Syömme itsemme kuoliaiksi – Cooking for the Apocalypse -näyttely käsittelee lajien välisiä suhteita ja ruuantuotannon vaikutuksia

Marraskuun lopulla Exhibition Laboratoryssa avautuu kansainvälinen näyttely, jonka teemana ovat lajien väliset suhteet. Kuraattori Jack Faberin mukaan tarkoituksena on etsiä uusia tapoja herättää tietoisuutta muun muassa lihantuotannon vaikutuksesta ilmastonmuutokseen.

Taidenäyttelyn ripustustilanne galleriassa
Petri Summanen Cooking for the Apocalypse -ryhmänäyttelyä ripustettiin marraskuussa Exhibition Laboratoryssa.

Moni taiteilija puhuu mielellään omasta taiteestaan, mutta Jack Faber ei selvästikään kuulu heihin.

Olen jo pariin kertaan yrittänyt udella, millainen teos häneltä itseltään on tulossa marraskuun 20. päivänä avautuvaan Cooking for the Apocalypse -ryhmänäyttelyyn, jota Faber kuratoi, mutta keskustelu on aina kääntynyt muihin aiheisiin.

Vielä yksi yritys.

”Ne ovat kaksi lyhytelokuvaa tai elokuvainstallaatiota. Mutta minusta ei ole järkeä puhua teoksista, ne pitäisi ensin nähdä.”

Hyvä on, puhutaan sitten muusta. Kuten tämän jutun varsinaisesta aiheesta eli näyttelystä ja sen teemasta.

Siitä Faberilla riittää sanottavaa.

Cooking for the Apocalypse or Interspecies Relations in Times of Crisis -näyttely on osa Faberin taiteellista tohtorintutkimusta Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa. Näyttelyn teema on nimensä mukaisesti lajien väliset suhteet, tarkemmin ottaen ekokatastrofi, ilmastokriisi ja ihmisen vaikutus niihin.

”Yksi pääsyyllinen ilmastokriisin kiihtymiseen on eläintuotanto, pääosin karjankasvatus. Amazonia ja muita alueita tuhotaan, jotta saadaan lisää tilaa karjankasvatukselle. Maailma on kirjaimellisesti liekeissä, se palaa tälläkin hetkellä kun me puhumme.” 

Karjankasvatuksen ja eläintuotannon vaikutus ekokriisiin on yleisesti tiedossa, mutta se ei ole vaikuttanut lihan kulutukseen.

”Se on hyvin paradoksaalista ja äärimmäisen hälyttävää samaan aikaan. Osa lajitovereistamme käytännöllisesti katsoen syö meidät kuoliaiksi”, Faber sanoo.

”Me etsimme uusia tapoja herättää tietoisuutta tästä.”

Liike ilman manifestia

Jack Faber, 42, on israelilaissyntyinen taiteilija ja elokuvantekijä, joka on viimeisten kymmenen vuoden aikana asunut ja työskennellyt muu muassa Berliinissä, San Franciscossa ja Amsterdamissa. Helsinkiin Faber muutti vuoden alussa tekemään väitöstyötään, jonka aiheena on näyttelyn tavoin lajien väliset suhteet.

Samojen teemojen parissa työskentelee maailmalla monia lahjakkaita ja kiinnostavia taiteilijoita, Faber sanoo. Siitä syntyi ajatus aiheen ympärille kiertyvän näyttelyn kuratoimisesta Helsinkiin.

”Vaikka työskentelemme eri kielillä, eri maissa ja eri välineillä, olemme melkein kuin liike. Meillä ei ole manifestia, mutta nyt meillä on kollektiivinen näyttely”, Faber sanoo.

Cooking for the Apocalypse -näyttelyssä on teoksia kuudeltatoista taiteilijalta Suomesta ja maailmalta. Faber on tyytyväinen, että paikkana on juuri Kuvataideakatemian näyttelytila Exhibition Laboratory Punavuoressa.

Se on Faberin mukaan kokeellinen ja uniikki tila, joka luo täysin uusia mahdollisuuksia jo pelkästään laajuutensa vuoksi. Näyttelyssä on mukana muun muassa paikkasidonnaisia videoinstallaatioita, jotka vaativat paljon tilaa.

”Näyttely ei voisi toimia missään muussa tilassa.”

