”Opettajan vaikutus kulkee läpi elämän” – säveltäjä Kaija Saariaho nostaa juhlavuonnaan esiin taidekoulutuksen merkityksen

Kaija Saariaho on yksi maailman merkittävimmistä nykysäveltäjistä. Tietä huipulle viitoitti erityisesti yksi opettaja, Sibelius-Akatemian pitkäaikainen sävellyksen professori Paavo Heininen.

Kuvaaja: Juha Törmälä

Saariaho valitsi sävellyksen opinnot Sibelius-Akatemiassa, koska halusi juuri Heinisen opettajakseen.

”En ollut koskaan tavannut Paavo Heinistä, mutta kaikki mitä hänestä ja hänen musiikistaan tiesin, oli vakuuttanut minut siitä, että hän voisi auttaa minua eteenpäin säveltäjänä. Juuri niin tapahtuikin, ja opiskeluvuosista hänen johdollaan muodostui tärkeä osa elämääni.”

Saariaho on tehnyt säveltäjänä valovoimaisen elämänuran. Muutama vuosi sitten säveltäjäkollegat valitsivat hänet BBC Music Magazinen äänestyksessä merkittävimmäksi elossa olevaksi säveltäjäksi.

Kun Saariaho katsoo elämäänsä taaksepäin, hän näkee kirkkaasti, kuinka valtava merkitys on oikean opettajan löytämisellä.

”Paavon opetus auttoi minua löytämään säveltämiseen tarvittavat työvälineet vuosien kuluessa, ja niiden avulla pystyn ilmaisemaan musiikillista maailmaani.”

Saariaho pitää suomalaista musiikkikoulutusta poikkeuksellisen hienona: ainutlaatuinen musiikkikoulutusjärjestelmämme mahdollistaa katkeamattoman polun musiikkioppilaitoksen nuoresta harrastajasta kansainvälisen uran tekeväksi ammattimuusikoksi. Tätä polkua on vaalittava, sillä se mahdollistaa omien tavoitteiden mukaisen musiikinopiskelun ja -harrastamisen kaikkialla Suomessa. Tiiviin opettaja-oppilas-suhteen rakentumista Saariaho pitää tärkeänä paitsi säveltämisessä, myös kaikissa soitin- ja lauluopinnoissa.

”Yhä edelleen suuri osa siitä, mitä tiedän säveltämisestä, juontuu niistä siemenistä, joita Paavo minuun opiskeluaikana kylvi.”

”Jokaisen lapsen tulisi voida opiskella musiikkia ja tutustua siihen ihmiskunnan arvokkaana lahjana juuri hänelle. Henkilökohtainen opetus vaatii tietenkin resursseja, mutta elämän tärkeimpiä asioita ei voida mitata rahassa, ja toivon että musiikin rakastajat ymmärtävät jatkuvuuden tärkeyden.”

Syntymäpäiväkeräys taidekoulutuksen hyväksi

Kaija Saariaho täyttää 70 vuotta 14.10.2022. Säveltäjän juhlavuoden tapahtumat käynnistyvät uudella moniaistisen Between-produktion esityksellä 31.8.–3.9. Kansallisoopperan Alminsalissa. Esityksen avaa hänen viimeinen opiskeluaikainen teoksensa, näyttämöllinen Study for Life vuodelta 1981.

Saariaho toivoo, että syntymäpäiväonnittelut osoitetaan lahjoituksina Taideyliopistolle nuorten taiteilijoiden koulutuksen tukemiseen.

Jos haluat ohjata lahjoituksen erityisesti Kaija Saariahon syntymäpäiväkeräykseen, tee lahjoitus Taideyliopiston tilille:
Tilinumero: FI20 5000 0120 4053 85
Viestikenttään: Kaija Saariaho 70, nimi ja sähköposti