ArsAdapt-kollektiivi löysi uusia tapoja lähestyä tieteen ja taiteen yhteistyötä
Taiteilijat ja tutkijat menivät Ränskälänkorpeen ja totesivat, että tiede ja taide ovat tasaveroisia keskustelukumppaneita.
Miten esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja luontokatoon liittyvää tutkimustietoa voidaan käsitellä niin, että se tavoittaa kokemusmaailmamme? Tätä testasivat Sibelius-Akatemian opettajat ja opiskelijat yhdessä ADAPT-hankkeen tutkijoiden kanssa uudella opintojaksolla lukuvuonna 2022-2023.
ADAPT-hanke on monialainen tutkimusohjelma, jossa on tutkittu sitä, miten voidaan sopeutua kestävään kasvuun ja huomioida kestävyysmurros esimerkiksi teollisuudessa tai sosiaali- ja terveysalalla tai maa-ja metsätaloudessa ja biotaloudessa.
”Hankkeen päättyessä heräsi kysymys, miten kaikesta siinä syntyneestä voitaisiin kertoa kiinnostavasti ja innostavasti. Olisiko taiteella tähän sopivia keinoja? Kun minuun otettiin yhteyttä ja esitettiin tämä kysymys, innostuin ideasta heti. Myös Sibelius-Akatemiassa tarvitaan uusia kokeiluja ja avauksia, joiden avulla pohtia ekologisia kysymyksiä osana muusikon koulutusta”, toteaa Tuulikki Laes.
Löytyi työryhmä, jonka taiteellista työskentelyä on johtanut Sibelius-Akatemian professori Kristiina Ilmonen ja johon kuuluvat hänen ja Laeksen lisäksi Marianne Decoster-Taivalkoski ja Merzi Rajala. Syntyi opintojakso, jonka otsikkona on “Kestävän tulevaisuuden taiteilijat“. Sen tarkoitus hakea uudenlaisia kytkentöjä ja keskustelua taiteilijoiden ja tutkijoiden välille ja paneutua kestävyysmurrokseen musiikin ja äänitaiteen keinoin. Lukuvuoden 2022–2023 aikana sille osallistui viitisentoista Sibelius-Akatemian opiskelijaa perustutkinto-opiskelijoista tohtoriopiskelijoihin. Yhteistyön mittaan sekä opettajat, opiskelijat että tutkijat ovat joutuneet poistumaan omilta mukavuus- ja osaamisalueiltamme kokeilemaan uutta.
”Usein tieteen ja taiteen yhteistyö on ollut sitä, että tutkijat luennoivat ja taiteilijat kuuntelevat ja sitten tekevät taiteellisen projektin itsenäisesti. Olemme halunneet toteuttaa tämän vähän erilaisella tavalla ja lähestyä pintaa syvemmältä sitä, mitä taiteen ja tieteen yhteistyö voisi olla. Tarkoituksena on ollut kehittää korkeakoulupedagogiikkaa ja opetussuunnitelmaa, ei pelkästään toteuttaa “hieno päätösshow” hankeväelle”, Laes toteaa.
Luovia ratkaisuja tarvitaan sekä tieteessä että taiteessa
ADAPT-hankkeella on Ränskälänkorvessa Asikkalan lähellä kenttätutkimusalue, jossa erilaisin laittein mitataan avo- ja harvennushakkuiden eroja. Niinpä sen sijaan että opiskelisivat ekokriisiin liittyviä teemoja luennoilla ja powerpoint-esityksistä, musiikinopiskelijat vierailivat tutkijoiden mukana seuraamassa, miten esimerkiksi kaasumittauksia tehdään kenttäolosuhteissa. He näkivät konkreettisesti tutkimusprosessin vaiheita ja pääsivät aistimaan ja kokemaan luonnontieteellistä tutkimusta.
”Tämä on ollut tärkeä avain tutkimukseen; opiskelijat näkivät, että luonnontieteellinen tutkimus voi olla samanlaista kokeilua kuin taiteen tekeminenkin. Siinä tarvitaan yhtä lailla luovuutta. Maastossa on esimerkiksi käytetty keittiötarvikkeita suojelemaan puuhun kiinnitettyä laitteistoa – jonkun on täytynyt ratkaista, miten siitä tilanteesta selvitään. Se on ollut hyvin havainnollista”, Ilmonen huomauttaa.
Kokemuksellisuus on ollut vastavuoroista. Opintojaksolla järjestettiin myös kolmen päivän intensiivijakso Kallio-Kuninkalassa, johon osallistui kymmenkunta tutkijaa. Yhdessä heidän kanssaan heittäydyttiin taiteelliseen työskentelyyn muun muassa kehollisen ja musiikillisen ääni-improvisaation keinoin.
