Kantele pääinstrumenttina

Opiskele huipputasoiseksi kanteleen ammattilaiseksi klassisen ja aikamme musiikin alueella alansa johtavassa koulutuksessa.

Opiskelija soittaa konserttikannelta

Miksi meille?

Kanteleensoiton opiskelijana saat valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvostetun monipuolisen koulutuksen. Koulutusohjelmallamme on ainutlaatuinen tehtävä kanteleensoiton ja sen pedagogiikan vaalimisessa ja uudistamisessa. Kansainvälisesti menestyneitä, Sibelius-Akatemiassa opiskelleita kanteletaiteilijoita ovat muun muassa Eva Alkula, Eija Kankaanranta, Kristi Mühling ja Hedi Viisma.

Koulutuksen sisältö ja tavoite

Joustava, henkilökohtainen opetusohjelma tähtää laajaan ammattitaitoon ja huipputasoiseen soittimen hallintaan. Saat mahdollisuuden kasvaa ammattilaiseksi, jolla on vahva oma taiteellinen näkemys. 

Koulutuksen ytimessä ovat monipuoliset, eri aikakaudet ja tyylilajit kattavat solistiset opinnot sekä laaja-alaiset pedagogiikan taidot. Opinnoissasi perehdyt myös kamarimusiikkiin, vapaaseen säestykseen ja improvisointiin, soittoergonomiaan sekä kanteleen historiaan ja nykypäivään. Koulutuksessa on mahdollista päästä työskentelemään säveltäjien ja sävellysopiskelijoiden kanssa sekä tutustumaan sähkökanteleeseen ja musiikkiteknologian hyödyntämiseen. Opintoihisi kuuluu myös perehtyminen kanteleen rakenteeseen ja huoltoon.

Kandidaattivaiheessa opinnot painottuvat musiikin yleissivistäviin kursseihin kuten musiikinteorian ja -historian opintoihin sekä kanteleen erityisaineisiin.

Maisterivaiheessa valinnaisuus laajenee, ja voit valita kursseja myös Taideyliopiston muiden akatemioiden tarjonnasta. Voit täydentää koulutustasi myös valitsemalla esimerkiksi jazzin, kansanmusiikin tai vanhan musiikin kursseja tai sävellys- ja sovitusopintoja.

Taidemusiikkiin erikoistuneeksi kanteleensoiton ammattilaiseksi valmistuttuasi voit työskennellä solistina, kamarimuusikkona tai kanteleensoiton opettajana mutta myös muissa musiikillista ja taiteellista asiantuntijuutta vaativissa tehtävissä. 

Opettajat

Opettajamme ovat alansa parhaita asiantuntijoita. Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa vierailee säännöllisesti kansainvälisiä huippuammattilaisia.

Hakeminen

Taideyliopisto on yksi halutuimpia opiskelupaikkoja Suomessa. Tutustu aiempien vuosien hakijatilastoihin.

Tohtoriopinnot

Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opintoja esimerkiksi musiikin alan tohtoriohjelmassa ja suuntautua tieteellisiin, taiteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintoina lisensiaatin- ja tohtorintutkinnon.

Koulutusohjelma

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot -koulutusohjelma

Tavoitetutkinto

Kandidaatti + maisteri; maisteri

Yksikkö

Sibelius-Akatemia

Hakukielet

englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi) Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille 5000 €.
Lue lisää lukuvuosimaksusta

Seuraava hakuaika

Seuraava hakuaika on tammikuussa 2021.

Opinnot alkavat elokuussa 2021.

Vastuuhenkilöt

Niklas Pokki
lehtori, ainejohtaja

Ritva Koistinen-Armfelt
lehtori, vastuuopettaja

Täytä hakemus Opintopolku.fi:ssä