Rehtori Kaarlo Hildénin puhe lukuvuoden avajaisissa
Kaarlo Hildén käsitteli avajaispuheessaan 2.9.2021 koronan vaikutuksia opiskeluun ja yhteisöllisyyteen.
Dear students and staff, honored guests, ladies and gentlemen,
Welcome to this opening ceremony of the academic year 2021–22 of the University of the Arts Helsinki. A special heartfelt welcome to our guests of honor – all the new students starting your journey with us. We are here not only to educate you but to learn from you and together with you. We’re here to listen to your concerns, ideas and feedback and we want you to have ownership of your learning process and of our university. I see this as one of the fantastic benefits of working in a university – the opportunity to be challenged every year by a new generation of students with fresh ideas and views of the world. Great to have you with us!
Perinteisesti olisimme äsken kätelleet, tervehtineet uusia ja vanhoja tuttuja, vaihdelleet kuulumisia, odotelleet puheensorinan hiljenemistä valojen himmennyttyä, istuneet vieri vieressä hiukan epämukavan tuntuisissa juhlavaatteissamme, ilma täynnä odotusta uuden alusta, parfyymin tuoksusta ja ihmisjoukon tuomasta lämmöstä. Mutta nyt olemme kukin omien laitteittemme ääressä. Joku vilkuilee samalla sähköpostia, toinen keittelee kahvia tai istuu junassa. Olemme oikeastaan täällä ihan kahden kesken, sinä ja minä, laitteittemme yhdistäminä. Samalla kun jatkat siellä päivätoimiasi, voisin kertoa hiukan ajankohtaisista aiheista, jos sopii? Ja saanhan sinutella? Jos ei sovi, voit koska tahansa sulkea laitteen tai laittaa minut äänettömälle.
Mitä sinulle kuuluu? Kysyn, koska monille pandemia on ollut rankka kokemus. Rajoitukset ovat koskettaneet kaikkia ympäri maailman, mutta kolmesta ryhmästä olen ollut erityisen huolissani. Voimakkaan kasvun, kehityksen ja muutosten vaiheita läpikäyville nuorille eristyneisyys on ollut kova paikka. Monelle juuri kotoa muuttaneelle, itsenäistyvälle ja omaa identiteettiään rakentavalle nuorelle puolentoista vuoden ajanjakso on ollut vaikea. Ruudun tai maskin takaa ei uusia ystävyyssuhteita ole helppo luoda, eikä kotiutua uuteen rooliin opiskelijana ja aikuisena. Toinen vaikeuksiin joutunut ryhmä muodostuu kaikista niistä, joiden ammatin keskiössä on yhteys toisiin ihmisiin. Erityisen haastava tilanne on ollut esittävien taiteiden alueella, jossa ansioiden saaminen ja oman elämäntehtävän toteuttaminen ovat estyneet. Kolmas koville joutunut ryhmä koostuu niistä, jotka elävät etäällä läheisistään ja jotka matkustusrajoitusten tai taloudellisten syiden vuoksi eivät ole voineet tavata perhettään säännöllisesti. Meidän yliopistoyhteisöstämme suurin osa kuuluu vähintään kahteen tai kolmeen edellisistä kategorioista.
I don’t know the challenges you have had to face during the pandemic. But imagine a situation, where a young student is for the first time separated from his or her family, moving to a foreign country during the pandemic. How do you get acquainted with a new culture and build your social networks online? Distance learning is great, but how do you study online an artform, in which the subtle interaction between the performers and the connection with a live audience is essential? The pandemic has been a huge challenge not only for the students but the whole university community. I’m sure that there are things we could have done better, but I have to say I’m immensely proud of how this community delt with the challenges: the spirit of dedication and collaboration, the willingness to go beyond the comfort zone to help each other and the determination to harness all energy to make studying possible under the circumstances. We are a much stronger community after these experiences. Thank you for being part of this wonderful community!
Kuten tiedät, on Helsingissä pitkään vallinnut tilanne, jossa esimerkiksi elokuva- ja konserttisalit ja teatterit muodostavat muusta kaupunkiympäristöstä erityisen turvallisena erottuvan tilan: siellä toimitaan tiukasti ohjattuna, eikä lähikontakteja synny kuten kaduilla, kaupoissa, ravintoloissa ja raitiovaunuissa. Jos kuitenkin lähdetään siitä oletuksesta, että rajoituksia on pidettävä oikeasuhtaisina ja yhdenvertaisina toimialoista riippumatta, täytyy menettelyn perustua tiedolle viruksen erityisestä aktivoitumisesta kulttuuripitoisissa ympäristöissä. Toivottavasti virusta on informoitu tästä, jotta sekin osaa toimia tämän mukaisesti.