Tieteen kokemisesta taiteellisiin elämyksiin
Yhteistyössä inhimillisellä vuorovaikutuksella on ollut suuri merkitys. Yhteistyön lopuksi Sibelius-Akatemian opiskelijat ja opettajat työstivät omaksumaansa ja havaitsemaansa omiksi taiteellisiksi kokonaisuuksikseen. Lopputuloksena nähtiin neljä muun muassa visuaalisin elementein sekä musiikkiteknologian, kansanmusiikin ja kuorolaulun keinoin toteutettua teosta, jotka nähtiin ja kuultiin ADAPT-tutkimusohjelman päätösseminaarissa Musiikkitalolla toukokuussa.
”Kun lähdimme liikkeelle, emme vielä tarkkaan tienneet mikä varsinainen ”taiteellinen interventio” tässä hankkeessa voisi olla. Matkan varrella kävi selväksi, että sen täytyy syntyä orgaanisesti. Haluttiin luottaa siihen, että kokeilu kantaa ja että lopputulos on jotakin hienoa! On upeaa, että opiskelijat kykenivät tähän ja ottivat riskejä, tekivät rohkeita valintoja joita lähtivät sitten toteuttamaan. Olen siksi heistä todella ylpeä!”, kehuu Ilmonen
Pioneeriyhteistyö onkin vaatinut epävarmuuden ja keskeneräisyyden sietämistä, sillä valmista mallia sovellettavaksi ei ole ollut. Opiskelijoilta on vaadittu itsenäistä taiteellista ajattelua, uusien käsitteiden ja uudenlaisen ymmärryksen muodostamista.
”Emme valinneet tieteen ja taiteen yhteistyölle helpointa tietä. Olisimme esimerkiksi voineet toteuttaa tämän niin, että olisi käyty kuuntelemassa luentoja, luettu joitakin toimenpidesuosituksia ja siten tehty musiikkiesitys ilmastonmuutoksesta. Halusimme kuitenkin ottaa haasteen todella vastaan ja siitä olen tosi kiitollinen”, Laes kiittelee.
Suuret teemat voivat olla haasteellisia opetuksen suunnittelulle
Tämän päivän koulutuskentällä on käsillä monta valtavaa teemaa, jotka pitäisi integroida oppimiseen: ekologisten kysymysten lisäksi esimerkiksi opiskelijoiden hyvinvointi ja sen ylläpitäminen tai työelämävalmiudet. Tulevaisuudessa tarvitaan taiteilijoita, jotka pystyvät asemoimaan itsensä ympäristöteemojen käsittelyyn ja ymmärtävät, että musiikin alan ammattilaiset voivat olla osa ympäristökriisien ratkaisua.
”Meidän kaikkien pitää ottaa vastuuta näiden kysymysten ratkaisemisesta eikä se onnistu vain ’tutustumalla’, vaan meidän on syytä kasvaa näiden asioiden käsittelyyn. Meitä opettajiakaan ei lähtökohtaisesti ole tähän koulutettu, joten tämä on ollut välillä haasteellinen ja kivuliaskin kasvuprosessi. Tarkoitus on, että ekokriisin taiteellinen käsittely olisi aitoa, syvällistä ja taiteilijan omasta käsialasta lähtevää. Opiskelijat ymmärtävät tämän oikein hyvin. Heillä on akuutti kriisi näiden kysymysten kanssa ja meidän vastuumme oppilaitoksena on lähteä käsittelemään niitä”, Ilmonen sanoo.
Kurssi ja sille osallistuneet opiskelijat osoittivat, että kestävyysteemoja ei ole ainoastaan mahdollista vaan myös tarpeellista ottaa osaksi taiteilijoiden ja tutkijoiden koulutusta.
”Kestävyysajattelun yliopistossa ei pitäisi rajoittua siihen, että ’vähemmän paperin tulostamista ja lentomatkustamista’. On ollut hienoa, että mukana on ollut myös Taideyliopiston omia tutkijoita. Siten olemme voineet kertoa opiskelijoille siitä, minkälainen tutkimusympäristö olemme. He ovat saaneet kokemuksen siitä, että voivat olla osa jotakin uuden kehittämistä joka kantaa pitkänkin ajan päähän”, Laes toteaa.
Toive on, että lukuvuoden aikana ArsAdaptiksi nimetty yhteistyö voisi jäädä Taideyliopistoon elämään ja kasvamaan kollektiivina, joka myös voisi tuottaa esimerkiksi tutkimusta ja opintojaksosisältöjä.