Eero Holstila: “Taiteella ja taiteilijoiden osaamisella on tärkeä rooli yhteiskunnan kehittämisessä”
Tammikuussa Taideyliopiston hallituksen puheenjohtajaksi valittu Eero Holstila haluaa tehdä tilaa arvaamattomallekin taiteelle ja vahvistaa yliopiston hallituksen ja kollegion yhteistyötä.
“Parasta mitä Helsingille on tapahtunut 2010-luvulla, on Taideyliopiston perustaminen.”
Näin Eero Holstila kertoo tokaisseensa Helsingin edelliselle pormestarille Jan Vapaavuorelle. Hän seisoo edelleen sanojensa takana, mutta lisää, että osa potentiaalista on varmasti vielä hyödyntämättä.
“Me pärjäämme täällä kylmässä Pohjolassa vain ja ainoastaan korkean osaamisen ja siihen pohjautuvan toiminnan avulla. Ja korkean osaamisen saralla Taideyliopisto on ehdoton lippulaivamme, joka säteilee kaupunkiin positiivista energiaa.”
Eero Holstila on yksi Taideyliopiston vuoden 2022 alussa työnsä aloittaneen hallituksen viidestä ulkopuolisesta jäsenestä. Tammikuussa hallitus valitsi hänet puheenjohtajakseen. Hallituksen kausi kestää neljä vuotta.
Tausta kaupunkikehittämisessä
Helsingin elinkeinojohtajan tehtävästä eläkkeelle jäänyt Holstila on taustaltaan sosiologi, joka on tehnyt pitkän uran Helsingin kaupungin kehittämistehtävissä. Yhtenä uransa keskeisistä saavutuksista hän pitää sosiaalisen sekoittamisen periaatteen tuomista kaupungin asuntopolitiikkaan, jota hän oli edistämässä aivan uransa alkumetreillä. Segregaation ehkäiseminen on tänäkin päivänä tärkeä tavoite kaupunkisuunnittelussa.
Helsingin seudun kehitysyhtiö Culminatumin toimitusjohtajana Holstila sukelsi syvälle kaupungin ja yliopistojen yhteistyöhön. Myöhemmin elinkeinojohtajana Holstila oli kehittämässä nimenmaan tapahtuma-Helsinkiä.
Helsingissä taiteen ja kulttuurin merkitykseen kaupungin elinvoimalle ja identiteetille herättiin Holstilan mukaan kunnolla 90-luvun alussa.
“Suuren laman aikana ymmärrettiin, että kulttuuri ei ole kuluerä vaan investointi.”
Helsinki haki ja valittiin vuoden 2000 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Hankkeella pitkät vaikutukset: ymmärrettiin että kulttuuriin todella kannattaa satsata, ja kaupungin viralliseen strategiaankin otettiin ”hauska kaupunki”. 2000-luku onkin ollut kaupunkikulttuurin huiman kehityksen vuosikymmeniä Helsingissä.
Jatkossakin taiteelle ja taiteilijoiden osaamisella voi olla tärkeä rooli kaupungin ja laajemmin koko yhteiskunnan kehittämisessä, ja sitä Holstila haluaa olla edistämässä. Taide voi esimerkiksi lisätä osallisuutta ja ehkäistä polarisaatiota. Holstila nostaa esiin myös Taideyliopiston esimerkkinä onnistuneesta kansainvälistymisestä.
“Myös Taideyliopiston kampuksilla on suuri vaikutus niiden kaupunginosien kehittymiseen, joissa ne sijaitsevat.”
Tieteen ja taiteen rahoitus turvattava
Holstilan puheenjohtajakaudelle osuvat eduskuntavaalit ja kuntavaalit. Vaikuttaminen poliittisten päättäjien suuntaan on yksi hallituksen ja erityisesti sen puheenjohtajan perinteisistä tehtävistä.
Tutkimuksen ja tieteen rahoitus on varmasti yksi teema, joka nousee keskusteluun eduskuntavaaleissa. Tällä vaalikaudella eduskuntapuolueet ovat jo sitoutuneet tavoitteeseen nostaa tutkimus- ja kehittämismenot neljään prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä, mutta tavoitteeseen on vielä matkaa. Yliopistojen rahoitusta puolustettaessa Taideyliopisto seisoo samassa rivissä muiden yliopistojen kanssa.