Suomalainen sääntöyhteiskunta on koronan torjunnassa tuonut esille nurjan puolensa. Olemme sodan kokeneena kansakuntana ehkä katteettomasti ylläpitäneet mielikuvaa kyvystämme varautua kriiseihin ja hoitaa niitä pragmaattisen tehokkaasti. Hyvinvointivaltion kehityksen myötä olemme ilmeisesti tulleet luoneeksi vakaan ja riskejä karttavan mutta ratkaisukyvyttömän koneiston, joka monimutkaisuudessaan ei ole johdettavissa ja voi viedä meidät tilanteisiin, joita kukaan ei ole toivonut. Meidän on keskityttävä läpi yhteiskunnan uudistamaan sääntelyä ja hallintoa mahdollistavaan ja ongelmien ratkaisuun tähtäävään suuntaan.
Pandemia on iskenyt taide- ja kulttuurialaan ennennäkemättömällä voimalla. Sen lisäksi taideala kohtaa muitakin vakavia haasteita, kuten digitalisaatioon liittyvä toimintaympäristön ja ansaintamallien nopea murros, kapeneva ja epävakaa rahoituspohja sekä taidealan voimavarojen pirstoutuneisuus. Kriisi on uhka koko toimialalle ja sen tulevaisuudelle. Olemme siksi käynnistämässä laajaa taidealan jälleenrakennusohjelmaa, jolla tuetaan taidealan kehitystä, rakenteellista uudistumista sekä alan työllisyyden ja vaikuttavuuden kasvua. Jälleenrakennusohjelman ensimmäisessä vaiheessa Taideyliopisto tekee opetus- ja kulttuuriministeriön tilauksesta selvitystyön, jolla kartoitetaan kulttuurialan tulevaisuusnäkymiä ja tuotetaan ratkaisuehdotuksia alan haasteisiin. Selvitystyö valmistuu helmikuun 2022 loppuun mennessä.
Selvitystyön rinnalla kerätään tietoa kokeilujen ja pilottien kautta niistä tavoista, joilla alalle saadaan uutta osaamista ja kehitetään kyvykkyyksiä ja toimintamalleja. Piloteiksi on ehdolla useita hyviä hankkeita, jotka valitaan loppuvuoden aikana.
Kuten varmasti ymmärrät, otamme tässä todella ison haasteen ja vastuun kannettavaksemme. Emme voi onnistua työssä yksin; tarvitsemme laajaa yhteistyötä säätiöiden, kulttuurilaitosten, kuntien ja valtion kanssa sekä alan tulevaisuudesta huolta kantavien tukea. Tähän liittyen haluan mainita Suomen valtion päätöksestä tukea suomalaisia yliopistoja sadalla miljoonalla eurolla. Kolmasosa rahasta on jo jaettu yliopistoille tutkimuksen vaikuttavuuden kriteereillä. Tämä jakokriteeri ei valitettavasti tunnista taiteellista toimintaa eikä Taideyliopiston erityistä tehtävää Suomen korkeakoulukentässä.
Loput varoista jaetaan siinä suhteessa, jossa yliopistot saavat lahjoituksia. Lahjoittamalla Taideyliopistolle yksityishenkilöillä ja organisaatioilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että valton tuki kanavoituu myös taide- ja kulttuurialan hyväksi. Me käytämme lahjoitusvarojen tuotot tukeaksemme alan kehitystä ja vahvistaaksemme opiskelijoittemme kykyä tehdä merkityksellistä työtä nopeasti muuttuvassa maailmassa. Taideala tarvitsee tukea nyt enemmän kuin koskaan. Se tarvitsee uskoa tulevaisuuteen ja arvostuksen osoittamista.
Vaikka tilanne on vaikea, haluan kuitenkin sanoa sinulle, ettei voivottelu tai harmittelu johda mihinkään. Pandemian kanssa on opittava elämään. Kun korona on mitä ilmeisimmin pysyvä seuralainen, olemme Taideyliopistossa päättäneet kääntää puheen rajoittamisesta mahdollistamiseksi. Emme esimerkiksi anna vaikean tilanteen estää tulevana lauantaina järjestettävää Taideyliopiston opiskelijoiden Feel Helsinki -festivaalia, vaan olemme muokanneet ohjelmaa uusiksi mahdollistaaksemme nuorille taiteentekijöille tilaisuuden päästä esille ja toteuttaa missiotaan. Tervetuloa mukaan joko verkkoon tai Musiikkitalolle!
