusti omatoimikirjastona tammikuun ajan 11.–31.1. Helsingin toimipisteissä. Kirjaston käyttöä on rajattu ainoastaan Taideyliopiston opiskelijoiden, tutkijoiden ja henkilöstön käyttöön, ja tiloihin pääsee ainoastaan henkilökohtaisella kulkuavaimella.

Kirjastot ovat suljettuina joululoman ajan 19.12.2020–10.1.2021.

Yliopiston joulunajan aukioloajat

Taideyliopiston tiloissa pääsee kulkemaan joulunaikaan ainoastaan henkilökohtaisella kulkutunnisteella, kuten on toimittu 30.11. alkaen, ja tiloja on mahdollista käyttää vain, jos siihen on erityinen tarve, esim. tarve työhuonetyöskentelylle tai soittoharjoittelulle. Tiloissa on vältettävä tarpeetonta oleskelua.  

Tiloissa on noudatettava yliopiston turvallisuus- ja toimintaohjeita. Töölön kampuksella toimiessasi tarvitset voimassa olevan Peppi-tilavarauksen. 

Aukioloajat

Töölön kampus (M-, N-, ja R-talo) 

  • 24.–27.12. rakennukset ovat lähtökohtaisesti suljettuina. 
  • 28.12.–10.1. vahtimestari paikalla rakennuksissa klo 9–16.45. Tiloissa kulku ainoastaan henkilökohtaisella kulkutunnisteella. 
  • Tilojen käyttöä varten on oltava voimassa oleva varaus. 

Sörnäisten kampus 

  • 24.12.–4.1. Kuvataideakatemian info suljettu. Tiloissa kulku ainoastaan henkilökohtaisella kulkutunnisteella. 
  • 24.–27.12. Teatterikorkeakoulun Kookos-rakennus suljettu. Kookos auki 28.12.–10.1. arkisin klo 8–17.  Tiloissa kulku ainoastaan henkilökohtaisella kulkutunnisteella. Tilojen käyttöä varten on oltava voimassa oleva varaus. 

Koronapäivystys päivystää myös joulunaikaan 

Taideyliopiston koronapäivystys on tavoitettavissa myös joulunaikaan numerosta 02 9447 4100 (tähän numeroon ei voi lähettää tekstiviestejä) ja sähköpostiosoitteella korona@uniarts.fi. Jos sinulla on varmistettu koronavirustartunta, ilmoita siitä välittömästi yliopiston koronapäivystykseen.