Tutkimuspalveluiden koordinaattorin työ vaatii kykyä hallita monia projekteja samaan aikaan

Töissä Taideyliopistossa -juttusarjassa tutustutaan työntekijöihin, jotka ovat erilaisissa rooleissa mahdollistamassa opiskelijoiden kasvun korkeatasoisiksi ja laaja-alaisesti ajatteleviksi taiteilijoiksi ja muutoksentekijöiksi.

Karla-Maria Toiviainen katsoo kameraan
Eeva Anundi

Koordinaattori Karla-Maria Toiviainen arvostaa Taideyliopistossa työskentelyssä sitä, että yksikään työpäivä ei ole samanlainen.

Kuka olet ja mitä teet Taideyliopistossa?

Olen Karla-Maria Toiviainen, koulutukseltani musiikin maisteri. Työskentelen Taideyliopiston tutkimuspalveluissa koordinaattorina. Työni sijoittuu CERADAn tutkimuskeskukseen ja Arts Equal-hankkeeseen. Lisäksi koordinoin muutamia Erasmus+-hankkeita, ja järjestän tapahtumia, seminaareja ja konferensseja. Toimin myös projektikoordinointi-työryhmä PROKOn puheenjohtajana.

Kerro tyypillisestä työpäivästäsi

Aloitan työpäiväni katsomalla läpi edellisenä iltapäivänä tekemäni muistiinpanot kesken jääneistä työtehtävistä ja teen sen pohjalta alustavan tehtävälistan. Sen jälkeen käyn läpi sähköpostit ja tarkistan kalenterista sille päivälle sovitut palaverit. Täydennän projektikaavioita ja kirjoitan esityslistoja. Minulla on päivittäin useita palavereja, joten tehtävälistani muokkautuu aina työpäivän kuluessa.

Työni koordinaattorina vaatii monen samanaikaisen projektin eteenpäin viemistä ja muutaman askeleen edellä olemista. Aikaisempi työkokemukseni projektipäällikkönä ja yrittäjänä on antanut minulle tähän hyvät valmiudet. Olen tottunut työskentelemään kansainvälisessä ja monikulttuurisessa työympäristössä. Olen nopea adaptoitumaan ja luovimaan hyvin erilaisten ihmisten ja työtapojen keskellä. Pyrin kehittymään työssäni jatkuvasti ja kehittämään myös prosesseja, jolloin työn tekemisestä tulee tehokkaampaa ja helpompaa. Edeltäjäni ovat tehneet hyvää työtä, joten koordinaattorin tehtävään on ollut helppo hypätä mukaan.

Miksi hait Taideyliopistoon töihin?

Kuulin työpaikasta viime syksynä, kun valmistauduimme perheeni kanssa paluumuuttoon Suomeen. Olen asunut viimeiset kymmenen vuotta Alankomaissa. Työskentelin siellä kulttuurisektorilla ja tapahtuma-alalla yrittäjänä ja projektipäällikkönä. Kulttuurien välinen kommunikaatio, ulkosuomalaisuus ja suomalaisen kulttuurin esiintuominen, sekä yhteisöjen rakentaminen ovat olleet työni keskiössä.

Olen jo pitkään haaveillut työskentelystä Taideyliopiston hallinnossa, jossa intohimoni kulttuurin alalta, sekä kulttuurihallinnosta pääsevät yhdistymään.  

Mikä on työssäsi parasta?

Parasta on se, että yksikään työpäivä ei ole samanlainen. Kannan vastuuta omasta työstäni ja minulla on mahdollisuuksia kehittää työtäni ja työtapojani. Saan tehdä töitä yhdessä mahtavien työkavereiden kanssa! Yhteishenki Taideyliopiston hallinnossa on mahtava ja apua saa aina muilta, kun sitä tarvitsee.

Mikä on Taideyliopistossa työskentelyssä parasta?

Parasta Taideyliopistossa työskentelyssä on se, että saan osaltani olla edistämässä kulttuurin tutkimusta ja opetusta sen korkeimmalla tasolla Suomessa. Koen että työni on merkityksellistä ja se edustaa minulle tärkeitä arvoja.

Taideyliopistosta

Taideyliopisto on avoin taiteiden kohtauspaikka, rohkeiden uudistajien ja perinteen taitajien kriittinen yliopistoyhteisö. Muodostamme ainutlaatuisen ympäristön taiteilijana kasvamiseen ja vahvistamme taidetta ja sen muutosvoimaa. Taideyliopisto on yksi maailman johtavia esittävän taiteen yliopistoja ja siihen kuuluvat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Opiskelijoita meillä on noin 2 000 ja henkilötyövuosia noin 700.

#töissätaideyliopistossa #meolemmetaideyliopisto