Ranskalainen urkuri ja pedagogi Christophe Mantoux: Kaiken pedagogiikan tavoitteena on tehdä opiskelijoista itsenäisiä
”Sana ”pedagogiikka” sisältää ajatuksen rinnalla kulkemisesta, ei johtamisesta,” maailmankuulu ranskalainen urkuri Christophe Mantoux sanoo. Mantoux pitää mestarikurssin ja luennoi ranskalaisesta 1600- ja 1900-luvun urkumusiikista Kotka-Kymin urkuviikolla 23.-25.11.2021.
Mikä motivoi ja innostaa sinua ohjaamaan Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa opiskelevia nuoria kirkkomuusikoita?
Opettaminen on aina ollut minulle loistava tilaisuus oppia itsestäni, koska olen joutunut vastaamaan opiskelijoiden kysymyksiin, yrittänyt ymmärtää miksi musiikki on sitä, mitä se on, ja oppia enemmän ohjelmistosta ja soittimista – urkumusiikki ja urut ovat erityisen laajoja aiheita.
Lisäksi rakastan jakaa tietoa, näkemyksiä ja kysymyksiä ihmisten kanssa.
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, Sibelius-Akatemian urkuopiskelijat ovat Euroopan huipputasoa. En sano tätä sattumalta: olen saanut luokkaani useita tämän arvostetun oppilaitoksen opiskelijoita jo muutaman vuoden ajan, ja he ovat kaikki taiteelliselta tasoltaan ja tietämykseltään loistavia.
Millä avainsanoilla kuvailisit opetuksellista pedagogiikkaasi?
On hieman vaarallista vastata tähän kysymykseen olematta teennäinen. Ehkä opiskelijat ovat parempia vastaamaan…
Kaiken pedagogiikan tavoitteena on tehdä opiskelijoista itsenäisiä. Yritän tehdä selvän eron objektiivisen ja subjektiivisen – eli henkilökohtaisten näkemysteni – välillä. Yritän myös opettaa epäilemään: ”älä usko, mene ja selvitä itse – lähteitä ja instrumentteja hyödyntäen – ja muodosta oma näkemyksesi”.
Mikä auttoi sinua nuorena muusikkona löytämään oman äänesi ja paikkasi musiikkimaailmassa?
Voitin 23-vuotiaana [nuorten urkurien] kansainvälisen Grand Prix de Chartres -kilpailun. Näin sain tutustua erilaisiin soittimiin ja tavata kollegoita eri maissa hyvin varhaisessa vaiheessa. Ymmärsin, että on olemassa kouluja, jotka ovat äärimmäisen erilaisia keskenään ja varsin päteviä, ja jotka perustuvat erittäin kiinteisiin kulttuureihin.
Alussa se oli shokki, sen erittäin tärkeä kyseenalaistaminen, mitä minulle oli siihen asti opetettu. Mutta muusikon koulutus ei tietenkään pääty 23-vuotiaana! Se ei todennäköisesti pääty koskaan, onneksi!
Siksi omaksuin tämän soittimemme monikulttuurisen ulottuvuuden hyvin varhain, samoin kuin käsityksen, että ohjelmistomme synnyttäneiden urkujen tuntemus ja kosketus niihin on yksi taiteemme ehdottoman välttämättömistä perusteista. Olen vakuuttunut, että tämä on muokannut persoonallisuuttani.
Jos kysymyksesi koskee ammatillista integroitumistani opintojeni jälkeen, minun on myönnettävä, että se oli pitkä ja vaikea, ja että Ranska on maa, jossa urkurin ammatit ovat harvinaisia.
Historiallisista syistä liturgisen urkurin ammatti ei tarjoa riittävän korkeaa toimeentuloa, jolloin täytyy tehdä myös muuta työtä. Esimerkkejä on lukemattomia ja joskus hyvin kaukana uruista ja jopa musiikista! Toinen vakaa tie on opettaminen, mutta paikat ovat harvinaisia ja ehdokkaita on paljon.
Miten näet roolisi opiskelijoiden yksilöllisten taiteilijaprofiilien tukijana?
Tämä kysymys on keskeinen ja opetuksen jatkuvan uudistumisen lähde – ja siksi opettajaa kiinnostava.
