Post-digitaalisen valokuvan epistemologiat (PEPI)

Hankkeessa tutkitaan valokuvallisen totuuden ehtoja.

Esittely

Valokuvan totuudellisuus on ollut yksi valokuvauksen kiistellyimmistä kysymyksistä. Myös nykyisessä mediayhteiskunnassa valokuvan totuudesta taitetaan peistä monissa eri yhteyksissä kuten esimerkiksi kuvajournalismissa. 

PEPI-projekti tutkii valokuvallisen totuuden ehtoja eli valokuvan epistemologiaa kolmesta toisiinsa liittyvästä näkökulmasta. Ensinnäkin, se tutkii niitä psykologia prosesseja, joiden kautta ihmiset tekevät johtopäätöksiä valokuvan totuudesta. Toiseksi, se tutkii niin sanottujen valeuutisten visuaalista sisältöä, erityisesti valokuvia, ja sen vastaanottoa. Kolmanneksi, projekti pohtii totuuden problematiikkaa valokuvan estetiikan näkökulmasta.

Konsortio ja tutkijat

Monitieteisessä projektissa yhdistyvät kokeellinen psykologia, media- ja journalismin tutkimus sekä taiteellinen tutkimus. Konsortion muodostavat Taideyliopisto (Kuvataideakatemia), Helsingin yliopisto (COMET research centre) ja Tampereen yliopisto (Visual Cognition Research Group). 

Taideyliopiston Kuvataideakatemian osahankkeessa työskentelevät osahankkeen johtaja Mika Elo ja postdoc-tutkija Tuula Närhinen. Koko konsortion hankkeen johtaja on Janne Seppänen (Tampere). Hanketta rahoittaa Suomen Akatemia (2019–2022).

Valokuvan paradokseja -näyttely

Suomen valokuvataiteen museossa avautui 13.5.2022 professori Mika Elon kuratoima Valokuvan paradokseja -näyttely osana PEPI-hanketta.

Näyttely kutsuu pohtimaan valokuviin liittyviä odotuksia ja käsityksiä. Se on kokoelma tutkimuksellisia projekteja, jotka haastavat ”valokuvallisuuden ajatusta”.

Näyttely on avoinna yleisölle 28.8.2022 asti.

Tutustu näyttelyn tietoihin Valokuvataiteen museon sivuilta.

Lue Mika Elon haastattelu ”Tuula Närhinen – kuvaa on katsominen” Valokuvataiteen museon blogista.

Hankkeen yhteystiedot

Hankkeen nimi

Post-digitaalisen valokuvan epistemologiat (PEPI)

Ajankohta

01/2019-12/2022

Rahoittaja

Suomen Akatemia

Tiimi

Taideyliopiston Kuvataideakatemian osahankkeessa työskentelevät osahankkeen johtaja Mika Elo ja postdoc-tutkija Tuula Närhinen.
Koko konsortion hankkeen johtaja on Janne Seppänen (Tampere).

Yhteistyökumppanit

Konsortion muodostavat

  • Taideyliopisto (Kuvataideakatemia)
  • Helsingin yliopisto (COMET research centre)
  • Tampereen yliopisto (Visual Cognition Research Group)

Vastuuorganisaatio

Tampereen yliopisto