Ensimmäiset musiikin tohtorit valmistuivat Sibelius-Akatemiasta 30 vuotta sitten

Kansainvälisesti uraauurtavasta musiikkialan tohtorikoulutuksesta valmistunut yli 220 vaikuttajaa monipuolisiin työtehtäviin.

30 vuotta musiikin tohtoreita -juhlavuosilogo

Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun ensimmäiset musiikin tohtorit, sellotaiteilija Raimo Sariola ja viulutaiteilija Lajos Garam, valmistuivat Sibelius-Akatemiasta. Vuoden 2020 aikana tohtorikoulutus juhlii monipuolisesti sekä konserttilavoilla että tutkimustapahtumissa. 

Suomessa annettiin asetus musiikin tohtorin tutkinnoista vuonna 1982. Sibelius-Akatemia musiikin alan tohtorintutkintojen tarjoajana on ollut uranuurtaja alusta saakka, sillä jo tuolloin tohtorintutkinnon suorittaminen taiteen alalta oli ainutlaatuista myös maailmanlaajuisesti.

Tällä hetkellä Taideyliopisto tarjoaa musiikin alan tohtorikoulutusta klassisen musiikin osaston tohtorikoulu DocMusissa sekä musiikkikasvatuksen, jazzin ja kansanmusiikin osaston tohtorikoulu MuTrissa. Se on Suomen suurin musiikintutkimusta harjoittava yliopisto, jossa on muun muassa 10 musiikin alan tieteellistä professoria, useita taiteellisia professoreja sekä monia merkittäviä tutkimushankkeita.

Sibelius-Akatemia tarjoaa poikkeuksellisen mahdollisuuden niveltää tutkimus korkeimman tason taiteelliseen toimintaan. Opiskelija voi syventyä itseään kiinnostavaan yksilölliseen aiheeseen ja näin kehittyä oman alansa erityisasiantuntijaksi. Musiikin alan tohtorikoulutuksessa kysymyksenasettelut perustuvat usein musiikin käytäntöön ja sen syvälliseen tuntemukseen, monesti myös omakohtaiseen ammattimuusikon kokemukseen.

Tohtorikoulutus antaa valmiuksia monenlaisille urille. Musiikin tohtorit ovatkin sijoittuneet hyvin työelämään ja toimivat muun muassa erilaisissa tutkimushankkeissa, taiteilijoina, kulttuurijohtajina, opettajina ja omien alojensa asiantuntijatehtävissä. 

Juhlavuosi tarjoaa konsertteja ja tieteellisiä tutkimustapahtumia 

Uraauurtavaa musiikin alan tohtorikoulutusta Suomen ainoassa musiikkiyliopistossa juhlistetaan vuoden 2020 aikana muun muassa konferenssien, konserttien, julkaisujen, luentojen ja blogisarjan muodossa. Yksi vuoden merkkitapahtumista on 10. ja 11. maaliskuuta 2020 järjestettävä SibA Research Days, joka tarjoaa luentojen, keskustelujen ja alustusten muodossa yleisnäkymän siihen, mitä on musiikin alan tohtorikoulutus Suomessa 2020-luvulla.

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Viikko 8:
Markkinointisuunnittelija Mirella Lampela
mirella.lampela@uniarts.fi

Viikosta 9 eteenpäin:
Viestintäsuunnittelija Karoliina Pirkkanen 
Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 
karoliina.pirkkanen@uniarts.fi, 040 710 4319 

30 vuotta musiikin tohtoreita
Sibelius-Akatemiasta 

Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä, kun Sibelius-Akatemiasta valmistuivat ensimmäiset musiikin tohtorit. Tähän mennessä heitä on valmistunut yli 200. Kansainvälisesti arvostettu ja uraauurtava tohtorikoulutus tuottaa ammattilaisia vaativiin taiteen, tutkimuksen ja koulutuksen asiantuntijatehtäviin.

Tulevia väitöstilaisuuksia

Danielle Treacyn väitöstilaisuus 29.2.2020 Helsingin Musiikkitalossa
Anna Heleniuksen väitöstilaisuus 7.3.2020 Taideyliopiston Töölön kampus, R-talo