Yleisesti ottaen on hämmästyttävää, että odotamme kaikkien lasten osaavan lukea siinä ja siinä iässä, ymmärtävän prosentteja siinä ja siinä iässä, ja esimerkiksi alkavan kävellä ”10-18 kuukauden” ikäisenä. Ihannetilanteessa yksilöllistä opetusta pitäisi olla kaikille kaikilla tasoilla, mikä vaikuttaa mahdottomalta – ja aiheuttaisi muitakin ongelmia sosialisoitumisen kannalta.
Mitä tulee taiteelliseen koulutukseen, tämä on vielä selvempää. Tämä koulutus käsittelee samanaikaisesti ihmisen äärimmäisen erilaisia puolia – hänen fyysisiä, älyllisiä, aistillisia, emotionaalisia kykyjä… Kuinka tämän havainnon perusteella voisi kuvitella tavallista koulutusta? Vain ”räätälöity” opetus voi toimia.
Opetuskokemus tietysti muokkaa tätä käsitystä uran edetessä, mutta se on joka kerta uusiutuva kokemus.
Vastaus kysymykseesi: opiskelijan taiteellinen identiteetti on säilytettävä, vaikka joskus sanommekin jotain, joka on esimerkiksi vastoin hänen omaa tulkintaansa. Nämä asiat on siksi näytettävä toteen, perusteltava.
Emme myöskään saa koskaan unohtaa, että sanomamme voi joskus koskettaa opiskelijan intiimejä asioita, kun emme ole siitä edes tietoisia. Joskus opiskelijan taiteellinen persoonallisuus on pohjimmiltaan herkkyyttä, joka on kanavoitava reflektoinnin kautta. Jälkimmäinen ei saa tuhota alkuperäistä vaistoa – joka on joka tapauksessa kaiken, myös reflektoinnin, perusta.
Sana ”pedagogiikka” sisältää ajatuksen rinnalla kulkemisesta, ei johtamisesta. Joskus olemme näiden kahden rajalla, joten meidän on oltava varovaisia.
Mestarikurssisi aiheena on ranskalainen urkumusiikki 1600-luvulta 1900-luvulle. Mikä on tärkein asia, jonka haluaisit oppilaidesi muistavan kurssilta?
On erittäin vaikea vastata! Jokainen tulee paikalle persoonallisuutensa ja tietonsa kanssa, minä mukaan lukien. Miten voin ennustaa, mitä siitä tulee?
Mutta voin ainakin vastata pienen luennon osalta, jonka pidän César Franckin toisesta koraalista: tavoitteena on osoittaa analyysin ja tulkinnan yhdistämisen merkitys.
Christophe Mantoux
Ranskalainen urkuri Christophe Mantoux on urkumusiikin professori Pôle Supérieur’ssa ja Conservatoire Régional de Parisissa, jossa hän opettaa opiskelijoita kaikkialta Euroopasta, Yhdysvalloista, Etelä-Amerikasta, Etelä-Koreasta ja Japanista. Hän on aiemmin työskennellyt urkumusiikin professorina Strasbourgin Conservatoire National de Régionissa. Hän toimii myös urkurina Pariisin kuuluisassa Saint-Séverinin kirkossa, jossa hän on palvellut vuodesta 1995.
Vuonna 1984 Mantoux voitti arvostetun Grand Prix d’Interprétation -palkinnon Chartresin kansainvälisessä urkukilpailussa. Tämän menestyksen jälkeen hän toimi Chartresin katedraalin urkurina vuosina 1986–1992 ja on edelleen urkukilpailun taiteellisen komitean jäsen.
Kansainvälinen ura konserttiurkurina on vienyt hänet yli 25 maahan ja soittamaan eräitä arvostetuimmista urkuinstrumenteista ympäri maailman.
Aktiivisen konsertti- ja opettajauransa lisäksi Mantoux kutsutaan säännöllisesti residensseihin, pitämään mestarikursseja ja työpajoja sekä toimimaan tuomarina useissa arvostetuissa kansainvälisissä urkukilpailuissa. Hän on myös Ranskan historiallisten urkujen kansallisen komission jäsen.