Urut, klassinen instrumentti, maisteri
Opiskele maisteriksi huippuopettajien johdolla ja hanki solistinen taitelijakoulutus tai päivitä osaamistasi esittävänä muusikkona.
Miksi meille?
Tule opiskelemaan yhteen maailman parhaista esittävien taiteiden yliopistoista. Urkujen maisteriopinnoissa voit syventyä hankkimaan pätevyyden B- tai A kanttorin virkoihin tai urkujensoiton opettajaksi. Voit hankkia solistisen taitelijakoulutuksen urkujen, laulun tai kuoronjohdon alalla. Opinnot järjestetään osana kirkkomusiikin aineryhmää, joka on tiivis ja lämmin, yli 160 opiskelijan yhteisö.
Sisältö ja tavoitteet
Opinnoissasi syvennät osaamistasi urkujensoitossa, urkupedagogiikassa ja urkuimprovisoinnissa ja valmistat A-tason vaatimusten mukaisen ohjelmiston.
Laadukkaat instrumentit opiskelijoiden käytössä
Urkujensoiton pääaineopiskelijana sinulla on käytössäsi Helsingin Musiikkitalon Organo-salin kolmet eri aikakausia edustavat urut. Lisäksi opiskelukäytössä ovat lukuisat urut Nervanderinkadun toimipisteessä. Opetusta järjestetään myös pääkaupunkiseudun kirkoissa.
Opettajat
Opettajamme ovat Suomen johtavia asiantuntijoita, joilla on laaja kansainvälinen kokemus. Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa opettaa säännöllisesti vierailevia urkutaiteilijoita ja pedagogeja.
Tohtorikoulutus
Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opintoja esimerkiksi musiikin alan tohtoriohjelmassa ja suuntautua tieteellisiin, taiteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintoina lisensiaatin- ja tohtorintutkinnon.
Hakuohjeet
Ohjetta ei vielä julkaistu.
Tavoitetutkinto ja -aika
Musiikin maisteri (MuM)
2,5 vuotta
Hakuaika
Seuraava hakuaika ilmoitetaan myöhemmin.
Hakukielet
englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi)
Lue lisää kielikäytännöistämme
Lukuvuosimaksu
Elokuusta 2025 alkaen EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville, englanniksi opiskeleville opiskelijoille 12,000€.
Vastuuopettaja
-
Timo Kiiskinen
Professori, urkuimprovisointi, urut, liturginen soitto, Kirkkomusiikin ja urkujen aineryhmä Helsinki, Sibelius-Akatemia+358451124011timo.kiiskinen@uniarts.fi
Yksikkö
Sibelius-Akatemia
Kysy hakemisesta