Poikkeustila on ohi. Tilalla ovat uudet olosuhteet, jotka edellyttävät meiltä kaikilta luovuutta, intoa ja pitkäjänteisyyttä kehittääksemme niihin parhaiten sopivat toimintatavat. Olemme yhteisönä oppineet aivan valtavasti paitsi teknologian hyödyntämisestä, myös inhimillisen vuorovaikutuksen ja yhteisön tärkeydestä sekä luovimisen ja sitkeyden voimasta. Vaikka rajoituksia asteittain puretaan, pitää näistä opeista pitää kiinni ja jatkaa päämäärätietoista työtä niin virtuaalisten kuin fyysistenkin työ- ja opiskeluympäristöjen kehittämiseksi.
Yksi iso askel tällä alueella on Taideyliopiston kummankin kampuksen valmistuminen Töölössä ja Sörnäisissä. Muutaman vuoden hajasijoituksen aika on Kuvataideakatemian osalta ohi, kun Myllyksi nimetty rakennus otetaan käyttöön ja tuo kuvataiteen, teatterin ja tanssin opiskelijat samalle kampukselle. Nyt kaikilla taiteenaloillamme on nykyaikaiset ja huipputasoiset tilat, joista voimme olla ylpeitä ja iloisia vuosikymmeniä eteenpäin.
Oletko koskaan miettinyt, millainen planeettamme olisi ilman ihmistä? Toimintamme vaikutukset maapallolla voivat nostaa esiin kysymyksen olemassaolomme oikeutuksesta. Taide ja tiede ovat sen sivistyksellisen ja henkisen pääoman keskiössä, jonka vuoksi muiden eliölajien rinnalla myös meidän homo sapiens -lajin edustajien pyrkimykset näyttäytyvät arvokkaina ja puolustettavina – vaikka toimemme muutoin eivät elonkehän tulevaisuuden kannalta paljoa kiitosta ansaitse. Taide ja tiede ovat paitsi osa arvokkainta inhimillistä pääomaa myös ne ihmisen toiminnan alueet, joiden varassa tulevaisuuden kestävät ratkaisut lepäävät. Taiteen, tieteen ja kulttuurin toimintaedellytysten kytkeminen vaihteleviin rahapelituottoihin on kirjaimellisesti varsinaista arpapeliä ihmiskunnan tulevaisuudella. Toivotan viisautta kaikille niille, jotka osallistuvat taiteen ja tieteen rahoituksen tulevaisuutta koskeviin keskusteluihin ja päätöksiin.
Our university strategy starts with the following words: Art provides the world with something that would not exist there without it. When society is undergoing major changes, art has the ability to find new ways forward.
Where does the art’s ability to find new ways forward come from? One answer can be linked to the mysterious and complex emotion we call “awe” that can arise when experiencing art. In a landmark 2003 paper, psychologists Dacher Keltner and Jonathan Haidt described how an experience of awe evokes a “need for accommodation” when it violates our normal understanding of the world. When a stimulus exceeds our expectations in some way, it can provoke an attempt to change the mental structures that we use to understand the world. Awe’s ability to elicit cognitive accommodation may also explain why humans evolved to experience this unique emotion. Experiencing awe may be adaptive because it encourages us to take in new information and adjust our mental structures around this information, helping us navigate our world and increasing our odds of survival. Finally, awe’s ability to make us feel more connected with others and to be more helpful and generous may have also helped ensure our ancestors’ survival and reproductive success. Can you imagine a time when there was a greater need for cognitive accommodation? Kuten Silvia Hosseini sanoo kauniisti keskustelua herättäneessä sivistys-artikkelissamme: “Sivistys on juuri sitä, että on valmis korjaamaan valmiita käsityksiään ja oppimaan uutta. Maailma muuttuu, ja sitä muutosta pitää seurata.”
Kaikille teille, jotka ette ole henkilökuntaamme tai opiskelijoitamme: kiitos että jaoitte tämän hetken kanssamme, siitä että kuljette rinnallamme, että haastatte meitä tarvittaessa ja osoitatte arvostustanne koulutukselle, taiteelle, tieteelle ja kulttuurille. Antakaa sen näkyä ja kuulua yhteiskunnassa.