Justin Doyle vanhan musiikin vierailevaksi professoriksi Sibelius-Akatemiaan

Justin Doyle

Englantilainen kapellimestari Justin Doyle on nimitetty Taideyliopiston Sibelius-Akatemian vierailevaksi professoriksi. Professuurin tarkoituksena on muun muassa vahvistaa vanhan musiikin koulutusta sekä tiivistää yhteistyötä laulumusiikin, kirkkomusiikin ja kuoronjohdon koulutusten välillä. Vierailuprofessuuri on vuoden mittainen ja alkaa 1. elokuuta 2022.

Innostava ja syvällisesti musiikkiin paneutuva Doyle (synt. 1975) on noussut nopeasti yhdeksi sukupolvensa johtavista vanhan musiikin kapellimestareista. Hän aloitti musiikin opiskelun Westminsterin katedraalin kuoropoikana ja päätyi Cambridgen King’s Collegeen. Hän toimii Berliinin RIAS-kamarikuoron taiteellisena johtajana ja kapellimestarina, opettaa Hans Eissler -musiikkikorkeakoulussa sekä johtaa vanhan musiikin huippuorkestereita ja sinfoniaorkestereita eri puolilla Eurooppaa.

Vierailijaprofessorina Doyle tulee muun muassa luotsaamaan teemoitettuja vanhan musiikin opetusprojekteja ja osallistumaan keskeisesti vanhan musiikin aineryhmän Barokkiakatemia-toimintaan. Hänen kauttaan myös yhteistyöhön laulumusiikin, kirkkomusiikin ja kuoronjohdon koulutuksen kesken Sibelius-Akatemiassa toivotaan uudenlaisia muotoja ja mahdollisuuksia. Doyle on vuodesta 2019 toiminut menestyksekkäästi Sibelius-Akatemiassa kuoronjohdon vierailevana opettajana osana kansainvälistä vierailijaohjelmaa, ja palaute hänen työskentelystään on ollut  poikkeuksellisen ylistävää.

”Doylen työskentelyssä yhdistyvät hienosti sekä tieto että tunne; hän malttaa harjoittaa teoksia yksityiskohtaisesti kuitenkaan soiton iloa tuhoamatta, vaan päinvastoin inspiroiden muusikot uusiin ulottuvuuksiin”, kertoo vanhan musiikin aineryhmän johtaja Annamari Pölhö.

Vierailijaprofessuuri osa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa vuoden 2019 alussa käynnistynyttä kansainvälistä vierailijaohjelmaa. Se on Sibelius-Akatemian koulutusta täydentävä ohjelma, johon kutsutaan oman erityisalueensa johtavia taiteilijoita eri puolilta maailmaa. He työskentelevät Sibelius-Akatemian opiskelijoiden ja opettajien kanssa periodimuotoisesti, pääsääntöisesti vuoden tai kahden vuoden jaksoissa. Ohjelman perustamista ovat tukeneet Jane ja Aatos Erkon säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.  

Lisätietoja

Annamari Pölhö
Vanhan musiikin aineryhmän johtaja
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia
annamari.polho@uniarts.fi