Hanna Remeksen tohtorintutkintoon sisältyvän tutkielman tiivistelmä
Hanna Remes: Kuoron tehtävät päiväjumalanpalveluksessa ja messussa vuosien 1968 ja 2000 kirkkokäsikirjojen ja niiden tausta-aineistojen valossa
Taiteilijakoulutuksen tohtorintutkinnon tutkielma, EST 55, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia, DocMus-tohtorikoulu 2021
Tutkielma kuuluu Taideyliopiston Sibelius-Akatemian taiteelliseen tohtorintutkintoon kirkkomusiikin alalla. Tohtorintutkinnon aihe on liturginen kuoromusiikki paastonajan ja pääsiäisen sanoman kannattelijana. Vuosina 2016–2020 toteutettu taiteellinen opinnäyte koostuu kahdesta messusta, päiväjumalanpalveluksesta, passiodraamasta ja pääsiäisajan konsertista.
Tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan kuoron liturgisia tehtäviä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päiväjumalanpalveluksessa ja messussa vuosien 1968 ja 2000 kirkkokäsikirjojen sekä niiden valmistelu- ja oheisaineistojen poh¬jalta. Tutkielmassa valotetaan myös kyseisten kirkkokäsikirjojen valmistelutyötä ohjanneita periaatteita. Tutkielma asemoituu liturgian ja kirkkomusiikin histo¬rian tutkimuksen kenttään. Menetelmänä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi, ja tutkimusote on vertaileva. Tutkimuksen aineisto koostuu kirkolliskokouksen asiakirjoista, kirkkokäsikirjoista sekä jumalanpalvelusten sisältöä ja toteuttamista valottavista oppaista.
Johdannon jälkeen luvussa kaksi tarkastellaan vuosien 1968 ja 2000 kirkkokäsikirjojen muotoutumiseen liittyneitä prosesseja sekä sitä, millaisiksi päiväjumalanpalvelus ja messu jäsentyivät käsikirjakomiteoiden työskentelyn myötä. Tässä luvussa valotetaan myös vuoden 1988 käsikirjakomitean määrittelemiä avainkäsitteitä (sisältölähtöisyys, dynaaminen vastaavuus, kontekstuaalisuus, tekstimusiikki) ja pohditaan sitä, miten nämä avainkäsitteet ohjaavat laulettua jumalanpalvelusmusiikkia ja kuoromusiikin liturgista käyttöä. Luvussa kolme vertaillaan vuoden 1968 päiväjumalanpalvelusta ja vuoden 2000 messua kuo¬ron käytön kannalta. Neljännessä luvussa pohditaan tarkasteltujen jumalanpalvelusjärjestysten mukaista kuoron käyttöä tohtorintutkinnon taiteellisen opin¬näytteen liturgisissa osioissa.
Molemmat tarkastelun kohteena olevat jumalanpalvelusuudistukset pyrkivät löytämään ihmisen kokemusmaailman kanssa resonoivaa jumalanpalveluksen kieltä. Niiden tausta-aineistossa todetaan, että jumalanpalvelus voi kadottamatta perimmäistä sanomaansa saada erilaisia, paikallisen toimintaympäristön huo¬mioivia muotoja. Tämä koskee myös jumalanpalveluksen musiikkia. Vallitseva jumalanpalvelusmusiikki koettiin molempien uudistusten yhteydessä vanhahtavaksi ja kaavoihin kangistuneeksi. Aiemman kirkkokäsikirjan ihanteissa musiikki nähtiin sanomastaan nousevaksi, juhlallisen arvokkaaksi ja kirkolliseen tyyliin sopivaksi. Jälkimmäinen uudistus puolestaan korosti musiikin sisältölähtöisyyttä ja genrerajattomuutta.
Molemmat uudistukset mahdollistivat varsin runsaan musiikin käytön jumalanpalveluksessa. Viimeisin uudistus avasi kuitenkin enemmän mahdollisuuksia kuoron käytölle. Päiväjumalanpalveluksen ja messun keskeisimmät erot kuoron kannalta koskevat jumalanpalveluksen alku- ja loppumusiikkia, psalmien ja vastausmusiikin käyttömahdollisuuksia sekä ehtoollismusiikin luonnetta.