Kamaripianistilehtori nauttii Taideyliopiston hyvästä oppimisympäristöstä

Töissä Taideyliopistossa -juttusarjassa tutustutaan työntekijöihin, jotka ovat erilaisissa rooleissa mahdollistamassa opiskelijoiden kasvun korkeatasoisiksi ja laaja-alaisesti ajatteleviksi taiteilijoiksi ja muutoksentekijöiksi.

Mariko Furukawa

Mariko Furukawa on Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kamaripianistilehtori. Hän tuli Taideyliopistoon Juilliard Schoolista New Yorkista ja on nauttinut ajastaan henkilöstömme jäsenenä.

Mitä teet Sibelius-Akatemiassa?

Kamaripianistilehtorina päätehtäväni on soittaa yhdessä Sibelius-Akatemian instrumenttiopiskelijoiden kanssa – auttaa heitä valmistautumaan esiintymisiin ja tutkintoihin sekä soittaa niissä heidän kanssaan.

Mikä houkutteli sinut Sibelius-Akatemiaan?

Se oli eräänlainen sattuma. Tutustuin erääseen Sibelius-Akatemian opettajaan, joka kertoi minulle tästä avoimesta tehtävästä. Luin työn kuvauksen ja huomasin sen vastaavan sitä mitä halusin.

Mikä on parasta työssäsi?

Minulla on nyt hyvin ainutlaatuinen työ, jossa voin yhtä aikaa sekä käyttää taitojani pianistina että opettaa, ja se on minulle upea tilaisuus! Tämä on ollut epätavallinen vuosi korona-pandemian takia, mutta olen nauttinut työskentelystä opiskelijoiden kanssa; he ovat ahkeria, innokkaita oppimaan ja kysyvät paljon. Ilmapiiri on todella, todella mahtava, ja olen tuntenut itseni erittäin tervetulleeksi. Kamaripianistien ei aina odoteta opettavan kovin paljoa – jos ollenkaan – ja opiskelijoiden on joskus jopa maksettava itse ​​työskentelynsä kamaripianistien kanssa opintojensa aikana. Täällä se on kaikki sisäänrakennettua, ja opiskelijat saavat kiinteänä osana opintojaan työskennellä pianistien kanssa yksityisten instrumenttituntiensa lisäksi. Meille ammattilaisille tämä antaa erinomaisen mahdollisuuden työskennellä heidän kanssaan ja katsoa musiikkia meidän näkökulmastamme. Tällaista ainutlaatuista lähestymistapaa en oikeastaan ole nähnyt missään muualla. Minulle ammattipianistina tämä on hieno tilaisuus, sillä haluan opettaa opiskelijoita samalla kun soitamme yhdessä, ja voimme tutustua musiikin yksityiskohtiin tarkemmin. Se on ihanaa!

Sibelius-Akatemiassa rajoja opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä on paljon vähemmän kuin monissa muissa oppilaitoksissa, ja se oli minulle aivan uutta. Musiikkioppilaitokset voivat olla erittäin kilpailuhenkisiä, mutta täällä mielestäni ystävällisyys ja kannustava ympäristö saavat aikaan paljon paremman oppimiskokemuksen.

Mitkä ovat tavoitteesi Sibelius-Akatemian lehtorina?

Asuessani Yhdysvalloissa minulla oli suuri onni tavata upeita muusikoita ja mentoreita, ja sain paljon tilaisuuksia soittaa heidän kanssaan. Olen oppinut hyvin paljon soittamalla tällaisten inspiroivien hahmojen kanssa, ja nämä kokemukset ovat tehneet minusta sen muusikon, joka olen tänään. Niinpä täällä Sibelius-Akatemiassa haluaisin innostaa opiskelijoita kuten mentorini ovat inspiroineet minua, ja auttaa heitä soittamaan parhaimmillaan. Se on hyvin palkitsevaa myös minulle ja tiedän, että se auttaa minuakin kasvamaan kohti sitä, mihin pyrin ammattilaisena. COVID19-tilanne on tietysti aiheuttanut vaikeuksia etenkin kamarimusiikin opinnoissa, mutta minä ja kollegani nauhoitimme joitain teosten osia, joiden kanssa opiskelijat voivat harjoitella omia osuuksiaan – tavallaan soittaa meidän kanssamme.

Missä Taideyliopiston esityksessä tai näyttelyssä kävit viimeksi?

Juuri ennen pandemian alkua osallistuin puupuhallinorkesterin konserttin, jossa yksi opiskelijoistani pääsi soittamaan sooloa. Se oli mahtavaa nähdä!

Taideyliopistosta

Taideyliopisto on avoin taiteiden kohtauspaikka, rohkeiden uudistajien ja perinteen taitajien kriittinen yliopistoyhteisö. Muodostamme ainutlaatuisen ympäristön taiteilijana kasvamiseen ja vahvistamme taidetta ja sen muutosvoimaa. Taideyliopisto on yksi maailman johtavia esittävän taiteen yliopistoja ja siihen kuuluvat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu. Opiskelijoita meillä on noin 2 000 ja henkilötyövuosia noin 700.

#töissätaideyliopistossa
#meolemmetaideyliopisto