Yhteisötaide siirtyy marginaalista keskiöön – Uusi artikkelikokoelma käsittelee osallistavan taiteen eettisiä kysymyksiä
Yhteisötaiteen etiikka -kirjassa 21 kirjoittajaa käsittelee muun muassa taiteen vapautta sekä estetiikan suhdetta etiikkaan.
Osallistava taidetoiminta on yleistynyt nopeasti 2000-luvulla. Samalla kasvava joukko yhteisötaiteilijoita tasapainottelee paitsi taiteeseen liittyvien kysymysten myös instituutioiden ja muiden ammattikuntien eettisten koodistojen kanssa. Tarve yhteisötaiteen eettiselle osaamiselle onkin kasvanut, toteavat kirjan toimittaneet professori Lea Kantonen Taideyliopistosta ja vierailevana tutkijana Taideyliopistossa toimiva dosentti Sari Karttunen Cuporesta.
Arvoista neuvottelu on yhteisötaiteen ydintä
Viime vuosien aikana julkisesti käytävää eettistä keskustelua ovat mullistaneet muun muassa dekolonisoivat pyrkimykset ja woke-kulttuuri.
Enää pelkät hyvät intentiot eivät riitä yhteisötaiteessakaan, vaan yhteisötaiteilijoilta vaaditaan perusteluja oikeudelleen puhua tai toimia jonkin ryhmän tai yhteisön puolesta — tai edes sen kanssa. Kriittisin huomio ei välttämättä kohdistu prosessin lopputulokseen vaan sen vaiheisiin.
Koska yhteisötaiteessa ratkaisut tehdään yhdessä, yksimielisyyteen ei välttämättä päästä, eikä sitä välttämättä edes tavoitella. Keskustelun käyminen tärkeistä asioista ja arvoista voi riittää päämääräksi.
”Sitä mukaa kun tekijät reflektoivat toimintaansa ja päätöksiään, he tulevat tietoisiksi omista arvoistaan. Arvoista ja tavoitteista neuvottelu on olennainen osa yhteisötaiteellista prosessia”, Kantonen ja Karttunen kirjoittavat.
Mukana yhteisötaiteen pioneereja
Artikkelikokoelma on osa CERADA-tutkimuskeskuksen kuusivuotista ArtsEqual-tutkimushanketta, ja sen kirjoittajista monet ovat toimineet hankkeen tutkimusryhmässä ”Sosiaalisesti vastuulliset taiteilijat ja taideinstituutiot”.
ArtsEqualin taiteilija-tutkijat ovat yhteisötaiteen saralla erittäin kokeneita. Ryhmän – ja kirjoittajien – joukosta löytyy Suomen yhteisötaiteen pioneereja.
Kun Lea ja Pekka Kantonen sekä Minna Heikinaho alkoivat 1980- ja 1990-luvuilla työskennellä yhteisöllisesti, Suomessa ei ollut visuaalisen taiteen alalla tällaiselle toiminnalle edes käsitteitä.
Jussi Lehtonen on puolestaan toiminut Kansallisteatterin Kiertueteatterin taiteellisena suunnittelijana ja ohjaajana 10 vuotta.
Altistumista tuntemattomalle
Yhteisötaiteen etiikka -kirjassa esiteltyjen taideprojektien tarkoitus on kiinnittää laajempaa huomiota rakenteelliseen epäoikeudenmukaisuuteen yhteiskunnassa ja puuttua siihen konkreettisesti ja luovasti. Prosessi ei kuitenkaan yleensä ole mutkaton.
Artikkelikokoelma osoittaa, miten yhteisötaide voi tuoda esiin tietoja, taitoja, kehoja ja ajatuksia, jotka olisivat muuten jääneet huomiotta.
”Katveeseen jäävän tiedon tukeminen onnistuu parhaiten, jos kaikki taiteellisen prosessin osallistujat altistuvat tietämättömyydelle, tuntemattomuudelle ja arvaamattomuudelle sekä toiseuden ja erilaisuuden kohtaamiselle.”