Mutta myös kulttuurin rahoituksen puolesta puhumisessa riittää töitä.
“Taiteen ja kulttuurin rahoituksen pitäisi nousta keskeiseksi teemaksi siinä missä tieteen rahoituksenkin. Veikkausvoittovarojen siirtyminen valtion budjettiin ei saa tarkoittaa taiteen rahoituksen laskua”, Holstila sanoo.
Holstila peräänkuuluttaa Suomelta selkeää ja tavoitteellista taidepolitiikkaa liian laajaksi levähtäneen kulttuuripolitiikka-termin sijaan. Taideyliopiston käynnistämä taidealan jälleenrakennusohjelma on korkealla niin hallituksen kuin rehtorinkin prioriteettilistalla.
Parasta lobbausta on hänen mielestään konkreettiset näytöt.
“Tehokkain tapa turvata Taideyliopiston toimintaresurssit on pitää huolta siitä, että sen merkitys ymmärretään. Siksi yliopiston kolmas tehtävä, yhteiskunnallinen vuorovaikutus, on tärkeää opetuksen ja tutkimuksen rinnalla.”
Hallituksen tehtävä on mahdollistaa
Holstila pitää Taideyliopiston vahvuutena taideyliopistolaisten, niin opiskelijoiden kuin henkilökunnan, intohimoa ja innostusta.
“Taideyliopisto on erittäin haluttu opiskelupaikka, johon on vaikea päästä ja jonne haetaan niin kotimaasta kuin ulkomailta. Siksi opiskelijat ovat erittäin motivoituneita. Sille innostukselle ja intohimolle haluan olla antamassa tilaa. Ja arvaamattomalle taiteelle, josta ei etukäteen tiedä, mitä siitä tulee.”
Juuri mahdollistaminen kuvaa Holstilan ajatuksia yliopiston hallituksen johtamisesta laajemminkin. Hän pitää yliopiston hallituksen tärkeimpänä tehtävänä tukea yliopiston toimivaa johtoa eli rehtoria, ja mahdollistaa yliopistolle sen perustehtävien mahdollisimman tuloksekas hoitaminen.
“Pidän ajatuksesta, että käännämme organisaation ylösalaisin: hallitus ei määrää ylhäältä käsin, vaan mahdollistaa ja tuuppaa alhaalta.”
Holstila pitää tärkeänä myös kolmikantaisen yliopistodemokratian vahvistamista.
“Hallitus saa mandaattinsa yliopistokollegiolta, myös me hallituksen ulkopuoliset jäsenet. Siksi haluan kehittää hallituksen ja kollegion yhteistyötä.”
Sata konserttia vuodessa
Moni ihminen tituleeraa itseään mielellään kulttuurin suurkuluttajaksi, mutta Eero Holstilaa voi todella sanoa sellaiseksi.
Omin taiteenlaji Holstilalle on musiikki. Ennen koronaa hän kävi konserteissa sadan tapahtuman vuositahdilla. Hän on Helsingin molempien suurten orkesterien kausikorttilainen, mutta kaikkein lähinnä hänen sydäntään on barokkimusiikki.
Nyt korona-aikana vuosisaldo on pudonnut 50:een konserttiin. Varmaankin striimikonsertteja olosuhteiden pakosta?
“Ei, ei, 50 livekonserttia! Mutta niistä 15 tuli kyllä samalta festivaalilta, eli Kuhmon kamarimusiikkijuhlilta.”
Viimeisen vuoden taidekokemuksista Holstila poimii kaksi erityisen vaikuttavaa: napolilaisen barokkimuusikko Enrico Baianon cembalokonsertin Pitäjänmäen kyläkirkossa ja professori Tarja Pitkänen-Walterin näyttelyn Taidehallissa.
“Olen uinut kuvataiteeseen sisään 80-luvun suomalaisen ekspressionismin – Silja Rantasen, Leena Luostarisen, Marika Mäkelän – kautta. Näyttelyssä minulle valkeni, kuinka Pitkänen-Walter kuuluu samaan jatkumoon.”
Kuva: Eeva Anundi