Hanna Remeksen jatkotutkintokonserttien ohjelmat

Hanna Remeksen tohtorintutkinnon taiteellisen opinnäytteen ensimmäisen osion, Invocavit-sunnuntain messun musiikki koostui 1600- ja 1800-lukujen saksalaisesta kirkkomusiikista. Messua varten valitut Johann Hermann Scheinin ja Felix Mendelssohn-Bartholdyn teokset ovat jääneet Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalveluselämässä lähes esittämättä teosten laajuuden, musiikillisen vaativuuden ja esityskoneiston suuren koon vuoksi. Opinnäytemessussa käytettiin vuoden 2000 kirkkokäsikirjaa.

Taiteellisen opinnäytteen toinen osio, Elämän leipä jumalanpalvelus puolestaan sisälsi 1920–1960-luvuilla sävellettyä suomalaista kirkkomusiikkia. Joonas Kokkosen ja Sulho Rannan musiikillisesti vaativat teosharvinaisuudet olivat näkyvästi esillä tässä jumalanpalveluksessa, jossa käytettiin vuoden 1968 kirkkokäsikirjaa. 

Hanna Remeksen taiteelliseen opinnäytteeseen sisältyi myös kaksi laajamittaista tilaussävellystä: Säde Bartlingin säveltämä ja Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittama kaksinäytöksinen passiodraama Samaan aikaan toisaalla laulusolisteille, kahdelle kuorolle, harpulle ja ääninauhalle sekä Irja Askolan sanoittama ja Kaj-Erik Gustafssonin säveltämä Messu pääsiäisyönä kamarikuorolle, isolle kuorolle, laulusolisteille, laulavalle liturgille, orkesterille ja uruille. Passiodraama Samaan aikaan toisaalla sisältää historiallisen passion elementtejä, mutta avaa myös uudenlaisia näkökulmia kärsimyskertomuksen sanoittamiseen ja säveltämiseen. Messu pääsiäisyönä on läpisävelletty kantaattijumalanpalvelus, jonka syvällisen pohdiskeleva ja ihmistä kohti tuleva runomuotoinen teksti pyrkii uudistamaan liturgian kieltä. Taiteellisen opinnäytteen viimeisen osion, Iloitse, maa!  pääsiäisajan konsertin innoituksen lähteenä oli messun liturginen muoto kiinteine ja vaihtuvine teksteineen. Konsertin ohjelmassa Sulo Salosen Missa a cappella -kuoromessua kehystivät pääsiäisajan psalmisävellykset ja konserttia varten sovitettu pääsiäisvirsi.

Ensimmäinen jatkotutkintokonsertti:
Invocavit-sunnuntain messu

14.2.2016 klo 10, Kallion kirkko (Itäinen Papinkatu 2, Helsinki) 

Felix Mendelssohn-Bartholdy: Koraalikantaatti O Haupt voll Blut und Wunden, osat 1 ja 3 
Johann Hermann Schein: Wer unter dem Schirm de Höchsten sitzt (Cymbalun Sionium, Leipzig 1615) 
Johann Hermann Schein: An Wasserflüssen Babylon (Ein Lämmlein geht und trägt die Schuld; Opella Nova I, 1618) 
Felix Mendelssohn-Bartholdy: Denn er hat seinen Engeln befohlen (MWV B 53, 1844) 
Felix Mendelssohn-Bartholdy: Koraalikantaatti Jesu, meine Freude (1828, MWV A 6) 

Toinen jatkotutkintokonsertti: Elämän leipä

31.3.2017 klo 18, Kallion kirkko (Itäinen Papinkatu 2, Helsinki) 

Sulho Ranta: Psalmi 84 (1937, opus 62) 
Joonas Kokkonen: Missa a cappella (1963), osat Kyrie, Gloria, Sanctus, Agnus Dei 
Torsten Stenius: Jag är livets bröd 
Heikki Klemetti: Litania (Messusävelmistö 1951) 
Bengt Johansson: Kyrie ja Agnus Dei teoksesta Missa a quattro voci (1969/1970) 

Kolmas jatkotutkintokonsertti: Samaan aikaan toisaalla

27.3.20218 klo 19, Kallion kirkko (Itäinen Papinkatu 2, Helsinki) 

Samaan aikaan toisaalla – Säde Bartlingin säveltämän ja Veli-Pekka Hännisen käsikirjoittaman passiokertomuksen kantaesitys 

Neljäs jatkotutkintokonsertti: Messu pääsiäisyönä

26.4.2019 klo 18, Kallion kirkko (Itäinen Papinkatu 2, Helsinki) 

Messu pääsiäisyönä – Kaj-Erik Gustafssonin säveltämän ja Irja Askolan sanoittaman pääsiäisyön kantaattimessun kantaesitys 

Viides jatkotutkintokonsertti: Iloitse, maa!

27.9.2020 klo 17, Paavalinkirkko (Sammatintie 5, Helsinki) – suoratoistettu eli striimattu konsertti 

Felix Mendelssohn-Bartholdy: Jauchzet dem Herrn alle Welt 
Teksti: psalmi 100. 
Ko Matsushita: Miserere mei 
Teksti: psalmi 57. 
Sulo Salonen: Missa a cappella, op. 27: osat Kyrie – Gloria 
Jaakko Mäntyjärvi: Alleluia delle pietre dure 
Teksti: psalmi 97. 
Säde Bartling: Avoimista ovista 
Teksti: Tytti Issakainen 
Jaakko Mäntyjärvi: Omnes gentes plaudite manibus 
Teksti: psalmi 47. 
Sulo Salonen: Missa a cappella: osat Credo – Sanctus – Agnus dei 
Ēriks Ešenvalds: O Salutaris Hostia 
Sanat: Tuomas Akvinolainen 
Ko Matsushita: Jubilate Deo 
Teksti: psalmi 100. 

Hanna Remeksen kirkkomusiikin alan tohtorintutkinto koostuu viidestä taiteellisen opinnäytteen osiosta sekä tutkielmasta. Taiteelliset osiot ovat liittyneet kiinteästi tutkielman aiheeseen. Hanna Remes on tutkinnossaan syventynyt Suomen evankelis-luterilaisen kirkon päiväjumalanpalvelukseen ja messuun tutkien niiden taustaa, kehityshistoriaa ja sisältöjä sekä koettelemalla kyseisten jumalanpalveluskaavojen rajoja erityisesti kuoron, mutta myös laajemmin musiikin käytön kannalta. Taiteellisen työn keskiössä on ollut tekstin ja musiikin synteesi sekä se, millä tavalla tämä synteesi voi tukea paastonajan ja pääsiäisen sanoman saavutettavuutta ja ymmärrettävyyttä nykypäivän ihmiselle.