Tutkija Lauren O’Neal: ”Koreografinen ajattelu tekee gallerioista ja museoista dynaamisempia, joustavimpia ja yleisöystävällisempiä”
Toukokuun lopussa Taideyliopiston Kuvataideakatemiasta väittelevä Lauren O’Neal keskittyy tutkimuksessaan kuva- ja esittävien taiteiden yhtymäkohtiin. Hän tuo näyttelyn kuratointiprosessiin koreografista ajattelua ja näkee galleriat monipuolisina ”tilanteina”, joissa taidekokemus syventyy sekä kuraattorille että yleisölle osallistumisen ja tekemisen kautta. O’Neal hyödyntää kuraattoriprosesseissa esimerkiksi liikkeen, kokeilun ja keskustelun näkökulmia.
Kuvataiteen tohtorin opinnäyte koostuu kuvataiteellisesta osasta ja kirjallisesta osasta. O´Neal toteutti osana opinnäytettään kolme projektia Lamontin galleriassa New Hampshiressa, USA:ssa vuosien 2015 ja 2020 välillä.
Kerro väitöstutkimuksesi prosessista: Miten tutkimusprosessi sai alkunsa? Tuliko matkan varrella paljon yllätyksiä?
Minun tutkimusprosessini alkoi melkein tahattomasti. Minua kiinnosti kuvataiteen ja esittävien taiteiden yhtymäkohdat, mutta en ollut varma mitä kohti tutkimukseni suuntautuisi. Tohtorinopintojeni alussa yritin selventää opinnäytetyöni raameja samaan aikaan kun näyttelyiden kuratointi, opettaminen ja taidetapahtumiin, esimerkiksi Trisha Brownin Floor of the Forest -teoksessa esiintyminen Institute of Contemporary Art -museossa Bostonissa osana Dance/Draw-näyttelyä, osallistuminen pitivät minut kiireisenä. Lopulta ymmärsin, että tuo toimintahan oli sitä tutkimusta.
Mikä herätti kiinnostuksesi koreografisen ajattelun ja kuratoristen käytänteiden yhtymäkohtien tutkimiseen?
Työskentelytapaani leimaa monialaisuus. Projektini alkuperäinen tavoite oli löytää tapa, jolla teoretisoida ja jalostaa omaa työskentelyäni ja tehdä tilaa monialaisille kiinnostuksenkohteilleni. Pidemmällä aikavälillä toiveeni olisi käyttää koreografista ajattelua gallerioiden ja museoiden uudistamiseen niin, että niistä tulisi dynaamisempia, joustavampia ja yleisöystävällisempiä. Filosofi Erin Manning, runoilija-taiteilija Renee Gladman ja arkkitehtuurin teoreetikko Keller Easterling ovat toimineet oppainani prosessin aikana.
Miten tutkimuksesi keskiössä oleva kuratointi eroaa perinteisestä kuratointikäsityksestä?
Minun kuratointiprosessiani ei niinkään ohjaa taidehistorialliset vaikuttimet, joissa näyttely on vaste tai vastaus, vaan kysymysten esittäminen. Se hyödyntää liikettä, järjestelyä ja kokeilua luovina voimina, ja usein mukaan osallistumaan kutsutaan muitakin. Näyttelyn teema tai sisältö nousee tekemisen prosessista.
Tämä lähestymistapa on varmaan tuttu useimmille taiteilijoille ja kuraattoreille: usein lopputulokseksi muotoutuu näyttely. Erona on sen sijaan käytäntöjohteisen tutkimuksen painottaminen: Kehitän kuratoinnin kontekstissa teorian ja työskentelytavan koreografista ajattelua varten ja käsittelen siihen liittyviä teemoja kuten kuratorista dramaturgiaa ja prototyyppien luomista omien projektieni näkökulmasta käsin.
Kuratointiprojektisi Being & Feeling (Alone, Together) keskeytyi koronapandemian takia. Kuinka tohtorintutkimuksesi auttoi sinua luovimaan tässä odottamattomassa tilanteessa?
