Hurraa! Vietämme 10-vuotisjuhlaa vuonna 2023! Juhlavuoden aikana keskitymme katsomaan tulevaisuuteen.

Kantele, klassinen instrumentti, maisteri

Opiskele huipputasoiseksi kanteleen ammattilaiseksi klassisen ja aikamme musiikin alueella alansa johtavassa koulutuksessa.

Opiskelija soittaa konserttikannelta

Miksi meille?

Kanteleensoiton opiskelijana saat valtakunnallisesti ja kansainvälisesti arvostetun monipuolisen koulutuksen. Koulutusohjelmallamme on ainutlaatuinen tehtävä kanteleensoiton ja sen pedagogiikan vaalimisessa ja uudistamisessa. Kansainvälisesti menestyneitä, Sibelius-Akatemiassa opiskelleita kanteletaiteilijoita ovat muun muassa Eva Alkula, Eija Kankaanranta, Kristi Mühling ja Hedi Viisma.

Sisältö ja tavoite

Joustava, henkilökohtainen opetusohjelma tähtää laajaan ammattitaitoon ja huipputasoiseen soittimen hallintaan. Saat mahdollisuuden kasvaa ammattilaiseksi, jolla on vahva oma taiteellinen näkemys.

Koulutuksen ytimessä ovat monipuoliset, eri aikakaudet ja tyylilajit kattavat solistiset opinnot sekä laaja-alaiset pedagogiikan taidot. Opinnoissasi perehdyt myös kamarimusiikkiin, vapaaseen säestykseen ja improvisointiin, soittoergonomiaan sekä kanteleen historiaan ja nykypäivään. Koulutuksessa on mahdollista päästä työskentelemään säveltäjien ja sävellysopiskelijoiden kanssa sekä tutustumaan sähkökanteleeseen ja musiikkiteknologian hyödyntämiseen. Opintoihisi kuuluu myös perehtyminen kanteleen rakenteeseen ja huoltoon.

Voit valita kursseja myös Taideyliopiston muiden akatemioiden tarjonnasta tai täydentää koulutustasi valitsemalla esimerkiksi jazzin, kansanmusiikin tai vanhan musiikin kursseja tai sävellys- ja sovitusopintoja.

Taidemusiikkiin erikoistuneeksi kanteleensoiton ammattilaiseksi valmistuttuasi voit työskennellä solistina, kamarimuusikkona tai kanteleensoiton opettajana mutta myös muissa musiikillista ja taiteellista asiantuntijuutta vaativissa tehtävissä.

Uusi opetussuunnitelma tulossa

Taideyliopistossa on käynnissä opetussuunnitelmatyöuudistus. Uusien opetussuunnitelmien mukainen opetus käynnistyy syyslukukauden alussa 2024. Huomioithan tämän tutustuessasi nykyiseen opintosuunnitelmaan.

Opettajat

Opettajamme ovat alansa parhaita asiantuntijoita. Vakituisen opettajakuntamme lisäksi koulutusohjelmassa vierailee säännöllisesti kansainvälisiä huippuammattilaisia.

Hakeminen

Taideyliopisto on yksi halutuimpia opiskelupaikkoja Suomessa. Tutustu aiempien vuosien hakijatilastoihin.

Tohtorikoulutus

Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opintoja esimerkiksi musiikin alan tohtoriohjelmassa ja suuntautua tieteellisiin, taiteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintoina lisensiaatin- ja tohtorintutkinnon.

Tavoitetutkinto ja -aika

Musiikin maisteri (MuM)
2,5 vuotta

Yksikkö

Sibelius-Akatemia

Hakukielet

englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi) Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville, englanniksi opiskeleville opiskelijoille 5000 €.
Lue lisää lukuvuosimaksusta

Hakuaika

Seuraava hakuaika ilmoitetaan myöhemmin.

Vastuuopettaja

  • Eija Kankaanranta

    Lehtori, kantele, Pianon, harmonikan, kitaran ja kanteleen aineryhmä, Sibelius-Akatemia
    +358505758100
    eija.kankaanranta@uniarts.fi

Kysy hakemisesta

siba.hakijapalvelut@uniarts.fi