Valkoposkihanhet ja muut ”haittaeläimet”

Yksi näyttelyyn osallistuvista taiteilijoista on Taideyliopiston tohtoriopiskelija Mia Seppälä. Näyttelyssä häneltä on esillä kaksiosainen teos, johon kuuluu video ”Exposition to Barnacle Geese” ja installaatio ”The Electronic Image Recovery Box”.

Video kuvaa Seppälän valkoposkihanhiin liittyvää projektia, jossa hän valokuvasi hanhia, tulosti kuvat ja sen jälkeen poisti hanhet kuvasta veden ja siveltimen avulla. Sähköinen kuvan palautuslaatikko -installaatio on vanerilaatikko, jonka kannen yli on pingotettu kuvia poismaalatuista hanhista. Kun laatikkoon napsauttaa valot päälle, hanhet tulevat näkyviin.

Valkoposkihanhien valokuvaamisen ja performatiivisen poismaalaamisen ympärille kytkeytyvän projektin lähtökohtana on ollut yleisen mielipiteen kärjistyminen hanhien vastaiseksi, Seppälä sanoo.

”Teos keskittyy valkoposkihanhien ilmaantumiseen ihmisen elintilan piiriin julkisilla, yhteisiksi mielletyillä alueilla urbaanissa ympäristössä. Niitä on alettu pitää ongelmana, johon on jollain tavoin puututtava.”

Seppälän mukaan tietyistä lajeista rakennetaan muun muassa median tuottamilla kuvilla mielikuvaa hankalina tai vaarallisina eläiminä, joiden metsästäminen tai poistaminen on perusteltua.

Projektin taustalla on kysymys siitä, kenelle ja mille lajeille julkisten tilojen käyttäminen on sallittua, Seppälä sanoo.

”Ihmiset valittavat hanhista, lokeista, susista ja mitä moninaisimmista muista lajeista haittana ja ongelmana, joka on ratkaistava poistamalla ne. Herää kysymys, onko lintu, joka elää elämäänsä oman luontonsa mukaisesti, automaattisesti haitta. Ovatko kaikki lajit, jotka aiheuttavat ihmiselle epämukavuutta, haittaeläimiä?”

Taiteella on merkitystä

Cooking for the Apocalypse järjestetään osana KuvAn tutkimuspäiviä. Kysymystä lajien välisistä suhteista käsitellään myös itse tutkimuspäivillä Faberin vetämässä symposiumissa, jossa julkistetaan Faberin yhdessä Anna Shraerin kanssa toimittama Eco Noir: A Companion for Precarious Times -kirja. 

Kirja käsittelee samoja aihepiirejä kuin näyttely, ja siinä on tekstejä useilta lajien välisiin suhteisiin ja ekokriisiin liittyvien teemojen parissa työskenteleviltä ja taiteellista tutkimusta tekeviltä taiteilijoilta.

Kaikki eivät voi käydä katsomassa näyttelyä, mutta verkossa julkaistava kirja on kaikkien saatavilla, Faber toteaa.

”Joidenkin mielestä on naiivia ajatella, että taide voisi vaikuttaa ihmisten arkeen, eikä se välttämättä ole kovin kaukana totuudesta. Mutta taide vaikutta usein ihmisiin, joilla on paljon vaikutusvaltaa. Jos ajatellaan vaikka televisiota, populaaria elokuvaa tai mainoksia, monet niissä esitetyistä ajatuksista ovat lähtöisin taiteesta.”

Muun muassa siksi taiteella on merkitystä, Faber sanoo.

Teksti: Silja Ylitalo

Cooking for the Apocalypse -näyttely 20.11.–9.12.2020 Kuvataideakatemian Exhibition Laboratoryssa, Merimiehenkatu 36, tiistaista sunnuntaihin klo 11–18. Vapaa pääsy.

AGF, Mika Elo, Jack Faber, Ewa Górzna & Katarzyna Miron, Kalle Hamm, Kholod Hawash, Jakob Johannsen, Marte Kiessling, Guy Königstein, Hanna Mattes, Hertog Nadler, Alexander Semenov, Mia Seppälä, Ran Slavin, Pavel Wolberg.

Seuraamme tarkasti koronatilanteen kehittymistä ja noudatamme viranomaisten ohjeita. Näyttelyiden enimmäishenkilömäärää sisätiloissa on rajoitettu 20 henkeen 10.1.2021 asti. Lue ohjeet turvalliseen näyttelyvierailuun verkkosivuiltamme.

www.exhibitionlaboratory.fi