VES-seminaari 2022: Ekologinen näyttämö

VES logo
Jari Koho

Vuorovaikutteisuus esityssuunnittelussa (VES) -seminaari järjestetään lauantaina 3.9.2022 Teatterikorkeakoulun Valostudiossa klo 12-17.15.

Seminaarin teemana vuonna 2022 on ekologinen näyttämö.

VES-seminaarin järjestävät Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun valo- ja äänisuunnittelun koulutusohjelmat, sekä esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelma.

Seminaarin kieli on suomi.

Esityssuunnittelun kestävyys on tällä hetkellä akuutti ja globaalisti läpäisevä kysymys, mihin on pyritty vastaamaan myös Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun opetuksessa. Suomalaisella esittävän taiteen kentällä niin yksittäiset taiteilijat kuin instituutiotkin pohtivat toimintansa ekologista vaikutusta ja kestävämpiä toimintatapoja ja käytäntöjä. Tämän vuoden VES-seminaari esittelee pohdintoja aiheesta eri suunnittelualoja edustavien taiteilijoiden toimesta.

Seminaarissa voi myös tutustua äänisuunnittelun opiskelijoiden opintojaksolla Äänimaisemat ja tila tekemiin teoksiin.

Vuorovaikutteisuus esityssuunnittelussa (VES) on vuodesta 2017 alkaen tukenut opetussisältöjen ja oppimisympäristöjen kehitystyötä. Sen puitteissa edistetään valo- ja äänisuunnittelun sekä esittävien taiteiden lavastuksen koulutusohjelmien opetusta virtuaalisuuden sekä medioituneen ja fyysisen kommunikaation rajapinnoilla. Työskentely perustuu ilmiöiden kriittiseen tarkasteluun ja tutkimuslähtöisyyteen. Vuorovaikutus ymmärretään VES:in yhteydessä ihmisten välistä suhdetta laajemmaksi ilmiöksi, vuorovaikutteisuudeksi. Kyse on suhteesta eri rajapintoihin kuten esityksen määrittelyihin, esiintyjyyteen, katsojasuhteeseen, teknologiasuhteeseen ja taiteen yhteiskuntasuhteeseen. Suhde ympäristöön ja ekologisyyteen liittyy mukaan luontevasti.

Ves-seminaari tarjoaa oivan foorumin ajankohtaisten ilmiöiden pohtimiseen ja Taideyliopiston opiskelijoiden, opettajien, jatko-opiskelijoiden, tutkijoiden sekä ammattikentän kohtaamisiin.

Ilmoittautuminen

Seminaari on maksuton, mutta ilmoittauduthan etukäteen Lyyti-linkki -kautta.

Seminaaria voi seurata striiminä Teatterikorkeakoulun YouTube -kanavalta:

Ohjelma

klo 12 Tervetuloa, ohjelma ja alustus Liisa Ikonen, Tomi Humalisto ja Jari Kauppinen
klo 12.15 Titta Vilhunen: Perinteiset orgaaniset ja ekologiset maalit, ja niiden valmistaminen
klo 13.00 Raisa Kilpeläinen: Kokimoko eko?
klo 13.30  Kaisa Illukka: Näkökulmia ekoskenografiaan

Klo 14 -14.30 TAUKO
Tauon aikana: Demo Äänimaisemat ja tilat -kurssilta
Kahvitarjoilu

klo 14.30 Opiskelijoiden näkökulmia Ekologisesti kestävä näyttämö -kurssilta
klo 15.15  Jani-Matti Salo: Uudelleen suuntauksia
klo 16.15  Saara Hannula:  Paikka esityksen materiaalina
klo 16.45 Loppukeskustelu: moderaattoreina Liisa Ikonen, Tomi Humalisto ja Jari Kauppinen
klo 17.15 tilaisuus päättyy

Puheenvuorot

  • Titta Vilhunen: Perinteiset orgaaniset ja ekologiset maalit ja niiden valmistaminen.
    Käytännön kokemuksia ja opiskelijoiden ajatuksia.
  • Kaisa Illukka: Näkökulmia ekoskenografiaan
    Kaisa Illukka kertoo puheenvuorossaan joistakin ns. ekoskenografian (Tanja Beer) näkökulmista muutamaa esitystilasuunnitteluaan vasten.
  • Raisa Kilpeläinen: Kokimoko eko?
  • Jani-Matti Salo: Uudelleen suuntauksia
    Reppuun mahtuva valosuunnittelu, valosuunnittelu näyttämöllä ilman sähköä, dramaturginen työskentely monitieteellisessä työryhmässä, kansainvälinen työskentely ilman matkustamista, tekijyyden jakaminen ei-inhimillisen kanssa ja affektit vaurioituneen ympäristösuhteen jälleenrakennusvälineenä.

    Jani-Matti Salo tarkastelee puheenvuorossaan teosesimerkkien kautta, miten eettiset, esteettiset ja teknologiset valinnat kietoutuvat toisiinsa tuottaen taiteilijalle haasteita esitystaide- ja mediateoksissa ekokriisin aikakaudella. Miten kääntää haasteet toisintekemiseksi ja löytää työhön keveyttä, kestävyyttä, intoa sekä uudenlaista merkityksellisyyttä?

    Jani-Matti Salo on helsinkiläinen mediataiteilija. Salo on opiskellut Taideyliopistossa sekä Tampereen Ammattikorkeakoulun taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta (TTVO). Vuodesta 2015 alkaen Salo on työskennellyt yhdessä Mark Niskasen kanssa osana Niskanen & Salo -taiteilijakaksikkoa. Niskanen & Salon installaatioita on ollut esillä muun muassa Nykytaiteen museo Kiasmassa, HAM Helsingin taidemuseossa, Helsinki Biennaalissa, Forum Box -galleriassa sekä Yhdysvalloissa Mana Contemporaryssa ja Brooklyn Bridge Parkissa. Salo on Forum Box -taideosuuskunnan ja WAUHAUS-taidekollektiivin jäsen. Salo on myös toiminut valo-, video- ja tilasuunnittelijana esimerkiksi useissa nykytanssiteoksissa ja hänen töitä on huomioitu monilla alan palkinnoilla.

    Jani-Matti Salon työskentelyä Uudelleen suuntauksia -hankkeen parissa tukee Koneen Säätiö.

    www.janimattisalo.net
    www.niskanensalo.com
    www.gardenofbecomings.com 
  • Saara Hannula: Paikka esityksen materiaalina
    Puheenvuoron aiheena on näyttämön/esityksen materiaalisuus ja paikallisuus.
  • Teoksia Äänimaisemat ja tila – opintojaksolta
  • Opiskelijoiden näkökulmia Ekologisesti kestävä näyttämö -opintojaksolta

Ajankohta

3.9.2022 klo 12:00 – 17:00

Sijainti

Teatterikorkeakoulun päärakennus Kookos

Haapaniemenkatu 6

00530 Helsinki

Liput

Vapaa pääsy.

Ilmoittaudu seminaariin

Muut tiedot


Esteettömyys:

Halutessasi varata pyörätuolipaikan ole erikseen yhteydessä: teak.lipunmyynti@uniarts.fi

Sijainti kartalla

Katso reittiohjeet