Hurraa! Vietämme 10-vuotisjuhlaa vuonna 2023! Juhlavuoden aikana keskitymme katsomaan tulevaisuuteen.

Piano, klassinen instrumentti, kandidaatti ja maisteri

Opiskele pianomusiikin ammattilaiseksi, löydä taiteilijuutesi ja valmistaudu työelämään kansainvälisesti arvostettujen opettajien johdolla.

Kädet soittavat pianoa

Miksi meille?

Tule opiskelemaan yhteen maailman parhaista esittävien taiteiden yliopistoista. Pianomusiikin opiskelijana Sibelius-Akatemiassa saat valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvostettua opetusta kotimaisilta ja kansainvälisiltä huippumuusikoilta ja -pedagogeilta. Kansainvälisesti menestyneitä Sibelius-Akatemiassa oppinsa saaneita pianisteja ovat esimerkiksi Paavali Jumppanen, Antti Siirala, Laura Mikkola, Gergely Bogányi, Olli Mustonen ja Henri Sigfridsson.

Sisältö ja tavoitteet

Pianonsoiton opintojen aikana saat valmiudet itsenäiseen taiteelliseen työskentelyyn ja hallitset keskeisen ohjelmiston edellyttämän soittotekniikan ja tyylit. Opinnot valmistavat sinua työelämän tehtäviin niin solistina, kamarimuusikkona kuin pedagoginakin.

Kandidaattiopinnot

Kandidaatin opinnoissa opiskelet pianonsoiton lisäksi muun muassa yhteissoittoa, musiikin hahmotustaitoja, musiikin historiaa ja pedagogiikkaa. Lisäksi opiskelet haluamiasi valinnaisia opintoja sekä mahdollisia sivuaineopintoja. 

Maisteriopinnot

Maisteriopinnoissa jatkat pääinstrumenttisi opintoja. Valinnaiset opinnot mahdollistavat joko laaja-alaisen osaamisen kehittämisen tai syventymiskohteen valitsemisen. 

Voit valita opintojaksoja Sibelius-Akatemian lisäksi myös Taideyliopiston muiden akatemioiden tarjonnasta sekä yhteisestä tarjonnasta. 

Pedagogiikkaopinnot

Sibelius-Akatemian tarjoamat kansainvälisesti arvostetut  pianopedagogiikan opinnot antavat erinomaiset valmiudet toimia pianonsoiton opettajana.

Opiskelu koostuu luennoista ja ohjatusta opetusharjoittelusta, jossa jokainen opiskelija opettaa omaa harjoitusoppilastaan.

Tutustut suomalaiseen musiikkioppilaitosjärjestelmään ja pianonsoiton opetuksen sekä taidekasvatuksen metodiikkaan alkeisopetuksesta yliopistotasolle. Lisäksi opintoihin sisältyy ohjelmistoseminaareja, työnhakuvalmennusta sekä opintomatkoja Suomessa ja ulkomailla.

Voit halutessasi opiskella instrumenttipedagogiikkaa laajemminkin ja suorittaa opettajan yleisen kelpoisuuden tuottavat opinnot.

Uusi opetussuunnitelma tulossa

Taideyliopistossa on käynnissä opetussuunnitelmatyöuudistus. Uusien opetussuunnitelmien mukainen opetus käynnistyy syyslukukauden alussa 2024. Huomioithan tämän tutustuessasi nykyiseen opintosuunnitelmaan.

Opettajat

Pianonsoiton opetushenkilöstöllä on vahva asiantuntemus soolo-ohjelmistossa, pianopedagogiikassa, periodisoittimissa, kamari- ja liedmusiikissa ja eri aikakausien esityskäytännöissä. Musiikillisesti rikasta oppimisympäristöä täydentävät säännöllisesti vierailevat kansainväliset huipputaiteilijat ja -pedagogit.

Hakeminen

Taideyliopisto on yksi halutuimpia opiskelupaikkoja Suomessa. Tutustu aiempien vuosien hakijatilastoihin.

Nuorisokoulutus

Tässä koulutusohjelmassa on mahdollista opiskella osana nuorisokoulutusta. Nuorisokoulutus on valtakunnallista musiikin korkeakouluopintoihin valmentavaa koulutusta. Pääaineesi tai pääinstrumenttisi lisäksi opiskelet nuorisokoulutuksessa musiikin hahmotustaitoja sekä yhteissoittoa. Sinulla on mahdollisuus saada opetusta myös Sibelius-Akatemian muista koulutustarjonnassa olevista sisällöistä sekä hakea sivuinstrumenttiopintoja.

Tohtorikoulutus

Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opintoja esimerkiksi musiikin alan tohtoriohjelmassa ja suuntautua tieteellisiin, taiteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintoina lisensiaatin- ja tohtorintutkinnon.

Tutustu Sibelius-Akatemiasta valmistuneiden tohtorintutkintojen aiheisiin

Tutustu opintojemme arkeen

Voisit olla kiinnostunut myös näistä

Tavoitetutkinto ja -aika

Musiikin maisteri (MuM)
5,5 vuotta

Yksikkö

Sibelius-Akatemia

Hakukielet

englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi) Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville, englanniksi opiskeleville opiskelijoille 5000 €.
Lue lisää lukuvuosimaksusta

Hakuaika

Seuraava hakuaika ilmoitetaan myöhemmin.

Vastuuopettaja

  • Tuija Hakkila

    Professori, piano, Pianon, harmonikan, kitaran ja kanteleen aineryhmä, Sibelius-Akatemia
    +358407104388
    tuija.hakkila@uniarts.fi

Kysy hakemisesta

siba.hakijapalvelut@uniarts.fi