Tom Ackers tutkii taiteen ja ympäristön piileviä rakenteita
Taiteilijasta tutkijaksi siirtynyt Tom Ackers tutkii materiaalisia järjestelmiä, jotka muokkaavat kulttuurista tuotantoa.
Mitä nykytaiteen tekeminen oikeastaan vaatii?
Teosten ja näyttelyiden taustalla vaikuttavat materiaalivirrat, jotka usein jäävät näkymättömiksi. Kuvataideakatemian tutkijatohtori Tom Ackers haluaa tehdä nämä piilevät rakenteet näkyviksi.
Ackersin tutkimus tarkastelee taidemateriaalien ympäristövaikutuksia sekä rakennusten, matkustamisen ja digitaalisten teknologioiden käyttöä taidekentällä. Hän tarkastelee nykytaiteen ympäristö- ja yhteiskunnallisia vaikutuksia osana historiallista ja globaalia kontekstia.
”Olen kiinnostunut löytämään mahdollisia polkuja kohti oikeudenmukaisempaa ja kestävämpää tulevaisuutta”, Ackers kertoo.
Brittitutkija kouluttautui alun perin kuvataiteilijaksi Lontoon Slade School of Fine Artissa ja työskenteli vuosia gallerioissa taiteilijana ja teknikkona. Vähitellen hänen kiinnostuksensa siirtyi taiteellisesta työstä tutkimukseen.
”Huomasin keskittyväni yhä enemmän tutkimukseen. Taiteellinen työ alkoi tuntua vähemmän tärkeältä”, hän kertoo.
Tie vei filosofian pariin ja lopulta New Yorkin yliopistoon, jossa Ackers väitteli yleisestä kirjallisuustieteestä. Hänen tutkimuksensa liikkuu ympäristötutkimuksen, poliittisen teorian ja kulttuurianalyysin rajapinnoilla.
Nykyisen tutkimuksen taustalla on Ackersin väitöstyö, jossa ympäristön heikkenemistä tarkasteltiin väkivallan muotona. Tällä hetkellä työn alla on useita vertaisarvioituja artikkeleita sekä kirjahanke.
Taideyliopiston Kuvataideakatemiaan hän päätyi osittain henkilökohtaisista syistä.
”Kumppanini on suomalainen ja asuin jo valmiiksi Suomessa”, hän kertoo.
Ympäristöväkivalta kytkeytyy eriarvoisuuteen
Keskeinen käsite Ackersin tutkimuksessa on ympäristöväkivalta. Sen avulla hän tarkastelee, miten ympäristön heikkeneminen liittyy sosiaaliseen eriarvoisuuteen ja vallankäytön historiaan.
Ympäristöväkivalta voi ilmetä suorana tuhona, kuten pommituksina tai viljelysmaiden hävittämisenä. Ackersia kiinnostavat kuitenkin erityisesti hitaammat ja rakenteellisemmat prosessit, kuten saastuminen, ekosysteemien tuhoutuminen ja ilmastonmuutos.
”Ilmastonmuutos vaikuttaa ihmisten suhteeseen ympäristöön monin tavoin, joita voidaan pitää rakenteellisen väkivallan muotoina”, hän sanoo.
Ympäristön muutokset eivät kosketa kaikkia samalla tavalla. Seuraukset kohdistuvat usein voimakkaimmin niihin, joiden toimeentulo on riippuvainen paikallisesta ympäristöstä tai joilla on vähiten mahdollisuuksia sopeutua muutoksiin, Ackers sanoo.
Hänen mukaansa ympäristökriisejä ei voi ymmärtää pelkästään teknisinä ongelmina. Ne kytkeytyvät myös kolonialismin historiaan, taloudelliseen kehitykseen sekä vallan ja hyvinvoinnin epätasaiseen jakautumiseen.
Nykytaide osana globaaleja verkostoja
Vaikka nykytaiteen teokset voivat näyttäytyä aineettomina tai käsitteellisinä, niiden tuotanto perustuu laajoihin materiaalisiin järjestelmiin. Kansainväliset näyttelyt, biennaalit ja museoverkostot nojaavat ihmisten, teosten ja resurssien jatkuvaan liikkumiseen ympäri maailmaa.
”Nämä ovat niitä materiaalisia edellytyksiä, jotka mahdollistavat nykytaiteen nykyisessä muodossaan”, Ackers sanoo.
Häntä kiinnostaa, miten taiteellinen tuotanto kytkeytyy laajempiin taloudellisiin, poliittisiin ja teknologisiin verkostoihin. Tutkimuksen tavoitteena ei ole vain tarkastella taidetta sen ympäristövaikutusten kautta, vaan ymmärtää, miten kulttuuriset merkitykset syntyvät osana materiaalista maailmaa.
Teksti: Susanna Bono