Uniarts Fest: Pampalcse kertoo sanattoman tarinan harmonikan ja nukkejen avulla

Uniarts Fest on koko Taideyliopiston yhteinen festivaali, jossa nuoret taiteilijat esittelevät osaamistaan. Festivaali järjestetään tänä syksynä ensimmäistä kertaa Sörnäisten kampuksella.

Nukketeatteriesitys Pampalcse

Virolainen harmonikansoittaja Maimu Jõgeda opiskelee Nordic Master in Folk Music -maisteriohjelmassa Sibelius-Akatemiassa. Unkarilainen teatteritutkija, pedagogi ja taiteilija Nóri Varga puolestaan valmistui vuosi sitten Teatterikorkeakoulun teatteriopettajan maisteriohjelmasta. Yhdessä he ovat luoneet nukketeatteriesityksen nimeltä Pampalcse AKA The tale of the things that could have been said, joka esitetään Uniarts Fest -taidefestivaaleilla 17.9.2022.

Tarina sankarittaresta

Pampalcse on tarinan sankaritar, joka kohtaa patriarkaalisessa yhteiskunnassa erilaisia haasteita. Matkallaan metsien kautta Alamaailmaan päähenkilö tapaa monia eri hahmoja. Nämä kohtaamiset paljastavat yhteisön vahvuuden ja voiman.

“Pampalcse sopii sekä lapsille että aikuisille. Ilmaisuvoimaisten teatterielementtien lisäksi käytämme kansansävelmiä ja uusia sävellyksiäni kuvaamaan hahmoja ja heidän tunteitaan. Kansansadut ovat usein patriarkaalisia, minkä takia me halusimme laajentaa niiden sisältöjä ja liittää mukaan feministisiä ja ekologisia lähestymistapoja. Käytämme esityksessä vain yhtä sanaa, ja se on EI. Se on voimaannuttava sana, joka opettaa meitä puolustamaan tarpeitamme. Käytämme sitä yhdessä laulussa, jonka laulamme yhdessä näyttääksemme yhteisön voiman”, Jõgeda selittää.

Yhteistyö alkoi jo maisteriopinnoissa

Jõgeda ja Varga tekivät yhteistyötä jo Vargan maisterintutkinnon opinnäytetyön yhteydessä.

“Nóri Varga on nukketeatteritaiteen tutkija, joka on osallistunut useisiin nukketeatterityöpajoihin. Pampalcse on hänen ensimmäinen esityksensä nukketeatterin esittäjänä, ja hän on luonut esityksen hahmot itse. Nukketeatterissa ja visuaalisessa hahmoteatterissa on loputtomia mahdollisuuksia, eivätkä ne ole suunnattu pelkästään lapsille. Teimme kaiken tuotannossamme itse, mukaan lukien seinärakennelman. Koska saimme valita käyttämämme materiaalit itse, pyrimme käyttämään kierrätettäviä ja luonnollisia rakennusaineksia”, Jõgeda kertoo.

Jõgeda aloitti musiikillisen uransa klassisena muusikkona, mutta hän siirtyi sittemmin jazzmusiikkiin. Viiden vuoden jazzopintojen jälkeen hän aloitti kansanmusiikin parissa. Hänen pääinstrumenttinsa on harmonikka, mutta hän on opiskellut myös pianon, vibrafonin ja virolaisen säkkipillin soittoa. Hän kiinnostui improvisoinnista ja säveltämisestä jazzopintojensa aikana.

”Harmonikka on melko uusi soitin, sillä se kehitettiin 1800-luvulla. Säkkipillin soiton opiskelu ja sen genren ohjelmiston sovittaminen harmonikkaa varten on lähentänyt suhdettani kansanmusiikkiin. Se on innoittanut minua löytämään oman soundini. Säveltäminen ja improvisointi ovat olleet minulle välineitä oppia ja luoda uutta musiikkia. Esiintyessäni soitan sekä kansanlauluja että omia sävellyksiäni, joihin olen saanut inspiraation kansanmusiikista”, Jõgeda kuvailee.

Jõgeda opiskelee Nordic Master in Folk Music -maisteriohjelmassa, jonka yhteydessä hänen oli tarkoitus päästä opiskelemaan Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa viimeisen kahden vuoden aikana.

”Valitettavasti pandemian takia monet kurssit piti siirtää verkkoon, mukaan lukien koko se lukukausi, jolloin meidän oli tarkoitus olla Norjassa. Toivon että pääsen käymään Norjassa lähitulevaisuudessa.”

Sitä ennen Jõgeda odottaa innolla Uniarts Festiä, jonka ohjelmakattaus tarjoaa kaikille jotain.

”Haluaisin päästä katsomaan Myllyn kattoterassilla järjestettäviä esityksiä. Nóri Vargaa kiinnostaisi cuerpalatina-esitys, jonka keskiössä on naisvartaloiden voimaannuttaminen. Esiinnyn myös lapsille suunnatussa Muovipullopostia-konsertissa Torilla klo 11”.

Esitysaika

Pampalcse AKA The tale of the things that could have been said esitetään Uniarts Festissä lauantaina 17.9.2022 klo 13:00 Studio 1:ssä Taideyliopiston Sörnäisten kampuksella.

Historian neljäs Taideyliopisto-festivaali

Taideyliopiston yhteinen taidefestivaali järjestettiin ensimmäisen kerran Musiikkitalossa kesäkuussa 2019 nimellä Feel Helsinki, ja se houkutteli paikalle yli 5500 kävijää. Koronapandemian aikana tapahtuma on järjestetty osin Musiikkitalossa ja osin virtuaalisesti. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran Taideyliopiston toisella kampuksella Sörnäisissä ja nimi vaihtuu Uniarts Festiksi. 

Teksti: Päivi Brink