Vitsailen, että kumppanini pystyy näkemään tutkimuksensa heijastuvan jokaiseen tilanteeseen. Kun koronapandemia iski, omaksuin tämän asenteen ja aloin tarkastella tilannetta tutkimusmahdollisuutena. Minun piti keksiä keino, kuinka navigoida tilanteen läpi ihan myös jo käytännön syistä: Olin vastuussa akateemisen gallerian johdosta pandemian haasteista huolimatta — en vain vastuussa itselleni, vaan myös kollegoilleni, opiskelijoille, mukana oleville taiteilijoille ja yleisöllemme.
Onneksi kuratointia ei koskaan tehdä eristyksissä muista. Olin onnekas, kun pääsin olemaan osa lahjakasta ja luovaa yhteistyötiimiä (jossa oli mukana useita Taideyliopiston taiteilijoita), jossa ihmisillä oli intoa sanoa ”Miksipä ei? Kokeillaan vaan!”, vaikka kukaan meistä ei tiennyt mihin se johtaisi. Tämä yhteistyöhenki oli lopulta se, minkä ansiosta projekti pystyttiin toteuttamaan.
Selitit että ”teet alustuksia ja kutsut mahdollisuuksia, ja että suhtaudut galleriatilaan laboratoriona, harjoitustilana, studiona ja lavana.” Näetkö että tämä olisi gallerioiden ja kuratoinnin tulevaisuus?
Kyllä, ehdottomasti. Monet tapahtumapaikat toteuttavat tätä ohjelmaperusteisesti järjestämällä enemmän museolähtöisiä esityksiä, varaamalla osallistavia alueita gallerioiden yhteyteen ja ehdottamalla kokeilevia tai lyhyitä tapahtumia kuten illallisia ja muotinäytöksiä kuratoinnin alustaksi. Taiteilijoille ja yleisölle kohdistetun kutsun ei tarvitse koskea pelkästään perinteistä näyttelyä. Vaatii kyllä rohkeutta vastustaa halua määrittää kuratointiprojektin lopputulokset etukäteen, varsinkin kun ottaa huomioon epävakaat institutionaaliset tukimuodot. Siinä mielessä hybridimäinen ”laboratorio-studio-lava”, joka on jo nyt olennainen työskentelymalli taiteellisessa tutkimuksessa, puski minua löytämään uusia aluevaltauksia.
Entä oma tulevaisuutesi? Avasiko väitöstutkimus joitain uusia ovia tai ajatuksia?
Taideyliopistolla on avara näkemys siitä, mikä luetaan taiteelliseksi tutkimukseksi, mutta kesti silti jonkin verran aikaa ennen kuin uskoin, että saisin hyväksynnän sille, mitä ja miten halusin tutkia. Minulla oli alussa ylimitoitettu tavoite sisällyttää kaikki mahdollinen mukaan, mutta tohtorintutkimukseen kuuluu se, että hioo omaa fokustaan ja oppii tunnistamaan yksittäisen asian monimuotoisuuden. Minun fokukseni — eli kuratointi — oli tarpeeksi laaja, jotta pystyin sisällyttämään mukaan koreografisen ajattelun, josta kiinnostuin yhä enemmän.
Taideyliopiston taiteellisen tutkimuksen yhteisöön kiinnittyminen on ollut ehdottoman tärkeää: sen avulla minulla oli aikaa ja itseluottamusta antaa projektieni — ja tutkimukseni — kehittyä autenttisesti silloinkin, kun tutkimukseni lähti odottamattomille sivupoluille. Tohtorinopintojen myötä pääsin kehittelemään uusia metodologioita ja vaihtoehtoisia tapoja jakaa tutkimustani. Odotan innolla sitä, että pääsen hyödyntämään oppimaani työtila-, kuratointi- ja esiintymiskäytännöissäni, ja toivotan aina työskentelykumppaneita tervetulleiksi mukaan prosessiin. Pysykää kuulolla!
Lauren O´Nealin väitöstilaisuus järjestetään perjantaina 26.5. klo 12.15 Taideyliopiston Sörnäisten kampuksen auditoriossa.