Projektit

Kehittämistoimintamme on laajaa ja erityisesti alueen tarpeet huomioivaa: toiminnan painopiste on rytmimusiikin edistämisessä ja luovilla aloilla.

MORE
Hankkeen tavoitteena on edistää eteläpohjalaisen musiikkiyrittäjyyden kehittymistä ja kansainvälistymistä sekä parantaa Etelä-Pohjanmaan musiikin ja luovan alan toimijoiden yrittäjyys-, osallistumis- ja toimintamahdollisuuksia.
Viriä! Musiikkia joka kuuluu kaikille
Keväästä 2006 saakka toiminut konserttisarja esittelee monipuolisesti laadukasta kansanmusiikkia ja –tanssia Seinäjoella ja lähiympäristössä.
MARS
MARS on valtakunnallinen musiikin ammattilaistapahtuma ja festivaali, joka on koonnut ammattilaiset, tutkijat, opiskelijat ja harrastajat yhteen Seinäjoelle vuodesta 2010 lähtien.
Taideyliopiston kuppila
Syksyllä 2014 Taideyliopiston kuppila tarjosi taidetta laidasta laitaan, olohuonetunnelmaa ja valoa lokakuun pimeyteen niin kahvila- kuin anniskeluravintolatuotteiden merkeissä Seinäjoella. Tyhjillään oleva liiketila, entinen yökerho muuttui kahden kuukauden ajaksi Taideyliopiston Kuppilaksi, joka toimii samaan aikaan sekä kaupunkilaisille avoimena erilaisena hengähdyspaikkana että ikkunana Taideyliopiston maailmaan ja Sibelius-Akatemian toimintaan Seinäjoella.