Ilmoittaudu kevään avoimen yliopiston opintoihin 24.11. alkaen – tarjolla runsaasti verkkokursseja

Ilmoittautuminen Taideyliopiston avoimen yliopiston kevään kursseille alkaa tiistaina 24.11. Ilmoittautumisaika päättyy kurssista riippuen 8. tai 14. joulukuuta.

henkilö seisoo käsillä
Veikko Kähkönen

Taideyliopiston avoin yliopisto tarjoaa keväällä 2021 monipuolisen valikoiman musiikin, kuvataiteen, teatterin ja tanssin alojen opintoja. Tarjolla on runsaasti myös verkkokursseja. Kurssit löytyvät Avoimen kampuksen kurssikalenterista ja niitä voi selata koulutusalan, oppiaineen tai hakusanan mukaan.

Kevään opintotarjontaan kuuluu esimerkiksi esiintymisvalmennusta, taideteoriaa, populaarimusiikin historiaa, musiikkiteatterin ohjaamista ja paljon muuta. Tarjolla on myös verkko-opetuksena toteutettavia kieliopintoja.

Osa opinnoista on integroitua opetusta eli avoimen yliopiston opiskelijoille on tarjolla paikkoja Taideyliopiston tutkintokoulutuksen kursseille. Kädenojennuksena koronan kurittamalle kulttuurialalle Taideyliopiston avoimen yliopiston opinnot ovat keväällä 2021 maksuttomia työttömille ja lomautetuille. Lisäksi kevätlukukauden 2021 yrittäjyys- ja työelämävalmiuksien opintoihin varataan maksuttomia kiintiöpaikkoja Taideyliopiston alumneille. Lue lisää maksuttomuudesta.

Lisätiedot: avoin@uniarts.fi