Jazzmusiikin instrumentti- tai lauluopinnot pääaineena

Kasva persoonalliseksi ja näkemykselliseksi jazzmuusikoksi kansainvälisessä koulutusohjelmassa huippuopettajien ohjauksessa.

Miksi meille?

Voit kehittyä monipuoliseksi jazzmusiikin ammattilaiseksi Suomen johtavien muusikoiden ja kansainvälisten huippujen ohjauksessa. Meidät tunnetaan maailmalla korkeatasoisesta opetuksesta, josta merkittävän osan antavat kansainväliset opettajavieraat.

Sisältö ja tavoitteet

Opiskelijana saat ammattilaisuuteen tarvittavat tiedot ja taidot afroamerikkalaisesta musiikista ja musiikkikulttuurista sekä sen esityskäytännöistä. Valmistuttuasi voit työskennellä vaativissa muusikon, säveltäjän, yhtyeenjohtajan ja pedagogin tehtävissä. Sibelius-Akatemiasta tutkintonsa suorittaneet jazzin ammattilaiset kuten Timo Lassy, Verneri Pohjola, Teemu Viinikainen, Aki Rissanen, Jukka Eskola ja Kalle Kalima ovat sijoittuneet laajasti kotimaiselle ja kansainväliselle musiikkikentälle.

Ensimmäisen kolmen vuoden aikana opiskelet omaa pääinstrumenttiasi tai laulua sekä sitä tukevia aineita kuten yhtyesoittoa, säveltapailua, rytmiikkaa ja sovitusta. Lisäksi opiskelet valinnaisia opintoja sekä sivuinstrumenttia. Opintoihisi kuuluu myös kieli- ja musiikkiteknologiaopintoja.

Kandidaattiopinnot

Ensimmäisen kolmen vuoden aikana opiskelet omaa pääinstrumenttiasi tai laulua sekä sitä tukevia aineita kuten yhtyesoittoa, säveltapailua, rytmiikkaa ja sovitusta. Lisäksi opiskelet valinnaisia opintoja sekä sivuinstrumenttia. Opintoihisi kuuluu myös kieli- ja musiikkiteknologiaopintoja.

Maisteriopinnot

Maisterivaiheessa lähes kolmasosa opinnoistasi on valinnaisia. Instrumenttituntien ja yhtyesoiton lisäksi voit valita esimerkiksi musiikkiliiketoiminnan kursseja tai opettajan pedagogisia opintoja. Opintojesi aikana osallistut myös erilaisiin musiikillisiin projekteihin, master class -toimintaan ja virkistystoimintaan.

Voit valita opintojaksoja myös Taideyliopiston muiden akatemioiden tarjonnasta sekä yhteisestä opetustarjonnasta.

Tohtoriopinnot

Valmistuttuasi sinulla on mahdollisuus pyrkiä jatkamaan opintoja jazzmusiikin tohtoriohjelmassa ja suuntautua tieteellisiin, taiteellisiin tai soveltaviin tohtoriopintoihin. Taideyliopistossa voi suorittaa jatkotutkintoina lisensiaatin- ja tohtorintutkinnon.

Jazzmusiikin aineryhmästä tohtoreiksi valmistuneiden töihin voit tutustua alla olevista linkeistä:

Sami Linna http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2019112243797
Mikko Helevä http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-071-6
Riitta Paakki http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-329-038-9
Antti Rissanen http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2018050923728
Markus Ketola
Jarno Kukkonen http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20052000
Jari Perkiömäki http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20031086

Opettajat

Sibelius-Akatemian jazzin opettajakuntaan kuuluu suomalaisen jazzkentän parhaimmisto. Ulkomaisina opettajavieraina ovat vuosina 2018-2020 toimineet muun muassa:

  • Jim Beard
  • Seamus Blake
  • Peter Bernstein
  • René Marie
  • Christie Dashiell
  • Sinne Eeg
  • Jamie Baum
  • Jeff Hirshfield
  • Aaron Parks
  • Tony Malaby
  • Guillermo Klein
  • Marquis Hill
  • Frank McComb
  • Tim Hagans
  • Craig Taborn
  • Mark Soskin
  • Billy Cobham
  • Aaron Goldberg
  • Matt Penman
  • Leon Parker
  • Jonathan Kreisberg
  • Martin Bejerano
  • Phil Markowitz
  • Jeff “Tain” Watts
  • Paul Bollenback
  • Pedro Martins
  • Godwin Louis
  • Samora Pinderhughes
  • Terell Stafford
  • Jason Moran
  • Dana Hall
  • Ralph Alessi
  • Ashley Kahn.

Jazzkoulutus tekee myös etäopetusyhteistyötä Manhattan School of Musicin kanssa. Mestarikursseja ovat videoyhteyden kautta pitäneet John Riley, Dave Liebman, Phil Markowitz ja Gretchen Parlato.

Sibis Alumni Big Band

SibA Alumni Big Band

Sibis Alumni Big Band on jazzmusiikin koulutusohjelman kokoonpano, joka kootaan projektikohtaisesti Sibelius-Akatemiasta valmistuneista jazzammattilaisista, nykyisistä opiskelijoista ja opettajista. Kapellimestareina ja solisteina ovat vierailleet muun muassa Dick Oatts, Bob Mintzer, Tim Hagans, Boris Kozlov, Seamus Blake, John Scofield, Jim McNeely ja Vince Mendoza.

Hakeminen

Taideyliopisto on yksi halutuimpia opiskelupaikkoja Suomessa. Tutustu aiempien vuosien hakijatilastoihin.

Tutustu opintojen arkeen

Hakukohteet

Jazzmusiikin koulutusohjelma, pääainevaihtoehdot: jazzmusiikin instrumentti- tai lauluopinnot

  • kandidaatti ja maisteri (5,5 vuotta)
  • maisteri (2,5 vuotta)

Tavoitetutkinto

Musiikin maisteri (MuM)

Yksikkö

Sibelius-Akatemia

Hakukielet

englanti (en), ruotsi (sv), suomi (fi) Lue lisää kielikäytännöistämme

Lukuvuosimaksu

EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tuleville opiskelijoille 5000 €.
Lue lisää lukuvuosimaksusta.

Seuraava hakuaika

Seuraava hakuaika on tammikuussa 2021.

Opinnot alkavat elokuussa 2021.

Vastuuhenkilöt

Jussi Kannaste
ainejohtaja

Sami Linna
ainejohtaja

Täytä hakemus Opintopolku.fi:ssä